sälekaihtimien

Onko kukaan sälekaihtimia tehtaalla valmiiksi asennettuina? Tuleeko paljon kalliimmaksi kuin jälkikäteen asennettaessa?
61165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eilen meille asennettiin sälekaihtimet. Kysyin samalla, miten on, jos ottaa omaan taloon sälekaihtimet ikkunatehtaan kautta valmiiksi asennettuna, niin asentaja sanoi, että hinta on noin kolminkertainen silloin. Voi olla että asentaja vertasi sitä osittain "meidän hintaan", joka oli nyt eilen normaalia alhaisempi, koska ostettiin nyt puolitutulta. Mutta jos vertaa esim siihen, että tuttavaperheemme kunnosti omakotitalon, jonka yhteydessä vaihdettiin ikkunat, niin ikkunoiden asentaminen olisi maksanut 5 000 euroa, no, jättivät ottamatta asennuksen, ja timpuri teki sen heillä yhdessä päivässä muiden hommien ohella. Tämä kertoo vaan siitä, että ikkunatehdas osaa kyllä rahastaa.

Äänestä
  • 5000e tarkoittaa että niillä oli 25kpl ikkunoita vanhojen purusta valmiiksi tehtynä vesipelteineen.

    Äänestä

  • Jo on ollut pieni talo.

    Ikkunoita ei muuten vaihda muiden hommien ohella päivässä, ei edes Erkki.

    Ammattilaisen käypä markkinahinta muuten on n. 220- 250 verollista euroa per ikkuna sisältäen kaikki ainekustannukset (vaihto vanhasa ok-talossa).

    Äänestä

...tehdasasennetut on karvan verran halvemmat, mutta ainakaan meilläpäin ei kannata ottaa tehdasasennettuja, kun on meillä julmetun hyvä paikalla asentaja. Sen mitä maksaa enempi paikalla-asennettuna tulee takaisin, kun ei tarvi avauspuikkojen ja muitten pintahelojen kanssa tapella.

Ja mistäkö tuntee hyvän paikalla-asentajan. Ainakin meilläpäin se kaveri asennukselle tullessaan vastasi "miten voin olla avuksi" kysymykseeni, että nosta pölynimuri esille ja pysy pois jaloista :-D

Äänestä
  • ... perusteella ikkunoiden mukana tulevat sälekaihtimet ovat 15-30% (tehtaasta riippuen) kalliimmat kuin erikseen tilatut.

    Lisäksi tilaajalle jää huolekseen pintaosien kiinnitys ja tuotteen toiminta kunnon testaus,
    Ikkuna tehtaalla toiminta kuntoa ei voi testata juuri näiden pinta osien irtonaisuuden vuoksi.

    Asioiden kanssa työskentelen lähes päivittäin joten tiedän mistä puhun.

    Lisäksi väreihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Nykyään ihmiset lisääntyvissä määrin käyttävät myös sälekaihdinta sisustus materiaalina.

    Siihen kannattaa kiinnittää myös huomiota että kaihdintoimittaja liike on Suomen auringonsuoja valmistajat ry:n jäsenliike. Näin myös takuu asiat jne. toimivat varmasti.


    Missään nimessä en suosittele halpis liikkeiden myymiä kiinassa tehtyjä määrämitta tuotteita.
    Mittatilauksena tehdyt vaikkakin hiukan kalliimmat sälekaihtimet tai esim. markiisit istuvat täsmälleen sille tarkoitettuun paikkaan.
    Siis halpaa ja hyvää ei edelleenkään ole.

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    ... perusteella ikkunoiden mukana tulevat sälekaihtimet ovat 15-30% (tehtaasta riippuen) kalliimmat kuin erikseen tilatut.

    Lisäksi tilaajalle jää huolekseen pintaosien kiinnitys ja tuotteen toiminta kunnon testaus,
    Ikkuna tehtaalla toiminta kuntoa ei voi testata juuri näiden pinta osien irtonaisuuden vuoksi.

    Asioiden kanssa työskentelen lähes päivittäin joten tiedän mistä puhun.

    Lisäksi väreihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Nykyään ihmiset lisääntyvissä määrin käyttävät myös sälekaihdinta sisustus materiaalina.

    Siihen kannattaa kiinnittää myös huomiota että kaihdintoimittaja liike on Suomen auringonsuoja valmistajat ry:n jäsenliike. Näin myös takuu asiat jne. toimivat varmasti.


    Missään nimessä en suosittele halpis liikkeiden myymiä kiinassa tehtyjä määrämitta tuotteita.
    Mittatilauksena tehdyt vaikkakin hiukan kalliimmat sälekaihtimet tai esim. markiisit istuvat täsmälleen sille tarkoitettuun paikkaan.
    Siis halpaa ja hyvää ei edelleenkään ole.

    ...taitaa olla kiinni sopimuksista. Mulla tosiaan hintaero on toisinpäin kallellaan, ei tosin paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinnat kirjoitti:

Onko kukaan sälekaihtimia tehtaalla valmiiksi asennettuina? Tuleeko paljon kalliimmaksi kuin jälkikäteen asennettaessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu