Ahdistaa jos ei käy katsomassa ja vielä enemmän jos käy. On hyvin rankkaa seurata ja elää mukana toisen taistelua elämästä. Tajuaa elämän lyhyyden. Elämälle antaa arvon. Tulee oikeisiin mittasuhteisiin tää elo täällä. Ei edes ymmärrä mistä sairaana ihminen pitää elämän halunsa yllä. Mistä tulee se voima. Miettii vaan että narisee ihan joutavista pienistä ongelmista jos vertaa niitä ei edes ole olemassakaan. Armahdusta pyytää Luojalta. Hyvä mieli on kun näki siskonsa ja sai jutella jopa nauraakin. Huomasin että sitä taantuu lapseksi tunnetasolla. Minun pikkusisko.
elämän rajallisuus vaikea kohdata
julman sairauden edessä
141300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikö voisi ajatella, että löytää lopultakin itsensä
uudelleen?
Ei tule edes itkua. Huomaa että ei mitään voi ihminen. Levittää vain kätensä. Luovuttaa suuremman huomaan.
Samoja asioita koetaan jokainen ajallaan. Suhteuttaa elämän merkityksiä ja pää painuu totuuden edessä.
Ihminen vaan sopeutuu elämänsä tilanteisiin, ensin kapinoi, ja tulee hyväksyminen. Ns. loppuselvitys tulee eteen ja viimeinen kohtaaminen läheisen kanssa.
Tasajakoa elämässä ei ole vaikka tahtoisimme niin.
Itse ajattelin tilanteessasi, meillä on/ oli yhteinen historia, hänen elämänsä / muistot eivät katoa muistoistani vaan hän on läsnä tavallaan elinaikani.
Häntä se lohdutti.
Läsnäolonsa päättyi, se ei miinusta hänen elämäänsä ja sen merkitystä minulle.
Etten vaan syventäisi surullisuuttasi.
Jos vielä lohdutan.
Aika parantaa, suhteuttaa ja tekee surusta jopa ajallaan kauniin.
Voimaa Sinulle, unohda syyllisyys.
sitten viimeiseksi käy sairaalassa tapaamassa, ei voi kuin surra, ja olla lähellä.
Vuosikymmenien taistelu, välillä voitettu. Sitten taas, sairaus sai ylivoiman.
Ketään muita, kuin me, ei sinua käynyt sairaalassa katsomassa. Vain me olimme sinulla, ja vain sinä olit minulla.
Mista turhista ne ihmiset taistelemme, kun niin vähä on tarpeellista.
Lapseksi taantumisessa, kauniina ja kirkkaina tarkoitin itseäni eilisessä kirjoituksessani. Tuntuu hyvältä että ne on vielä muisti jäljissäni. Ajatus kulkee siskolla vielä kirkkaana. Hämmästyy omia tuntemuksiaan ja sitä mitä me tarvitsemme todella täällä elämässä. Elämä on kaunis lahja, kaunis ja suuri.
"Elämä on kaunis lahja,kaunis ja suuri", niin kuin kirjoitit.
Ole itsellesi armollinen ja anna tunteiden tulla pintaan. Ei meitä ketään varmaankaan valmenneta tulevan suuren surun keskelle. Jokaisen kohdalle voi tulla niin iso suru, ettei keksi keinoja sen käsittelyyn ja taantuu - ainakin hetkellisesti.
Varsinkin jos pikkusiskosi on vielä nuori, niin tuntuu varmaankin epäoikeudenmukaiselle, kun juuri häntä kohtasi vaikea sairaus.
Voimia sinulle ja kaikille läheisillesi ja tietenkin vaikeasti sairaalle pikkusiskollesi.
Nimenomaan näin minäkin ymmärsin,että tunnetasolla tuli lapsuus mieleen,siskon eteen PIKKU,niin pieneltä voimaton sisko varmasti tuntuikin.Mistäkö hän saa voimaa.......Mm.Sinusta ,isosiskosta.
.....................................
..................ooo0.....................
..................( )...................
...................\(.......
.................\_)..................
.........................................
Tämä lohduttava ja kaunis runo (lieneekö todella jonkun oikea uni?) taitaisi sopia sinulle nyt tuohon vaikeaan tilanteeseesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=500000000000009&posting=22000000028396980
Pikkusiskollasi lienee aivosyöpä (tai jokin aivokasvain) tai Alzheimerin tauti, koska hän on taantunut lapsen tasolle. Vai tarkoititko, että surun kynnyksellä ihminen taantuu lapsen tasolle?
Kun suru tulee kohdalle, joutuu jokainen pysähtymään ja miettimään, miten rajallinen tämä meidän elämämme on täällä maan päällä. Kun läheinen ei enää edes kykene puhumaan, on tärkeää, että joku rakas ihminen vaikka istuu vierellä ja pitää kädestä kiinni. Voit vaikka lukea vaikka Psalmeja tai laulaa jotain lapsuutenne tuttua laulua tai jonkun virren, joka on tuttu ja lohduttava ja kaunis. Muistele ääneen lapsuutenne kauniita hetkiä siskosi kanssa - niin kuin varmaan olet tehnytkin.Jos hän ei kykene puhumaan, hän kuulee sinun tutun äänesi. Rakkaan läheisen sairaus on aina surullinen asia. Ole hänen vierellään, ettei hän koe itseään hyljätyksi. Varmista, että hänellä on kipulääkitys riittävä ja kerro lääkärille ja/tai hoitajalle, jos näyttää että pikkusiskollasi on kovia kipuja. Voimia ja Taivaan Isän siunausta sinulle ja koko perhekunnallenne.
Söpö kuva.Mutta tuuliko sotki mun piirustuksen?
Tein niin kuin sinäkin,mutta kappas vaan,lähettäessä se muuttui vimpulaksi :(
tai helpottaa ainakin oloa,kun on tunteet.
Tietenkään ei fyysistä kipua tai sairautta,mutta helpottaa sekin kun tietää että saa olla heikko.
Toivon hyvää!
Emme voi mennä sisään toisen ihmisen elämään tai hänen kokemusmaailmaansa.Emme voi sitä mitenkään arvioida.Kauneinta ja tärkeintä ihmissuhteessa
on suoda toiselle oma suhteensa itseensä ja kokemusmaailmaansa.
Olla läsnä ja pyrkiä vaikuttamaan.Pitää huomata
miten kaksi aivan eri asiaa ne ovat.Meillä
on hyvin yksilöllinen kokemusmaailmamme ja mekanismimme, suhteessa elämään.Ja mikä tärkeintä,
olisi hyvä suoda toiselle aina se oma yksilölli-
syys.Tuntemukset ei aina ole positiivisia,jos
kyseessä on esimerkiksi sairaus.Mutta pelkis-
täen,auttaako suru toista,vai onko se itselle
tarkoitettu,terapeuttinen suhde,omaan koke-
mukseen?Eli pitää suoda toiselle oma elintila
ja itselle oma.Luottamalla siihen,että toinen
osaa elintilansa itse määritellä ja hyödyntää,
sitähän voi kutsua vaikkapa rakkaudeksi!
Ao.kirjoittaja, pohdit syvällisesti...
`Mutta pelkistäen, auttaako suru toista vai onko se itselle tarkoitettu terapeuttinen suhde omaan kokemukseen?`
Tunteet ovat varmasti aina henkilökohtaisia ja terapeuttisia tilanteen hallinnassa. Käsittääkseni toisen suru paradoksaalisesti auttaa ja ei auta.
Myötäeläminen vierellä antaa tunteen että on joukossa jossa välitetään. Hyväksyntä sellaisena kun on on aina tärkeää.
Potilas suree toisaalta aiheuttamaansa surua läheisilleen. Kaksisuuntaista jännästi kuten elämä on.
Toisen kautta ei pidä eikä voi elää, tutkimuksissa väitetään kyllä identtisten kaksosten kokevan ajassa samoja tunnetiloja samanaikaisesti...hmmm.
Monella tasolla yhdyn ajatuksiisi.Surullahan on tapana yhdistää ihmisiä,perheitä,jopa sukuja.
Rurupysäyttää,asettaa ihmiset tilaan,jossa syvennytään,hiljennytään ja aivan varmasti
oivalletaan monella tasolla asioita uudella tavlla,
eittämättä terveellä tavalla.Siinä missä
vakavasta sairaudesta toipunut ihminen on
vahvempi.Myös surusta toipunut,surutyön
tehnyt ihminen on vahvempi ja kypsempi.Ehkä
syy on siinä,että surussatunteita tarkastellaan
aivan uuudella tavalla ja opitaan käsittelemään
tunteita uudella tavalla.Inhimillinen oleminen
vaatii kriisejä,että kehitymme.Selviytyminen
varmaan isspiroi sieluamme ja kasvattaa sydän-
tämme.Rakastuminen on sydämelle aina pieni
kriisin paikka.Rakastaminen on kriisin hal-
lintaa.Kuulostaa dramaturgialta,mutta kun pohtii,se on realismia.Suru jotenkin toimii
samoin.
suureen suruusi ja toivon sinulle voimia eteenpäin.Sairaus ja kivut ovat ikäviä. Siunausta sinulle ja pikku siskollesi