Tyttömme oli jo sairaalassa todella itkuinen. Ekan lapsen äitinä ajattelin että tätä se sitten on, vauvat itkevät. Tosin ihmettelin kun muiden vauvat vain nukkuivat ja söivät, itse en voinut edes vessassa käydä, tai heti tyttö heräs ja huusi äidin takaisin! Tutkimuksiin kuitenkin mentiin vihdoin ja kuukauden kuluttua diagnoosi oli "imetysajan koliikki". Maitoallergian mahdollisuus poistettiin kokeilemalla, tipat eivät auttaneet ja vyöhyketerapiakaan ei tunnu tehoavan. Niinpä kysynkin onko vauvasi koliikki-itku alkanut jo sairaalassa vai sen kahden/kolmen viikon jälkeen? Minusta tuntuu että tyttö aloitti itsensä oikomisen jo masussa. Nyt kun hän on kolme ja puoli kuukautta olisi itkun aika jo loppua, tosin on se vähän vähentynytkin.
koliikki jo syntyessään?
7
2655
Vastaukset
- heibo
ensimmäisellä lapsella koliikki itku alkoi viimeisenä iltana synnärillä eli olisiko ollut 4vrk ikäinen ja loppui seinään 2kk:n ikäisenä joten huutoa piisasi lähes tasan 2kk. toisella nyt alkoi itkut vajaan 2vkon ikäisenä joten huutoa vielä riittää kun ikää nyt 5vkoa. voimia sinulle kun kyse ensimmäisestä, toisen kanssa näyttää olevan helpompaa vaikka huuto samanlaista.
- ...
...tyttö aloitti itkun sairaalassa heti samana päivänä kun syntyi ja sitä jatkui 24/7 puoli vuotta.
- huusi
Ensimmäinen lapsemme huusi heti ensimmäisestä päivästä lähtien laitoksella ja huutoa jatkui putkeen kolme kuukautta, jonka jälkeen huuto loppui kuin seinään.
Toinen lapsemme vain söi ja nukkui ja oli kovin tyytyväinen ensimmäisen viikon, jonka jälkeen itkuisuus lisääntyi vähitellen kehittyen koliikiksi. Koliikki-itku alkoi vähentyä ja loppui reilun kolmen kuukauden ikäisenä. - Koliikkiako?
Kirjoituksesi oli kuin meidän perheestämme. Vauva on nyt kolme kuukautta vanha ja myös meillä itku alkoi jo sairaalassa. Olen miettinyt ihan samaa, voiko koliikki alkaa jo synnytyssairaalassa. Myös me olemme käyneet tutkimuksissa, mutta maitoallergian mahdollisuutta emme ole saaneet vielä kunnolla selväksi. (veriseerumikoe on tehty, mutta altistus on vielä edessä, mikäli oireet viittaavat siihen).
Onko teidän vauvallanne ollut kovia ilmavaivoja tai liittyykö vauvan itku selvästi vatsaan? Meillä itku liittyy selvästi vatsan toimintaan ja ilmavaivoihin. Vatsa kuplii todella paljon! Ja se huudattaa. Onneksi itku on kyllä vähentynyt sitten alkuaikojen, mutta vieläkin sitä riittää.
Ihmetyttää vain kuinka sitä ilmaa voi kertyä mahaan noin paljon, mikä sen aiheuttaa???Kaupoissa kun katsoo muiden vauvoja, ne ovat kiltisti istuimissaan kärryissä, meidän neiti saattaa alkaa äkisti huutaa hillittömästi pelkästä pierusta. Ja ihmiset eivät ymmärrä sitä, vaan katsovat silmät pyöreenä miksi vanhemmat eivät reagoi. Kun näitä itkupierupäiviä saattaa olla kokonaisia päiviäkin, eikä vain paria - kolmea tuntia...- pluto
Vertaistuki on paras tuki! Oli tietysti ikävää kuulla, että teilläkin itketään mutta toisaalta se myös lohduttaa, sillä muita koliikkilapsia ei tuttavapiiriin ole osunut.
