Pojaltani kaatui eilen maitoa tyttäreni päälle, joka on vajaa neljäkuukautinen. Tytölle tuli selvä allerginen reaktio, veti ihan punaseks ja kutisi kovasti. Käytin lääkärissä joka sanoi että jossain vaiheessa pitäisi mennä lastenlääkärille, mutta ei itse antanut lähetettä, eikä mitään oloa helpottamaan. Olen myös huomannut että syödessäni maitotuotteita vauvan vatsa menee sekaisin, joten vältän maitotuotteita. Vauva on täysimetyksellä jota yritän jatkaa kuuteen kuukauteen saakka. Onko kellään muulla samaa ongelmaa? Miten minun pitäisi jatkossa toimia? Esikoisella ei tällaista ongelmaa ollut.
lehmänmaitoallergiaa
allerkiaherkkä
6357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toimit ihan oikein, kun vältät itse niitä maitotuotteita.
Kannattaa varata aika tk:n omalääkärille ja kertoa tuosta maitoallergiasta, ja pyytää lähete lastenlääkärille maitoaltistusta varten. Jos tarvitset lapsellesi korviketta, pitää sen olla maidotonta, jota saa apteekista. Jotta saisit siihen korvikkeeseen Kela-korvauksen, pitää sinulla olla siitä kelan päätös, jonka saa erikoislääkärin allekirjoittamaa B-todistusta vastaan. Eli tätä todistusta varten pitää tehdä erikoislääkärin valvonnassa maitoaltistus. Se tapahtuu siten, että ensin läitetaan maitoa iholle käsivarteen, ja jos ei tule oiteita 15 minuutissa, laitetaan maitoa kasvoille, ja jos ei siitäkään tule oireita, niin 1 ml suuhun, jne. Tarvittaessa altistusta jatketaan kotona, mutta teillä ei liene siihen tarvetta. Kun lääkäri on todennut reaktion, kirjoittaa hän B-todistuksen Kelaa varten, jonka jälkeen toimitat sen lapun Kelaan. Erityiskorvikkeesta voi saada korvauksen (yli 70%) siitä päivästä lähtien kun tuo todistus on saapunut Kelaan. Ja saat korvauspäätöksen siihen päivään asti, kunnes lapsesi täyttää 2v.
Jos sinulla on tarkoitus imettää vielä pitkään, ei välttämättä kannata alkaa etsimään sopivaa korviketta vielä, mutta kun on se Kelan päätös valmiina, ei tarvitse ostaa niitä kokeilumaitoja omalla kustannuksella. Vaikka kyllähän ne maksaa Kelakorvauksenkin kanssa enemmän kuin tavalliset Tuttelit ja Nannit.
Minä imetän nyt 1v5kk ikäistä maitoallergikkoa. Kahta erilaista korviketta kokeilin, mutta kun niistä tuli oireet jo pikku tipasta, niin luovutin. Olen asennoitunut siihen, että imetän n. 2 vuotiaaksi asti, jos ei maitoallergia sitä ennen parane. 2v alkaen riittää jo pelkkä kaupan kauramaito ainoaksi maidoksi. Siihen asti tarvitaan joko oikeaa maitoa (äidin tai lehmän), tai sitten korviketta.
Kiitos tiedoista. Joo tarkoituksena on imettää niin pitkään kun tarvetta on. Jos ei muu käy niin ei siinä paljon vaihtoehtoja ole. Puolentoista viikon kuluttua ois lääkärineuvola, josta aion pyytää lähetettä lastenlääkärille. Mites oletko lapsen kanssa kotona vai töissä? Onko hänellä huomattu muita allergioita?
Pojalla on muitakin allergioita. Minulla on imetyksen vuoksi poissa ruokavaliosta kananmuna, sianliha, viinirypäleet, banaani, peruna ja riisi. Maitotuotteita voin käyttää, eli pojan maitoallergia ei ilmeisesti ole kovin paha. Pojalla on ruokavaliossa kotimaiset viljat, yksi hedelmä, melkeen kaikki kotimaiset marjat, kaksi vihannesta ja kaksi lihaa.
Olen ajatellut olla kotona joko siihen asti että päästään sallittujen listasta kiellettyjen listaan tai sitten siihen kunnes maitoallergia helpottaa.
Meilläkin on nyt 9 kk ikäinen pikkuneiti allerginen lehmänmaidolle ja kyllä minä imetän. Huolehdin kalsiumin itselleni tableteilla.
Kaupasta löytyy äidin ruokiin aika mukavasti kaikkia soija pohjaisia korvaavia tuotteita (edellyttäen että soija käy. Joskus voi sillekin olla allerginen, mutta kai se jo harvinaisempaa).
Meillä ei sitä ole testattu mitenkään. Neuvolassakin asiaan suhtauduttiin kovin kevyesti, vaikka pahimmillaa vauva huuti tosi kovaa kipuaan yötä päivää. Nukkui vain kun oli niin väsy ettei pysynyt hereillä. Mahakipujen lisäksi on ollut myös ihottumaa.
Meille lääkäri sanoi että kolmen kk:n välein voi kokeilla jotain maitoista. 5 kk:n kohdalla laitoin maitopitoista margariinia leivälle muutamana päivänä ja tuli heti parin viikon ripulointi ja ilmavaivat. 9 kk:n ikäisenä söin yhden jäätelötuutin niin viikon ajan tuli löysää kakkaa ja jatkuvasti.
Joskus olen jotain pientä maitoa saattanut jonkun kuumennetun ruoan seassa syödä ja siitä ei ainakaan huomattavia oireita ole tullut. Lääkärin mukaan kuumennnus saattaa joskus pilkkoa maitoproteiinia siedettävämpään muotoon.
Jos näyttää siltä, että lapsellasi on enemmänkin allergioita, kannattaa tulla hakemaan vertaistukea täältä: http://www.histamiini.com/
tämä aihe koskettaa aina oman kamalan kokemuksen takia, en ehdi nyt kertoa koko tarinaa, mutta koska lapsesi sai pelkästä iholle kaatuneesta maidosta noin selvän reaktion niin huolehdi tarkkaan, että hänen suuhunsa ei pääse ennen lääkäriin menoa mitään lehmänmaitopitoista. pyydä ehdottomasti lähete altistukseen, silloin apu on lähellä. älä testaa maitoa kotona!
kun vanhempi poikani oli 4 kk meille kävi samoin, neuvolassa silti pojan pysähtyneen kasvun takia neuvottiin kokeilemaan korviketta. en ONNEKSI kokeillut sillä olen itse atoopikko ja tiedän miten vaarallisia allergiset reaktiot pahoina voivat olla.
sairaalassa maitoaltistuksessa poikani sai anafylaktisen shokin 10 ml maitoa ja kurkku turposi umpeen alle puolessa minuutissa, jolloin lääkäri sai häneen kortisonipiikin laitettua ja kohtaus loppui. se oli pelottava tilanne ja hoitajalle ja lääkärillekin yllätys, sillä ihotestista tuli vain pieni reaktio ja 1 ml maitoa ei aiheuttanut mitään näkyvää. kuitenkin tuo 10 ml olisi pahimmassa tapauksessa tappanut poikani, jollei apu olisi ollut lähellä.
eli ole varovainen, tyttösi on nyt jo kerran altistunut, joten seuraava kerta voi olla pahempi, jos on esim yhtä allerginen kun oma poikani aikoinaan oli. hänelle ei käyneet mitkään korvikkeetkaan, lopulta löytyi aminohappopohjainen vaihtoehto jota sitten joi vuoden ikään asti. maitoallergia kotosi noin 1 v 3 kk iässä, mutta poikani on edelleen ruoka-aineallerginen.