outo marsu?

minulla on ollut marsu nyt kuukauden ajan.ihmettelen vaan,kun se ei anna vielä silittää.se kyllä kiipeaa syliin kun istun lattialla ja muuta sellaista,muuta koskea se ei anna.
vielä tinen juttu:marsulla on jo aika pitkät kynnet,miten saisin ne leikattua kun marsu ei anna koskea?olen yrittäny nopein liikkein ja hitain liikein napata sitä,mutta se aina onnistuu menemään jostain pakoon.en ole siis juoksusta napannut,vaan ihan kun se on istunut sylissäni.
ja älkää sitten vaittako että hanki toinen marsu,koska saamme sellaisen kohta.
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni sun pitäis mennä lähimpään elukkakauppaan ja kysyä tai soittaa sinne, että leikkaako ne marsun kynsiä! Siinä samalla saatat saada neuvoja mitä teet sun marsum kanssa.

Äänestä

minulla on ollut kaksi marsua nyt n.3viikkoa. ensimmäisinä päivinä annoin niiden olla vähän rauhassa omissa oloissa, mutta sitten melko nopeaa rupesin ottamaan syliin ja rapsuttelemaan. unto juoksee vieläkin häkissä karkuun kuin viimeistä päivää, mutta varmasti vain juoksemisen ilosta, se kun muutenkin on eloisa persoona. elvis on rauhallisempi, mutta äksympi. molemmat tykkäävät rapsuttelusta ja joskus myös sylissä olemisesta. lattialla uskaltavat jo vähän varovaisesti käveleskellä. kannattaa vaan olla rohkea marsusi suhteen, silitellä ja rapsutella, sitten se pikkuhiljaa tottuu siihen. sinun täytyy olla se aloitteentekevä osapuoli koska marsut ovat luonnostaan arkoja ja pelokkaita eläimiä. :) eiköhän marsukkasi siitä totu! kynsienleikkuuseen kannattaa hankkia eläinkaupasta saatavat jyrsijöiden kynsisakset. meidän pojat inhoaa kynsienleikkuuta, kerran olen leikannut,mutta siihenkin kannattaa totuttaa pienestä asti. voit myös viedä eläintohtorille leikkuuttamaan jos tuntuu ettei itse pysty.

Äänestä

Nappaat sen marsun vain kiinni, ei se muuten ikinä totu siihen. Ja me leikkaamme kynnet sillai et mä pidän siit kii ja mutsi leikkaa, se on helppoa, vaikka marsu rimpuileekin joskus. ne eivät yleensä siitä pidä. mut etköhän saa totutettua kyllä ne vielä, ole vain rohkea ja älä anna niiden voittaa sua! (:

Äänestä

Itse pidin mun marsua sylissä usein ja se tottu siien että kosken ja käsittelen sitä. sitten kun leikkaat marsun kyniä voit esim laiittaa sen selälteen pää sinun maahaanpäin että maru voi pitää etutaasuja kätesi päällä kun leikkaat sen taka tassuja tai sitten otat vaan tassusta kiinni kun se on makuu asennossa ja leikkaat siitä mutta varo niitä kynnen sisällä kulkevia suonia. marsut.net / fi en muista kumpi mutta saattaa ollla kuviamyös marsujen kynsien leikkaamis asennoista.

voit etsiä myös kynsienleikkaus asentoja googlesta, onnea yrityseen. :>

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marsuttelija kirjoitti:

minulla on ollut marsu nyt kuukauden ajan.ihmettelen vaan,kun se ei anna vielä silittää.se kyllä kiipeaa syliin kun istun lattialla ja muuta sellaista,muuta koskea se ei anna.
vielä tinen juttu:marsulla on jo aika pitkät kynnet,miten saisin ne leikattua kun marsu ei anna koskea?olen yrittäny nopein liikkein ja hitain liikein napata sitä,mutta se aina onnistuu menemään jostain pakoon.en ole siis juoksusta napannut,vaan ihan kun se on istunut sylissäni.
ja älkää sitten vaittako että hanki toinen marsu,koska saamme sellaisen kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu