Nyt jotkut sairaanhoitajat arvostelevat kun lääkäreille ei ole heidän mukaansa psykologisia soveltuvuustestejä ollenkaan. Miettikää vähän, millasta terveyttä vaatii lukea lääkäriksi yli 10v? Ei sellaseen stressiin, paineeseen ja tietomäärän sisäistämiseen kykene kuka tahansa, turha alkaa leimaamaan lääkärikuntaa sh-kuntaa epämääräisemmäksi.
Sitä paitsi turha se on sairaanhoitajien nyt puolustaa KAIKKIA sairaanhoitajia hyviksi, erittäin ammattitaitoisiksi ja osaaviksi empaattisiksi. Ei kaikki sh:t ole sitä, mitä luullaan heidän olevan, monihan huutaa ja komentaa työssään perus- sekä lähihoitajiakin minkä kerkiää. Turha piilotella virheitä ja peittää ammattiryhmän osaamisen puutteita, jos ja kun niitä ilmenee. Hyviä sairaanhoitajia on, sekä hyvin ystävällisiäkin on, mutta valitettavasti ei joka paikassa.
Sitä on saatu hämmästellä, miten aina osastonhoitajat puoltavat sairaanhoitajia. Jos työpaikalla huono maine, niin syy kuulema aina vieritetään perushoitajien sekä lähiksien syyksi, ei sairaanhoitajien syyksi. Siksi sh:t saavat yleensä aika vapaasti kiusata työtovereita, kun heitä ei siitä moitita. Heitähän pidetään usein niin fiksuina ja perushoitajiakin viisaampina, että eihän sh voi kiusata koskaan ketään.
Nyt sitten laitetaan soveltuvuustestit yms takaisin, kun virhe on jo päässyt tapahtumaan. Eikö etukäteisvalmistautumista testein koettu aiemmin tarpeelliseksi laisinkaan?
Sitä paitsi turha se on sairaanhoitajien nyt puolustaa KAIKKIA sairaanhoitajia hyviksi, erittäin ammattitaitoisiksi ja osaaviksi empaattisiksi. Ei kaikki sh:t ole sitä, mitä luullaan heidän olevan, monihan huutaa ja komentaa työssään perus- sekä lähihoitajiakin minkä kerkiää. Turha piilotella virheitä ja peittää ammattiryhmän osaamisen puutteita, jos ja kun niitä ilmenee. Hyviä sairaanhoitajia on, sekä hyvin ystävällisiäkin on, mutta valitettavasti ei joka paikassa.
Sitä on saatu hämmästellä, miten aina osastonhoitajat puoltavat sairaanhoitajia. Jos työpaikalla huono maine, niin syy kuulema aina vieritetään perushoitajien sekä lähiksien syyksi, ei sairaanhoitajien syyksi. Siksi sh:t saavat yleensä aika vapaasti kiusata työtovereita, kun heitä ei siitä moitita. Heitähän pidetään usein niin fiksuina ja perushoitajiakin viisaampina, että eihän sh voi kiusata koskaan ketään.
Nyt sitten laitetaan soveltuvuustestit yms takaisin, kun virhe on jo päässyt tapahtumaan. Eikö etukäteisvalmistautumista testein koettu aiemmin tarpeelliseksi laisinkaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lääkärit ovat kaksijakoinen ammattikunta.
Heidän tehtävänä on tehdä hyvää ja parantaa ihmienen ja PELASTAA ja vaalia elämää.
Toisaalta he ovat aina osallistuneet mitä hirvittävimpään raakuuksiin raaoissa yhteiskunnissa kuten Hitlerin Saksassa tohtori MEngel ja vieläkin useissa maissa lääkärit osallistuvat kidutukseen ja ovat kidutusexperttejä.
Niin että kyllä olen sitä mieltä, että nämä psykologiset testit olisi MITÄ SUUREMMASSA MÄÄRIN ulotettava myös lääkäreihin.
EHDOTTOMASTI.
Se että kestää stressiä ja paineita opiskelussa ei todista mitään EMPAATTISESTA lahjakkuudesta.
Lääkärin koulutusta tarvitaan monessa sellaisessa työssä, jossa potilaita ei ole mailla halmeilla. Tutkimustyössä voi olla pelkästään etua, jos on jonkin sortin pakkoneurootikko. Empatiaa ei tarvita mikroskoopin tai bakteeriviljelmän ääressä.
Kuten edellä jo kerrottiin, karsivat kovat pääsyvaatimukset ja rankka koulutus pahimmat pois joukosta joka tapauksessa. Opetus tapahtuu sen verran läheisessä vuorovaikutussuhteessa sekä opettajiin, että kanssaopiskelijoihin, että myös se paljastaa latvavikaiset. Lääkärikoulutukseen sisältyy niin paljon käytännön harjoittelua, että siinä käy ilmi soveltuvuusongelmatkin.
Asia on toinen nykyisessä AMK-koulutuksessa (jollaisen ko. henkilökin oli käynyt). Hyvin vähän käytännön harjoittelua, hyvin vähän face-to-face -opetusta, hyvin paljon itsenäistä omaehtoista opiskelua. Ulkoisen kontrollin ja vuorovaikutuksen puuttuminen voi juurruttaa yksin puurtavan opiskelijan mieleen vaikka minkälaisia harhakuvitelmia sairauksista ja niiden hoitamisesta.
Jos Hitlerin Saksaa käytetään esimerkkinä, joutuvat monet muutkin ammattiryhmät suurennuslasin alle. Kuvataiteilijat ja kirjailijat pitäisi pistää suoraan telkien taakse.
on lähes vuosi sairaanhoitajaopinnoissa (palkatonta)!Se kyllä karsii pois soveltumattomat. Ainakin meidän amk:ssa. Ja mitä tulee omaehtoiseen itsenäiseen opiskeluun, niin eiköhän se ole melkein ainoa tapa millä nykyään opetetaan, sitä oikein korostetaan opiskelun alkuvaiheessa, että amk-opiskelu on itseohjautuvaa. Kukaan ei tuu potkimaan pyllylle, jos et kursseja suorita.... etkä näin ollen valmistu ikinä ilman kunnon motivaatiota.
ja kummastuttaa että miksi lääkärien ammatissa niin hirveästi painotetaan kemiaa, fysiikkaa matikkaa kun kuitenkin kaikkiin hoitoihin lukevat ohjeet erilaisista oppaista...
Tai jos tarvii laskea lääkeannoksia ei niitä päässä lasketa, vaan koneet sitä varten...
Pitkän linjan sh-kokemuksella voin todeta, että lääkärikunnassa on todella kirjoa, osa niin sopimatonta että pitäisi ehdottomasti olla testejä. Miten kohdellaan potilasta/asiakasta...
kyllä saisi kirjan aikaan jos olisi laittanut ylös kaikki jutut ja tapahtumat. Ihmeen paljon myös huumeiden käyttäjiä on lääkäreissä...
No voi että, juurihan tässä on todettu että eivät koulutuksessa mitkään vaiheet karsi sopimattomia pois, psykopaattihoitsukin selvisi koko koulutuksesta upein arvosanoin!
EI ketään lääkärikoulutuksesta joudu pois siksi että on omituinen, jos vain selviää kokeistaan.
Ehkä joku totaalisen raivohullu joutuu välillä hoitoon vähäksi aikaa välillä.
Ja miksiköhän kirjailija ja taiteilijat pitäisi laittaa telkien taa?
Sitähän se Hitler juuri tekikin.
Hei ala vähänkään jo järkiintyä.
Tulee pelkkää pöppöä nyt sietä sun päästäs.
noi kuppikunnat eivät ole riippuneet ammatista ..mitä olen hoitoalantyöpaikoissa käynyt
joskus lähihoitajat pesevät vastuusta kätensä kokonaan ja sairaanhoitaja saa kantaa koko roskan..on ollut niinkin että sairaanhoitaja savustettiin ulos koko työyhteisöstä..
ei ole riippuvaisia ammatista nämä jutut vaan ihan ihmisten välisestä kemiasta ja aikuisuuden kypsyys asteesta - kakarat kiusaavat ja savustavat ja liittoutuvat kuppikunniksi ammattikuntien yli ja niitä kakaroista löytyy joka ammattikunnasta koulutuksen pituudesta huolimatta
testit eivät estä psykopaatteja pääsemästä alalle..kenties hieman voidaan heidän määräänsä vähentää-- suurin vastuu on kyllä kuitenkin mielestäni työyhteisöllä ja etenkin johdolla - pitää olla keinot ja kanttia puuttua asioihin ennen kuin on myöhäistä
psykopaatti tietää tasan tarkkaan miten normaalin ihmisen kuuluu ajatella ja vastaa testeissä sen mukaisesti
Siksi on hyvä kuitenkin jotensakin saada hulluimpia alalle pyskiväiä pysymään laitosten ulkopuolella ja alotettava ainakin ne testaamiset uudelleen.
Koska johtaminen on niin toivottoman hukassa terveydenhoidossa, jossa täysin kykenemättömät tyypit kiusaa ja hilluu mielensä mukaan, niin sekä johtajakoulutus ja testit olisivat kuitenkin paikallaan.
Harvinaisen paljon noita psykoja on esim ylihoitajissa.
Eiö niillä ole mitään johtajakolutusta vaatimuksena ja testit näillekin tyypeille etteivät ne pahimman asteiset pääse harjottamaan psykopaattista määräilynhaluaan.