Vartioiden

onko vankiloissa oikeasti vahvoja vartioita? itselläni on se käsitys että ei oikeastaan ole, ihan näin maallikko ihmisenä. olen nähnyt heitä joskus ns. kanta kapakoissa, ja näyttävät lähinnä hernepusseilta. eräskin oli ottanut penkistä kullemma 140 kiloa 3 viikkoo sitten, mutta nyt vain 60 kun oli loukannut itsensä. ja ihan hernepussi jätkä. ei ole ikinä nostanut edes 100 kg. nauratti vain, mutta jäin miettimään, onko vankiloissa oikesti vahvoja vartioita. kuten poliisissa on.
92595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole vahvoja,kuten kohta ei myös poliiseissa eikä portsareissa.Rikolliset ovat kohta ainoita vahvoja ja lain vartiat mikkihiiriä.Turvallisuus ei ainakaan lisäänny,mut sodissa aina on kuollu heikompia.

Äänestä

Nämä olemattomilla voimillaan pullistelijat ovat yleensä kesävartijoita tai jotain putkavahteja, jotka kuvittelevat olevansa koviakin ammattilaisia. Voimaa ei heillä ole, mutta onnistuvat turmelemaan oikeidenkin pamppujen maineen käytöksellään. Muistetaan kuitenkin että vankeinhoidon perustutkinnolle vaadittava kuntotesti on huomattavasti vaativampi kuin poliisikoulun vastaava! Ehkä se kertoo jotain ainakin kurssin käyneiden, oikeiden vartijoiden fyysisestä kunnosta.

Äänestä
  • En tiedä, mutta itse ainakin pääsin perustutkinnolle ihan rapakuntoisena. Mutta kaikki on suhteellista.

    Äänestä

Vantaalla on tosi vahva vartija. Se työskentelee nelos-osastolla. Se tottele nimeä voimatoppari. Siis vastaan kysymykseen: On yksi vahva vartija.

Äänestä

olla yks kehopamppu, taitaa olla siviilissä myös ulkoministerin henkivartija.

Äänestä

Vartijoiden suurin voima on pään sisällä. Ei hauiksissa. Koko perustutkinnon kuntotesti on täysi n tarpeeton juttu.

Äänestä
  • ei monella ole sielläkään mitään. ihan pihalla istutaan, kun vanki painostaa. totuus poliisissa ei tuota katsottaisi!

    Äänestä

  • Liikunta on tärkeä asia stressin lieventämisessä. Vankilatyö on niin kauhean tylsää, että jotakin sellaista järkevää tekemistä päivään pitää olla. Esimerkiksi kun käy salilla, niin se katkaisee päivän kivasti. Loppu luppoajan voi käyttää vaikka lihaksien holtoon, eli venyttelyyn, syömiseen jne.
    Kyllä vartijana päässäei saa liikoja olla, ei sitä istumista muuten jaksa.
    Punttisankarit ovat juurim oikeita alalle. Heidän elämäntehtävänään kun on isoksi kasvaminen ja laiskottelu, mutta päästä puuttuu ja paljon.
    Mutta todellakaan se kuntotesti ei ole kuin ihan sellainen missä katsotaan että jonkinmoisessa kunnossa kaveri on. Siis ihan pikku panostuksella sinne pääsee. Toista se on poliisissa ja pelastuskoulussa, kun siellä tehdään kaikki oikein. Leuat vedetään justiinsa puhtaasti ja penasta nostetaan kaikki samalla tavalla. Toista se oli kouken testissä jos oli suhteet kunossa. Kovalla yrityksellä moni meni läpi.

    Äänestä

  • Kuntotesti ihan ok kirjoitti:

    Liikunta on tärkeä asia stressin lieventämisessä. Vankilatyö on niin kauhean tylsää, että jotakin sellaista järkevää tekemistä päivään pitää olla. Esimerkiksi kun käy salilla, niin se katkaisee päivän kivasti. Loppu luppoajan voi käyttää vaikka lihaksien holtoon, eli venyttelyyn, syömiseen jne.
    Kyllä vartijana päässäei saa liikoja olla, ei sitä istumista muuten jaksa.
    Punttisankarit ovat juurim oikeita alalle. Heidän elämäntehtävänään kun on isoksi kasvaminen ja laiskottelu, mutta päästä puuttuu ja paljon.
    Mutta todellakaan se kuntotesti ei ole kuin ihan sellainen missä katsotaan että jonkinmoisessa kunnossa kaveri on. Siis ihan pikku panostuksella sinne pääsee. Toista se on poliisissa ja pelastuskoulussa, kun siellä tehdään kaikki oikein. Leuat vedetään justiinsa puhtaasti ja penasta nostetaan kaikki samalla tavalla. Toista se oli kouken testissä jos oli suhteet kunossa. Kovalla yrityksellä moni meni läpi.

    kurssille "reittä pitkin"... pitää osata pelata kortit oikein.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


voimat? kirjoitti:

onko vankiloissa oikeasti vahvoja vartioita? itselläni on se käsitys että ei oikeastaan ole, ihan näin maallikko ihmisenä. olen nähnyt heitä joskus ns. kanta kapakoissa, ja näyttävät lähinnä hernepusseilta. eräskin oli ottanut penkistä kullemma 140 kiloa 3 viikkoo sitten, mutta nyt vain 60 kun oli loukannut itsensä. ja ihan hernepussi jätkä. ei ole ikinä nostanut edes 100 kg. nauratti vain, mutta jäin miettimään, onko vankiloissa oikesti vahvoja vartioita. kuten poliisissa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu