Viikkorahan suuruus ja käyttötarkoitus

sitruunapeippo

1261 Yhteishyva.fi:n lukijaa antoi arvionsa lasten viikkorahan määrästä ja ehdoista.

69 % vastaajista oli sitä mieltä, että lapsille kuuluu maksaa viikkorahaa. Peräti 31 % ei nähnyt viikkorahaa tarpeelliseksi. Tärkeimmät perustelut viikkorahattomuudelle liittyivät rahan arvon opetteluun.

"Rahan eteen pitäisi tehdä jotain, rahaa pitäisi oppia arvostamaan. Ei sitä vanhemmillekaan taivaasta tipu."

Monet antavat lapsille käyttörahaa tarpeen mukaan, eivätkä halua sen olevan itsestäänselvyys.

"Ruoka, vaatetus ja lämmin kämppä tulevat ensisijaisesti."

Muutama kertoi maksavansa viikkorahan sijasta lapselle kuukausirahaa tai siirtävänsä lapsilisän lapsen käyttöön.

Viikkorahan suuruuteen vaikuttavat lapsen ikä ja perheen tulot. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat lapsen suoritukset kotitöiden, koulun ja käytöksen saralla. Rahalle pitää myös olla järkevää käyttötarvetta, jotta sitä saisi.

Lasten kavereiden viikkorahan suuruutta ei kysellä, tai ainakaan sen ei lainkaan anneta vaikuttaa omassa perheessä maksettavan viikkorahan suuruuteen.

Näin viikkorahat tulisi käyttää, top 10:
1. Karkit, sipsit limut ym. herkut kaupasta
2. Viihde: musiikki, pelit, leffat jne.
3. Säästöön
4. Kahvilassa käynnit
5. Meikit
6. Ulkona syömiset
7. Kavereiden lahjat
8. Harrastukset
9. Vaatteet
10. Kännykkälaskut

Viikkorahan ohella maksetaan monessa kodissa erillispalkkioita, esimerkiksi hyvästä koulumenestyksestä, todistuksesta, urheilusuorituksesta tai suoritetusta erityisestä lisätyöstä. Myös isovanhemmilta voi herua ekstraa. Nimpparina ja synttärinä palkitaan myös.

2

2339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tossapas olis hyvä

      teksti aamunavaukseen. Mä kun tässä tuun varmaan kohta sellasen pitämään, niin joku ton tapanen olis hyvä

      • ihminenRAWR:D

        12.v tyttö saa 10 e viikossa.. töitä tekee joka päivä tuon rahan eteen :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe