Katu vallattu

Noin sadan hengen nuorisojoukko on vallannut Topeliuksenkadun Helsingin Töölössä.

"Kaksi kadunvaltaajaa loukkaantui lievästi virolassyntyisen autoilijan törmättyä heihin puoli kahden jälkeen iltapäivällä Topeliuksenkadulla. Poliisin mukaan sekä autoa ajanutta virolaismiestä että molempia kadunvaltaajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

- Kadunvaltaajat olivat keskellä ajotietä, joten syy on myös heidän. He loukkasivat jalkansa ja kylkensä, mutta mistään vakavasta ei ole kysymys, päivystävä komisario Tom Packalén sanoo.

Kadunvaltaajat kokoontuivat kello 13 Oopperatalon eteen, josta siirtyivät Topeliuksenkadun ja Nordenskiöldinkadun risteykseen. Poliisi ohjaa liikennettä paikan päällä, sillä Topeliuksenkatu on toistaiseksi vallattu. Myös julkinen liikenne joutuu käyttämään poikkeusreittejä.

Poliisi seuraa tilannetta

Packalénin mukaan tilanne on toistaiseksi pysynyt rauhallisena. Virallista ilmoitusta mielenosoituksesta ei ole tehty.

- Mielenosoittajat syyllistyvät rikokseen, mutta se tutkitaan myöhemmin. Emme toistaiseksi lähde hajottamaan väkijoukkoa vaan seuraamme tilanteen kehittymistä.

Packalén toteaa, ettei mielenosoitus tullut poliisille yllätyksenä.

- Poliisi seuraa, mitä maailmalla tapahtuu, joten osasimme varautua tähän. Olemme saaneet asian tiimoilta aiemmin muun muassa lentolehtisiä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708186478773_uu.shtml
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


helsinki 18.8 kirjoitti:

Noin sadan hengen nuorisojoukko on vallannut Topeliuksenkadun Helsingin Töölössä.

"Kaksi kadunvaltaajaa loukkaantui lievästi virolassyntyisen autoilijan törmättyä heihin puoli kahden jälkeen iltapäivällä Topeliuksenkadulla. Poliisin mukaan sekä autoa ajanutta virolaismiestä että molempia kadunvaltaajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

- Kadunvaltaajat olivat keskellä ajotietä, joten syy on myös heidän. He loukkasivat jalkansa ja kylkensä, mutta mistään vakavasta ei ole kysymys, päivystävä komisario Tom Packalén sanoo.

Kadunvaltaajat kokoontuivat kello 13 Oopperatalon eteen, josta siirtyivät Topeliuksenkadun ja Nordenskiöldinkadun risteykseen. Poliisi ohjaa liikennettä paikan päällä, sillä Topeliuksenkatu on toistaiseksi vallattu. Myös julkinen liikenne joutuu käyttämään poikkeusreittejä.

Poliisi seuraa tilannetta

Packalénin mukaan tilanne on toistaiseksi pysynyt rauhallisena. Virallista ilmoitusta mielenosoituksesta ei ole tehty.

- Mielenosoittajat syyllistyvät rikokseen, mutta se tutkitaan myöhemmin. Emme toistaiseksi lähde hajottamaan väkijoukkoa vaan seuraamme tilanteen kehittymistä.

Packalén toteaa, ettei mielenosoitus tullut poliisille yllätyksenä.

- Poliisi seuraa, mitä maailmalla tapahtuu, joten osasimme varautua tähän. Olemme saaneet asian tiimoilta aiemmin muun muassa lentolehtisiä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708186478773_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu