panneet merkille sen tosiasian, kuinka naisille on sälytetty erikois-urakka jokaiselle vuodenajalle?
Syksy: säilö, pakasta, kuivaa. Kerää sienet ja keitä etikkaliemet. Lehdet pullollaan ohjeita toteuttavaksi ja ethän olisi kunnon emäntä lainkaan jos ei sinulla notkuisi kellarin hyllyt itse valmistamiasi tuotteita.
Talvi: Joulu tulee jolkottaa ja sinun on saatava valmiiksi itse kutomat villapaidat, ennen varsinaisten jouluherkkujen valmistamista mutta ennen sitä tietysti suursiivo.
Kevät: aurinko paljastaa likaiset ikkunat ja kaiken muunkin tomun mitä on päässyt nurkkiin keräytymään. Talvivaatteet tuulettumaan ja sitten viikon siivous edessä.
Kesä: Kuuraus-harjalle on käyttöä. Koko vuoden ajalta keräytynyt likaisten mattojen läjä odottaa pesijää. Ja sitten on vielä ne kitkemistyöt ja muuta mukavaa, niin että aika rattoisasti tuo naisen elämä kuluu, vuosi vuodelta samojen kuvioiden merkeissä. Kuka on ne määritellyt kaikki naisten tehtäviksi. Joskus tuntuu, että elämässä olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin jokaviikkoinen viikkosiivous.
Syksy: säilö, pakasta, kuivaa. Kerää sienet ja keitä etikkaliemet. Lehdet pullollaan ohjeita toteuttavaksi ja ethän olisi kunnon emäntä lainkaan jos ei sinulla notkuisi kellarin hyllyt itse valmistamiasi tuotteita.
Talvi: Joulu tulee jolkottaa ja sinun on saatava valmiiksi itse kutomat villapaidat, ennen varsinaisten jouluherkkujen valmistamista mutta ennen sitä tietysti suursiivo.
Kevät: aurinko paljastaa likaiset ikkunat ja kaiken muunkin tomun mitä on päässyt nurkkiin keräytymään. Talvivaatteet tuulettumaan ja sitten viikon siivous edessä.
Kesä: Kuuraus-harjalle on käyttöä. Koko vuoden ajalta keräytynyt likaisten mattojen läjä odottaa pesijää. Ja sitten on vielä ne kitkemistyöt ja muuta mukavaa, niin että aika rattoisasti tuo naisen elämä kuluu, vuosi vuodelta samojen kuvioiden merkeissä. Kuka on ne määritellyt kaikki naisten tehtäviksi. Joskus tuntuu, että elämässä olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin jokaviikkoinen viikkosiivous.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Syksy: Metsälle, lihaa pakkaseen! Minäkin metsästän ukkoni kera! Kerään mustikoita ja puolukoita yhdessä mieheni kanssa ja yhdessä ne puhdistetaan ja pakastetaan!
Talvi: Yhdessä tehdään kaappien pesut, jos molemmat töissä, muuten se joka on lomalla tekee=)
En osaa tehdä käsitöitä, no puutöitä jonkinverran..Mies meillä enemmän osaa lankaa kädessään pitää.
Herkkuja tehdään yhdessä, käristystä yms..
Kevät: Toinen pesee ikkunoita koneella, toinen käsin. Yhdessä sekin homma. Talvivaatteet heitetään ulos tuulettumaan ja kesävaatteet myös ulkokautta puhtaaseen kaappiin.. Yhdessä sekin.
Kesä:Matot pesen yhdessä mieheni kanssa, hän auttaa kaikissa suurissa siivouksissa.. Tosin minä pesen yleensä kaappeja ja muuta ihan viiliksen mukaan pitkin vuotta..
En tiedä kuka määritellyt naisten tehtäviksi, mutta kunnollinen pirttihirmu osaa laittaa miehenkin töihin;P
On tyllut tehdyksi emämunaus tuon ukkoni kanssa.
Meillä eletään vielä sitä aikaa, kun naiset kävivät työssä ja sitten tekivät nuo aloituksen mukaiset kotityöt ja vieläkin se menee vähän niinkuin samansottisesti.
Mies vaan kotitöihin, imuri kouraan ja imuroimaan.
Meillä on ihan alusta saakka ollut kaikki työt yhteisiä.
Sotkeehan se mieskin!
Lapsi hoidetaan yhdessä, tosin minä olen vielä toistaiseksi kotona lapsen kanssa, niin minä teen siivoukset ja ruoat ja sellaiset tällähetkellä. Mies alkaa sitten siivoamaan, kun minä palaan työelämään. Ruokakin mieheltäni onnistuu laittaa=)
Ei saa olla niin vanhanaikainen!
Meillä autotkin korjataan yhdessä. Me tosin ollaan sellaisia kummajaisia muutenkin, että me yleensä kaikki tehdään yhdessä.. Vain siksi että yhdessä meillä on hauskempaa tehdä ja homma hoituu nopeampaa.
yhden jutun ja siitä onkin tosi kauan. Mies alkoi pesemään lattiaa. Oma isäni sattui tulemaan ovensuuhun jollekin asialle ja samalla sanoi: miesväkikö teillä lattiat pesee. Se duuni loppui siihen paikkaan. Minä jatkoin pesemistä ja olen pessyt tähän saakka.
Meillä monesti sattunut mieheni isä ja oma isäni kylään, kun ollaan siivottu. Ei ne ole mitään puhuneet, kun tietävät minun tekevän ihan samalla tavalla noita "miesten" töitä.
Nuori sukupolvi taas ostaa kaiken valmiina kaupasta.
Ainoaksi jää suursiivous.
meillä kyllä mieheni osallistuu kiitettävästi kaikkeen tuohon ja tekee vielä enemmänkin.
Uma uma uma!
On meitä nuoriakin, jotka eivät osta kaikkea kaupasta! Ei saa yleistää!
Ruoka kyllä onnistuu, samoin säilömiset ja hillot ja muut..
Vaan kutomaan en pysty.. Minulla ei riitä hermot.. Vaikka olen kyllä ajatellut opetella! Onhan se noloa, että mies korjaa villasukat..
kuullut,että jotkut miehet leipovatkin ja yhden mies kutoi tosiaan villapaitoja. Minä olen kuunnellut silmät pyöreänä tällaista tarinaa. Voi miksi olen ollut löysä?
taas ihmettelee
:-D
Tarkoitin kyllä että nuori polvi on paljon viisaampi siinä, että ei niin kaameesti säilö, hössötä niitä jouluruokia jne. Ajattele nyt kun vasta kaksi kolme vuotta sitten rupesin vasta käyttämään lanttu porkkanalooriin valmista survosta ja ihan yhtä hyvää tulee.
Se että eivät mene metsään poimimaan satoa, kuten sieniä, puolukkaa, mustikkaa, karpaloita, on minusta sääli.
että Pukeli siepattiin ja taitaa nyt olla nyt tajuttomuuden herttaisessa olotilassa tuolla kaukana avaruuden rajamailla.
ole että kirjoitit sillä nickillä niin järkkyi juttui että et enää haluu käyttää pukeli-nickii?
Ihme hiippari. Ois ollu kiva tavata. Sain muuten juuri äsken ulkoavaruudesta sähkösanoman, että on paranemaan päin ja suunnittelee rekkautumista, että voi helkkarin Pukelit sentään.
puolustit murhaajaa..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000028361570
No noissa merkeissähän se elämä pakkaa kulumaan läpi vuoden :=)).
tärkeämpää keskittäytyä syvämietteisiin ajatuksiin, kun ainainen tee jotakin meininki.
mutta jos/kun aikansa osaa jakaa vähän sinne sun tänne, niin kaikille löytyy se oma aikansa...jopa niille syvemmille mietteille.
No höh,tekkee sen minkä huvittaa,muusta viis...
Jollei ylimääräiset huvita,niin olkoon.Pääasia,että on kotona hyvä olla ;O)
Juu,ja se ukkokin kannattaa valita sillä silmällä,että se paikkais noita omia puutteita,tai sitten tekis muutakin kuin leikkis työnjohtajaa sohvan uumenissa ölvit räpylöissä ;O))))
siinä suuressa hurmoksessa muistanut kysellä, että mitenkä se on niiden kotitöiden kanssa.
Hehee,kyllä minä olen pitänyt ne hurmokset erikseen,ja järkipuolen erikseen...
Sitä paitsi,olisi se noloa,kun nuo moppet on aina ollut kunnon kurissa ja nuhteessa,mutta jos sitten yksi vähempi karvainen otus eläis kun pellossa :O))))
vai mitä? Riskaapeli homma, ukkoni on painonnostaja. No, viekkaudella? Ei enää sekään tepsi. Haistaa jo kaikki konnuuteni, niin kauan on tätä yhteistä kortteeria asuttu.
Alunperin kaikki perustuu hyvään taustojen keruuseen,jo kasvattajalta.Sitten uudessa taloudessa asetetaan heti tietyt säännöt,motivoidaan kunnolla,ja vaaditaan myös toteuttamaan.Unohtamatta koskaan ruhtinaallista palkkaa,varsinkin uutta opeteltaessa.
Voimaa ei tarvita,homma toimii enemmänkin henkisellä vahvuudella.
Epämääräiseltä kasvattajalta ei kannata ottaa,perintötekijöistä kun ei silloin välttämättä tiedä.Geenien osuus on suuri,myös suuri merkitys kasvattajalla on ollut.
Jopa sisäsiisteyden opetus on helpompaa,kun on kasvattajalla ollut siihen mahdollisuutta harjoitella.
Kyllä vanha koirakin oppii,vaatii vaan enemmän sitkeyttä ja motivointia ,heh...
pääsi unohtumaan se geeni homma. Tuohon tarrasin kiinni, mitä tarkoitat ruhtinaallisella palkalla?
Hypätäänkö aina toistemme kaulaan, kun jokin asia on onnistuneesti suoritettu vai olisiko jotakin vielä inttiimimpää palkaa maksettava?
Tollasesta "orjuudesta" olen päässyt jo aikaa sitte eroon. Tottakai mä hoitelen kotihommat kun kotona olen, mutta kyllä se isäntä tarvittaessa jeesaa, esimerkiksi, en edes muista koska olisin mattoja tarvinnut ite pestä...
on. Tällä tantalla on syntymävikana orjan sielu ja siihen ei parannuskeinoa ole. Luonnevika.
No ei kai siihen sitte mitään parannusta kaipaakkaan, jos on luonnevika/elämäntapa.
kanssa enimmäkseen täälläpäin. Talvella etenkin on aamuisin kurja lähteä lämpöisen peiton alta pakkaseen. Sen takia kai se aamulenkki naisille suodaankin.