hei, olen jäänyt keväällä työttömyyseläkkeelle "putkesta", en olisi arvannut kuinka yksinäiseksi ihminen tulee ilman työtä. En käy ravintolassa enkä tanssipaikoissa, olen aina ollut iloinen ja seurallinen nainen, enää ei ole työkavereita joiden kanssa lähteä johonkin. Mistä löytyisi vielä jotain järkevää tekemistä ja ennenkaikkea mistä löytyisi joku mukava mies tälle "ehtoopuolelle"? Kertokaa kokemuksia, kiitos
yksinäisyys
asteri
342277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Eikö Sinun elämässäsi työaikana ollut mitään muuta kuin työ? Ei mitään harrastuksia, ystäviä? Nyt kipinkapin esim. kansalaisopistoon syksyllä jollekin kurssille tai vapaaehtoistyöhön kirkon tai vanhusten pariin. Molemmista löydät ystäviä ja tekemistä. Jäin myös muutama kk sitten eläkkeelle, parin ent. työkaverin kanssa pidetään viikottain yhteyttä.Myös "lukujärjestys" viikonpäiville on hyvä.Ma kaappien siivous, ti ulkoilua, ke harrastus, to ystävien tapaaminen, pe ruuan laittoa reilummasti, la-su lepoa, teatteri/konsertti/elokuvat/lasten (?) tapaaminen
jne. Päiväjärjestyksen voi tietysti muuttaa.Älä jää yksin ihmettelemään, mitä tekisin?
Sitä kumppanin löytöpaikkaa en osaa kertoa, olisin varmaan käynyt itsekin siellä!
Iloista mieltä ja mielikuvitusta!
ehkä työ vei kaikki mehut niin että kun tuli kotiin niin jotain pientä välipalaa ja sitten lenkille, illalla telkkarin katsomista ja lukemista. ystävät taisivat olla pääosin työkavereita. Nyt ei nämä samat ystävät ehdi mihinkään,suurimmalla osalla on perhe ja lapset vielä kotona. Tiedän että tämä on vain itsestä kiinni, mutta kun palllo on hukassa niin ei voi pelata (kai?)Olen kyllä ollut kans.opiston kieli- ym kursseilla aikaisemmin, matkustelukaan ei huvita yksin vaikka sitäkin on tässä tullut harrastettua. kuulostaa varmaan valitusvirreltä tämä, mutta tiedän että meitä yksinäisiä keski-ikäisiä naisia on varmaan paljonkin.
Päiväni täytti työ ja illalla en jaksanut lähteä harrastamaan mitään.Kun jäin osittain työstä pois,(osatyökyvyttömyys eläkkeelle)putosin tavallaan siitä työporukasta pois,oli kummallista "kateutta" kun ilmoitin jääväni osaeläkkeelle.Pitkän sairaslomani aikana kukaan ei ottanut yhteyttä,olisi ollut joku jonka kanssa olisi voinut käydä läpi tätä sairaus ja eläke asiaa,mutta viesteihini vastattiin aika vaisusti,jos jotain edes vastattiin.Eronnut kun olen perheelliset työkaverit ei kutsuneet käymään.Ero,sairaus ja eläke,muutti tavallaan koko kaveripiirin,etäännyttiin jotenkin.Lapset minulla on,mutta heille ei voi sillai jutella kun toiselle aikuiselle.Syksyllä aion mennä kieltä opiskelemaan,jos sieltä ei kavereita löydy,oppisi uutta kieltä,onhan sekin jo hieno juttu.Täytyy kai hyväksyä vain tämä yksinäisyys,uskon että matkoilla voisi olla muitakin yksinäisiä,sitäkin joskus kokeilen. Jos ei lähde suurin odotuksin ei voi pettyä,mutta sydän avoimena kuitenkin olen,elämää ei koskaan tiedä.Hyvää syksyä sinulle,itse lähden nyt kynttilöitä mökille sytyttelemään ja merta ihailemaan.
Mutta tietysti eihän tämmösestä eläkemiehestä
paljon iloa ole. Minulla kyllä kuluu aika kivasti.
Kirjoittelen lehtiin artikkeleja ja teen lasten
kirjoja kustantajille. On ne niitä julkaisseet.
Kyllä aika kuluu mukavasti eläkkeellä, kun etsii sopivat harrastusmenot itselleen. Itselläni on ihan oikeesti "lukujärjestys", säännöllisiä menoja vähintään kolmelle päivälle viikosta, että pääsen pois neljän seinän sisältä. Harrastuksissa on tullut uusia tuttujakin ja tuntee kuuluvansa useampaankin ryhmään, joka työstä pois jäävälle monelle on ongelma, se tunne, ettei ole enää mitään ryhmää johon kuuluisi eli ulkopuolisuuden tunne.
Jos et oikein tiedä, mikä harrastus olisi itsellesi paras, kokeile monenlaista, ehkä vie hetken keksiä ne juuri itsellesi sopivat jutut.
Kun ensijärkytys eläkkeelle jäännistä on ohi, tulet nauttimaan olostasi vielä kovastikin. :) Rohkeutta! Toivotaan, että harrastuksista sinulle löytyisi se miehenpuolikin, minun harrastuksissani tahtoo olla enemmän kyllä naisia.:)
ainakin täällä näkyy olevan kivoja ihmisiä!
harrastuksiin(kin) on niin orpoa mennä yksin, joskus saattaa mennä koko päivä että ei edes kuule toisen ihmisen ääntä muualla kuin radiossa tai TVssä, telkkari mulla onkin päällä vaan sen vuoksi että kuuluu jotain ääniä.Toivottavasti tähän tottuu joskus....
Kun olen jo muutaman vuoden ollut eläkkeellä, niin olinkin unohtanut, että ensimmäisiä kertoja uuteen harrastukseen yksin mennessä vähän oli perhosia vatsassa, mutta pianpa se ohi meni. Niissä harrastuksissa kun on usein juuri muitakin yksineläjiä, jotka etsivät elämäänsä mielekästä tekemistä - ja samankaltaisissa harrastuksissa on usein samantyyppisiä ihmisiä kuin itse on. Itse käyn mm. maalaamassa ja siellä on niin erilaisin kyvyin varustettuja ihmisiä kuin ikinä, joten ei ole ollenkaan tarvetta olla sielläkään paras. Oma hyvä mieli tekemisestä riittää. Ei tässä iässä enää kilpailla mistään, ei edes huonoudessa. :)
Jumppajuttuihin mukaan. Siellä kun käy muutaman kerran viikossa, ei paljon muuta kaipaakaan. Kansalaisopistossa kielikursseilla ja löytyyhän sieltä paljon muitakin kursseja.
Mm:ssa Avoimessa yliopistossa on mielenkinntoisia luentoja harva se päivä.
Kyllä sinä pian totut ja opit myös arvostamaan omaa aikaasi, jolloin voit olla pitkin tai poikin, mennä jos haluttaa ja olla paikallaan, jos on sellainen mieli.
Muistan, kun jäin eläkkeelle, oli parin kuukauden ajan sellainen tyhjä tunne, mutta se meni ohi, enkä ole kaivannut töihin.
Mukavia eläkepäiviä sinulle!
Hei Asteri. Minä olen myös hetken ollut vapaalla. Minun ajatukseni ovat tästä tulevasta eläkeläisen elämästä ihan toisenlaisia kuin sinun.
Olen nauttinut jokaisesta päivästä ja ihmettelen, jos asenteeni muuttuu. Olin niin uupunut jo rankkaan kolmevuorotyöhön, että olin tinkaan odottanut viimeistä työpäivääni.
No, mitä nyt teen? Kaikkea sitä, mitä en ennättänyt töissä ollessani.
Minulla on aika paljon ystäviä työelämän ulkopuolelta. Olen kutsunut heitä kylään, tehnyt ruokaa ja pikkujuhlia. Järjestänyt ystäville yllätyksiä. Käyn kylissä, nyt kun on aikaa.
Kesällä ihana puuhailla mökillä, marjastaa, sienestää. Ulkoilen paljon, pyöräilen, uin, käyn kuntosalilla.Luen paljon.Työtovereissa on muutama hyvä ystävä ja pidän heihin aktiivisesti yhteyttä. Tapailemme, käymme konserteissa, teatterissa jne.
Seurakunnassa toimin aktiivisesti. Autan läheisiäni siinä missä pystyn.
Minäkin olen yksineläjä, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi.
Päiväni ovat aika vauhdikkaita, voisi ehkä vähän hellittääkin!
Olen tyytyväinen elämääni ja onnellinen siitä, että tuli pidettyä ystävistä kiinni työikäisenä. Ehkä nyt olisi vaikeampaa löytää uusia ystäviä. Ja ilman läheisiä ihmisiä olisi elämä ankeaa.
yksinäisyyttä on totta kai, mutta on se lapsillekin parempaa että äitee saa olla kotona vuosia,
ettei heti työmaalla kuole.
Näin meillä ajatellaan , kun mies kuoli,
ilman mitään varoitusta.
Vain väsynyt kertoi olevansa ja ei mennyt illalla normaaleihin menoihinsa.
ei löydy, eroneet, karanneet jne anna olla ihan vaan oman mielenrauhas vuoksi.
Voihan sitä miestä etsiä ja haikailla ja unelmoida,jos nauttii etsimisestä?
Vaikka miestä mitä todennäköisemmin ei löydy,niin pidä hauskana harrastusena! Etsi,kun avaimenpiilotusta tai neulaa heinäsuovasta,kunhan on kivaa tekemistä.
Mallaile uusia vaatteita ja kampauksia,muuta itseäsi ja uudista ulkoista olemustasi.
Meitä yksinäisiä suurta ikäluokkaa olevia naisia on tuhansia,joten etsimisessä on pientä kilpailuakin?
vanhalla käävällä. Niin ei mitään passta saisi.
Runsas neljä vuotta olin putkessa.Nyt eläkkeellä.Yhtenäkään päivänä ei ole tarvinnut miettiä miten tämän päivän saisin kulumaan.Tekemistä olisi enemmän mihin aika riittää.Elän elämäni parasta aikaa, ei voi mitään.
parasta aikaa elän minäkin. Ja touhua riittää - eri asia on, saanko mitään valmiiksi. Vaikka ei tätä maailmaa ole muutkaan valmiiksi saaneet.
Kun yksinäisyys yllättää, käyn vaikka kirjastossa lukemassa päivän lehdet. Harvoin sielläkään tuttuja on, mutta onpahan yleensä joku toinen kuitenkin. Näkee edes, ettei ole ihan yksin maailmassa.
ajatuksen, että ihminen on pohjimmiltaan yksin. Viihdyn yksinkin, mutta katkot yksinolossa ovat ilon hetkiä. Moneen ihmiseen olen pettynyt, koska yhteydenotot ovat käyheet yksipuolisiksi. Uusia ystäviä olen löytänyt mm. kursseilta.
ikänsä on elänyt jo parisuhteessa niin tyhjää olo on,näin eron jälkeen ollut.
Osaan kuitenkin olla tyytyväinen siihen että voin itse päättää omista asioistani,milloin teen mitäkin.
Ehkä en enää edes haluaisi siihen puolikkaana elämiseen, missä koko ajan pitää ottaa toinen huomioon.
Elämä on rikasta näinkin ja jos vielä ns.oikea vastaan tulee niin mikäs siinä,otan vastaan mielelläni.
kilpailussa en kyllä ole mukana vaikka olisi kuinka paljon yksin eläviä keski-ikäsiä naisia.Lopuksi vaan totesin,jotenkin nauratti tuo aiemman mainitsema kirjoitus.
on tosiaan myös hyvät puolensa. Avioliittoni oli etäavioliitto ja harjaannuin hoitelemaan asioita. Kumppani tosiaan ei useinkaan tule hakemalla, yhtäkkiä vain tupsahtaa eteen. Niin minulle on käynyt. Ehkä sitä on paljon rennompi, kun ei ole haku päällä. Olen koko ikäni saanut iloa auttamalla henkilöitä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Mieheni vanhan tädin otan mukaan, kun autolla lähden asioille. Kehitysvammainen sisareni on aina iloinen, kun menen tapaamaan häntä. Hyvän olon saa antamalla omaa aikaansa. Ehkä minun on helpompi olla yksin, kun koettuna on yksi tosi onnellinen parisuhde. Tieteellisen koulutuksen saaneena ajattelen, ettei minun osalleni voi tulla kaikkea hyvää.
olen pettynyt moneen ns ystävään, yhteydenotot ovat aika yksipuolisia, jos sitten jonkun saa innostumaan niin sitten sanotaan että otetaan pian uusiksi ja soitellaan ja järjestetään jotain, mutta eipä kukaan halua järjestää mitään toimintaa. Käyn kyllä lenkillä ja hiihtämässä ym liikuntaa mutta pointti on se että en haluaisi tehdä sitä yksin
Liki 20 vuotta olen elänyt yksin. Muutin työn perässä kehä kolmosen eteläpuolelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen oli paha paikka. Sen jälkeen olen yrittänyt harrastaa kaikkea mahdollista. Työväenopisto, vesijumppa, kuntosali, vapaaehtoistyö jne… Joka ikisen on lopettanut sairaus mikä pakotti minut eläkeläiseksi. Enää en uskalla aloittaa mitään kun en tiedä mikä päivä sairaus pistää matalaksi.
En meinannut millään uskoa etten sairauden oikuttelun takia pysty sitoutumaan mihinkään. Fiksu lapseni ehdotti sukututkimuksen tekemistä netissä. Siinä meni aikaa, mielenkiinto vaan kasvoi kasvamistaan. Tutkimus on siinä vaiheessa että pitäisi matkustaa toiselle paikkakunnalle jatkamaan hommaa. Siihenkään minusta ei ole. Entä sitten? Katson aina aamulla mikä kunto on. Teen suunnitelmat sen mukaan. Tai teen jotain suunnittelematta. Kirjoitan päiväkirjaa, vuodatan siihen kaiken mahdollisen. Teen käsitöitä ja askartelen. Joulu- ja muut kortit teen itse. Jokaiselle yritän tehdä mahdollisimman henkilökohtaisen. Niin tekstin kuin kuvituksenkin suhteen. Joskus saan jopa runoja aikaan.
Harvat ystävät jäi entisille asuinsijoille. Muutamien kanssa pidin aikani yksipuolista yhteyttä yllä. Jatkan niiden kanssa jotka vastaavat. Tapaan harvakseltaan syöpää sairastavia tuttavia. Ystäviä en ole heistäkään saanut. Se on ihan omaa saamattomuuttani. Kohdalle osuneet elävät parisuhteessa. Joten puheenaiheet ei oikein natsaa.
Kaikesta huolimatta en ole yksinäinen. Viihdyn hyvin omissa oloissani. Kaiken aloittaminen ja lähteminen on todellakin vaikeaa. Sekin ihan itsestä kiinni.
Asteri hyvä; älä anna alakulolle valtaa. Jossain vaiheessa se juttukumppani mies/nainen eteesi osuu. Jos kulkee nurjamielisenä kukaan ei halua edes puhua. Aloita juttelut vaikka tuntemattomien kanssa. Sää on hyvä aihe keskustelun aloittamiseen. Siitä se sitten pikku hiljaa alkaa sujua. Et vielä tiedä miten mahtavia ystäviä matkallesi osuu. Harvoin ne kotiin tulee. vaikka onhan sellaisiakin ihmeitä sattunut.
Nauti tulevan syksyn kauneudesta.
Kaikki eivät osaa olla yksin, on valtavan hienoa, että osaat, ja tärkeä taito se onkin, jos osallistumismahdollisuutesi ovat heikentyneet. Monenlaista tosiaan voi harrastaa kotonakin. Moni yksinäisyyteen pakotettu vain katkeroituu. Kun vielä voin liikkua, en voi tietää, osaisinko olla yksin pitkiäkin aikoja.
Kauniita syyskesän päiviä sinulle!
Valtavan hieno juttu että yksinäisyydestä keskustellaan avoimesti. On selvää ettei kaikki halua olla yksin. Sekin on hieno asia. Yksin elämisessä ja olemisessa on omat vaaratekijänsä. Jos satut kaatumaan tai muuten loukkaamaan itsesi niin apu ei ole vieressä. Tällaisten tapausten varalle joutuu tekemään etukäteen suunnitelman. Siihen tarvitaan jos toisia ihmisiä, vaikkapa hyvä naapuri.
Joku mies "erakko" kirjoitti että hän kaipaa omaa tilaa. Ei tarkoittanut että haluaa elää yksin. Joskus vaan on sellaisia aikoja että haluaa olla kaksin itsensä kanssa. Hänellä on siihen oikeus.
Luettelostani taisi unohtua muutama asia. Katson TV:sta paljon ajankohtais- ja asiaohjelmiaohjelmia sekä dokumentteja. Ky-seenalaista omat käsitykseni ja/tai näkemäni ja kuulemani. Mietin asioita periaatteella ”lantilla on kaksi puolta”. Kirjoitan nämä ”vuoropuhelut” päiväkirjaan. Muutama sarjiskin on listalla (ei saippuasarjat). Niissä, kuten kaikessa muussakin seuraan ihmisten ilmeitä, eleitä ja äänensä-vyjä. Kehon kieli kertoo paljon.
Värikkäitä ja monimuotoisia syyskesän päiviä kaikille!!!!!
Kuolivatko työkaverisi? Voithan lähteä heidän kanssa mihin vain vaikka he ovat töissä. Entä aikaisemmin lähteneet työkaverisi, ota yhteyttä, heidän kanssaan voit olla päivälläin.
Työaikana lähetettiin vain viesti sähköpostitse naapurihuoneeseenkin. Koton ollessa voi tavata kaikkia, töissä ja jo kotona olevia paljon enemmän kuin ennen ja sähköposteja voi kirjoitella.
Olen myös putkesta työttömyyseläkkeelle pullahtanut.
Vaimo on myös ollut kokoaikaisesti kotona viimeiset 6-vuotta.
Yksinäisyyden ( yksityisyyden) kaipuu ilmenee kotona ollessamme päivärutiineina.
Vaimo lähtee arkiaamuisin steputtelemaan entisten työkavereidensaa kanssa.
Minä suunnistan kuntosalille.
Tämä tietsari edustaa minulle yksinäisyyttä.
Vaimo ei astu kynnyksen yli kuin pyynnöstä.
Vaimon kulttuuririentoihin osallistun nihkeästi.
Nytkin 15min kuluttua vien hänet entisen työkaverinsa kanssa balettigaalaan.
Nautin yksinäisyydestä suraavat tunnit.
Muutaman kerran vuodessa vaimo tekee "tyttöjen matkan". Heinäkuussa oli kaksi viikkoa Espanjassa.
Nyt muutaman päivän toisen lapsemme luona.
Ainakin meidän parisuhteemme tarvitsee omat reviirit ja riittävästi yksinäisyyttä.
Täysaikaista yhdessäoloa kyllä riittää.
Asian ydin. Ei yksinäisyys aina välttämättä ole pelkästään pahasta!
Monet vuodet. Hän on käynyt kaiken aikaa laulukuorossa, näytelmäkerhossa ja muuten vaan kerhossa. Kerhoillessaan hän käy lyhyillä matkoilla toisten kanssa ja näyttää nauttivan elämästään. Väliin hän jättää kaikki kerhot hetkeksi kun on lopen väsynyt kaiken maailman menoihin, kuten sanoo. Sitten taas hän on lopen väsynyt olemaan kotona hän menee jälleen kerhoon. Hän on saanut monta hyvää jo kuollutta kaveria ja aina on saanut uuden tilalle. Että se kaikki riippuu omasta korvien välistä miten yksinäinen on.
Jotenkin ymmärrän, ja jotenkin en yhtään ymmärrä tuota kirjoituksestasi paistavaa tyhjiötä. Ikäänkuin elämäsi olisi loppunut työsi muuttuessa aikaisemmin ansaitsemasi palkanosan, eläkkeen, nauttimiseen.?
Siitähän se elämä vasta alkaa! Ainakin minulla (eläköitynyt v. 2000) alkoi aika, jolloin voi tehdä kaiken sen, mitä työaikana ei ehtinyt. Tai kaikkea ei voi; eläkkeellä kun ei ehdi.
Minulla ainakin eläkkeelle jäänti tarkoitti ainoastaan "työmatkan" lyhenemistä n. 5 km:llä.
Lämpimiä terveisiä ja otetta elämään! toivoo Pelle
nimenomaan kuvaa sitä tunnetta ja että tuntee olevansa pihalla, osa parhaista ystävistä on kuolleet, osa löytänyt uuden kumppanin jonka kanssa ollaan niin tiiviisti ettei voida enää tavata, osa ystävistä muuttanut muualle ja osa vetoaa työn vaativuuteen ja kiireisiin. Myös minä lenkkeilen ja urheilen aika paljon mutta yksinhän sinne on mentävä kun ei ole kaveria ja se nimenomaan ei "huvita", eiköhän se taas tästä, tiedän että monilla on asiat paljon huonommin ja silti jaksavat olla positiivisia, aurinkoisia syksynpäiviä kaikille!
Jos omistat koiran, saat pian sen välityksellä puhekumppaneita ja jos haluat myös ystäviä. Usko pois, mulle kävi niin.
hankkia, kun olen allerginen eläimille, pidän kyllä kovasti koirista ja aikaisemmin meillä olikin koira mutta sitten tuli tämä allergia....
muutamia seikkoja. Minä löysin miehen vastaamalla ilmoitukseen lehdessä. Minulla oli tavoitteena, että vastaus poikisi yhden puhelinsoiton, sillä haluan tutustua erilaisiin ihmisiin. Voisin esim. olla kirjeenvaihdossa miesten ja naisten kanssa ilman sen lähempää tuttavuutta. Puhelinsoitto tuli ja sen jälkeen monta, monta ynnä tapaamisia miltei päivittäin. Olen myös tavannut yksinäisyyttään valittavia ihmisiä, jotka odottavat kotona, että joku tulisi. Eivät esim. palvelutalossa mene seurustelutilaan. He odottavat myös, että auton omistava kyyditsee sinne sun tänne. Tämä koskee varsinkin vanhempia ihmisiä. Sitä vartenhan on taksi ja silloin, tällöin taksilla ajaminen on paljon edullisempaa kuin oman auton hankkiminen ja ylläpito.
Totta on että moni odottaa seuran ilmestyvän kotiovelle. Miksi? Masennus voi aiheuttaa yksinäisyyttä ja päinvastoin. Se onkin jo vaikeampi pulma ratkaistavaksi. Ihminen saattaa olla niin sotkussa oman minän kanssa ettei osaa lähteä edes apua hakemaan. Hyvä olo lähtee omasta sisimmästä.
Kehä kolmosen eteläpuolella pääsee julkisilla liikennevälineillä paikkaan kun paikkaan. Harvaan asutulla maaseudulla liikkuminen on hankalampaa. Ystävän kanssa liikkumiseen ei välttämättä tarvita autoa. Voi kävellä ja jutella, samalla saa sen happimyrkytyksenkin. Jos vaatimuksena on oma ystävän oma auto niin lähtökohta on väärä. Siinä tapauksessa tulee tarkistaa itseensä kohdistuva näkemykset ja vaatimukset.
Me käymme silmä-, nenä-, hammas- ja muden lääkäreiden vastaanotolla. Näistä käynneistä puhutaan normaalisti. Mutta auta varjele jos pitäisi mennä psykologin tai psykiatrin vastaanotolle niin jo on seinä edessä. Kaiken kukkuraksi ne saattaisivat vielä määrätä psyykelääkkeitä. Tästä ei haluta puhua. IHMETTELEN!!!! Psyyke vaikuttaa fyysiseen tilaan. Kolotukset ja pakotukset hyväksytään. Mutta ei sitä että PSYYKE voi aiheuttaa niitä.
Tällaiset keskustelupalstat on hyviä monessa mielessä. Voi purkaa tuntojaan pelkäämättä että saa ystävien lyömän ”hullun” leiman naamavärkkiin. Jokaisen omakohtaiset kertomukset on arvokkaita. Niistä löytää aina jotain itselle sopivaa. Joku saattaa innostua ja lähteä liikkeelle. Mikä sen hienompaa.
Sinua 1943 onnittelen rohkeasta valinnasta (ilmoitukseen vastaaminen) ja onnistuneesta lop-putuloksesta. Se on todella harvinaista. Toivottavasti monelle käy yhtä hyvä säkä.
Eläkkeelle jääminen on monelle todella iso elämänmuutos, johon ei ole osannut varautua, kun moni on jo ollut aika väsynytkin ennen vapautumistaan ja vapaa-aika on mennyt lepäämiseen. Itselläni oli onni tehdä pari viimeistä vuotta töitä osa-aikaeläkkeellä, jolloin saa siirtyä lempeämmin eläkkeelle. Kuitenkin täysi vapautumiseni tapahtui harrastusmenojen "lukukauden" keskellä ja muutaman kuukauden ihmeteltyäni lisäsin uuden lukukauden alussa harrastusmenoja. Ilman niitä tuntisin elämäni aika rajoittuneeksi.
Kannustaisin hakeutumaan ihmisten pariin ennen kuin mahdollinen yksinolon masennus pääsee voitolle elämässä. Yleensa harrastuksissa käyvät ihmiset ovat mukavia ja yhteistyöhalukkaita, jos ei ystäviä niin ainakin mukavia tuttuja heistä löytää.
"Hyvä olo lähtee omasta sisimmästä."
Totta tuo. Ja todellakin olisi jo aika suhtautua psyyken hoitoon kuten muuhunkin terveytensä hoitoon, apua on hyvä hakea, jos elämä alkaa tuntua liian vaikealta. Siinä ei saisi olla mitään hävettävää. Toivottavasti yleisissä terveydenhoitopalveluissa on valmiutta tähän. Joillakin elämänvaikeuksissa pettää fysiikka, toisilla psyyke, sillä olemme kaikki loppujen lopuksi aika hauraita ja harva meistä kuolee "täysin terveenä".