Meillä itkuisuutta aiheuttaa pieraisut mutta tässäkään ei ole logiikkaa, sillä kaikki paukut eivät tule itkun kanssa. Tai itkua saattaa olla muuten vaan ilman paukkuja ja päiväsaikaan monta tuntiakin. Oudointa on että yöt on alusta asti menneet hyvin, eli tässä suhteessa olen onnellisemmassa asemassa kuin monet äidit. Ihmettelenkin diagnoosiamme kun koliikin pitäisi vaivata myös yöllä.. haluan kuitenkin uskoa lääkärin sanaa ettei kyse olisi mistään vakavemmasta..
Olisi mukava tietää miten vauvanne oirehtii kivun alkaessa. Miellä kivun alkaessa;
- tulee punaiseksi ja hikoilee paljon
- alussa tyttö oli kun rautakanki, jännitti koko kehoa valtavasti, kädet jatkuvasti pelkästään kireässä nyrkissä
- yrittää oikaista kehoa, jalat suorina
- Vatsa kovettuu
- alkukuukausina nyrkit haroivat kovasti ilmaa, tyttö oli ihan paniikissa
- kipu tulee nopeasti kovana ja häipyy yhtä nopeasti
Meille ehdotettiin nyt kiinteän ruoan aloittamista vatsan toiminnan tasaamiseksi, mutta en ole uskaltanut aloittaa. Joidenkin kokeneimpien äitien mielestä uusi aine masussa saattaa aiheuttaa toisenlaisia vatsavaivoja. Luultavasti aloitan pian pataatilla, kuulemma neutraalein.
Joka tapauksessa olen hengessä mukana, ymmärrän nuo katseet kaupassa ja rasittavinta on kun tulee kommenttia "sen on varmaan nälkä"! Hirveää on myös kun ei tiedä mitä enää uskaltaa syödä ettei ilmaa synny. Toivottavasti helpottaa pian! - Kokemusta on
pluto kirjoitti:
Vertaistuki on paras tuki! Oli tietysti ikävää kuulla, että teilläkin itketään mutta toisaalta se myös lohduttaa, sillä muita koliikkilapsia ei tuttavapiiriin ole osunut.
Meillä itkuisuutta aiheuttaa pieraisut mutta tässäkään ei ole logiikkaa, sillä kaikki paukut eivät tule itkun kanssa. Tai itkua saattaa olla muuten vaan ilman paukkuja ja päiväsaikaan monta tuntiakin. Oudointa on että yöt on alusta asti menneet hyvin, eli tässä suhteessa olen onnellisemmassa asemassa kuin monet äidit. Ihmettelenkin diagnoosiamme kun koliikin pitäisi vaivata myös yöllä.. haluan kuitenkin uskoa lääkärin sanaa ettei kyse olisi mistään vakavemmasta..
Olisi mukava tietää miten vauvanne oirehtii kivun alkaessa. Miellä kivun alkaessa;
- tulee punaiseksi ja hikoilee paljon
- alussa tyttö oli kun rautakanki, jännitti koko kehoa valtavasti, kädet jatkuvasti pelkästään kireässä nyrkissä
- yrittää oikaista kehoa, jalat suorina
- Vatsa kovettuu
- alkukuukausina nyrkit haroivat kovasti ilmaa, tyttö oli ihan paniikissa
- kipu tulee nopeasti kovana ja häipyy yhtä nopeasti
Meille ehdotettiin nyt kiinteän ruoan aloittamista vatsan toiminnan tasaamiseksi, mutta en ole uskaltanut aloittaa. Joidenkin kokeneimpien äitien mielestä uusi aine masussa saattaa aiheuttaa toisenlaisia vatsavaivoja. Luultavasti aloitan pian pataatilla, kuulemma neutraalein.
Joka tapauksessa olen hengessä mukana, ymmärrän nuo katseet kaupassa ja rasittavinta on kun tulee kommenttia "sen on varmaan nälkä"! Hirveää on myös kun ei tiedä mitä enää uskaltaa syödä ettei ilmaa synny. Toivottavasti helpottaa pian!Meidän vauvan koliikki loppui kuin seinään vietyämme hänet osteopaatille. Vaikutuksen huomasi jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen.
Kannattaa kokeilla! - Koliikkiako?
pluto kirjoitti:
Vertaistuki on paras tuki! Oli tietysti ikävää kuulla, että teilläkin itketään mutta toisaalta se myös lohduttaa, sillä muita koliikkilapsia ei tuttavapiiriin ole osunut.
Meillä itkuisuutta aiheuttaa pieraisut mutta tässäkään ei ole logiikkaa, sillä kaikki paukut eivät tule itkun kanssa. Tai itkua saattaa olla muuten vaan ilman paukkuja ja päiväsaikaan monta tuntiakin. Oudointa on että yöt on alusta asti menneet hyvin, eli tässä suhteessa olen onnellisemmassa asemassa kuin monet äidit. Ihmettelenkin diagnoosiamme kun koliikin pitäisi vaivata myös yöllä.. haluan kuitenkin uskoa lääkärin sanaa ettei kyse olisi mistään vakavemmasta..
Olisi mukava tietää miten vauvanne oirehtii kivun alkaessa. Miellä kivun alkaessa;
- tulee punaiseksi ja hikoilee paljon
- alussa tyttö oli kun rautakanki, jännitti koko kehoa valtavasti, kädet jatkuvasti pelkästään kireässä nyrkissä
- yrittää oikaista kehoa, jalat suorina
- Vatsa kovettuu
- alkukuukausina nyrkit haroivat kovasti ilmaa, tyttö oli ihan paniikissa
- kipu tulee nopeasti kovana ja häipyy yhtä nopeasti
Meille ehdotettiin nyt kiinteän ruoan aloittamista vatsan toiminnan tasaamiseksi, mutta en ole uskaltanut aloittaa. Joidenkin kokeneimpien äitien mielestä uusi aine masussa saattaa aiheuttaa toisenlaisia vatsavaivoja. Luultavasti aloitan pian pataatilla, kuulemma neutraalein.
Joka tapauksessa olen hengessä mukana, ymmärrän nuo katseet kaupassa ja rasittavinta on kun tulee kommenttia "sen on varmaan nälkä"! Hirveää on myös kun ei tiedä mitä enää uskaltaa syödä ettei ilmaa synny. Toivottavasti helpottaa pian!Kiva kuulla, ettemme ole ainoat joilla on näin "kummallinen" koliikkitapaus. Meilläkin nimittäin yöt ovat sujuneet kohtalaisen hyvin. Toisinaan tyttö herää tunnin, puolentoista välein itkemään, mutta nukahtaa nopeasti kun annan rintaa. Toisinaan taas nukutaan koko yö heräten vain normaaleina ruoka-aikoina. Tästä syystä tyttö nukkuu välissämme.
Joskus harvoin yöllä itku ei lopu millään ja siihenkin olemme keksineet keinon: kuumemittarilla avustamme pieruja ulos! Johan helpottaa, ainakin hetkeksi...Meidän tyttö ei nimittäin tunnu itse saavan isompaa hätää tulemaan, vaan se jää suolistoon vaivaamaan (saattaa olla ulostamatta monta päivää). Kuumemittarilla tämäkin tulee ulos. Ensimmäiset viikot vauva oli aivan ripulilla ja silloin saattoi tulla jopa 20 kakkavaippaa päivässä ja nyt tilanne on melkein päinvastainen!
Meillä itkun alkaessa neiti vääntää mahaansa todella kovaa. Vatsa tosiaan kovettuu aivan "kiviseksi" ja sitten alkaa huuto naama punaisena. Huutoa kestää kymmenen minuuttia, usein 2-4 tuntia tai joskus jopa koko päiväajan kun olemme hereillä. Ennen luulin, että huuto liittyy aina ilmavaivoihin, mutta nyt olen havainnut ettei näin ole. Tytöllä on selkeästi myös muita vatsavaivoja (tällöin ei edes kuumemittari auta). Pystyasento olalla ja samanaikainen kävely on tällöin kaikkein paras apu. Oireina tyttö myös vetää jalkansa koukkuun aina kipukohtauksen tultaessa (usein tämä kipu ilmenee aaltomaisena). Se, mikä eniten tässä huolestuttaa, on tytön katoava ruokahalu. Neiti saattaa olla syömättä puoli päivää kivun takia. Kerran syömättömyyttä kesti 4 päivää. Tällöin jouduimme ruokkimaan pullosta, jolloin erikoismaitoa meni 25ml kerrallaan...Olemme myös joutuneet luopumaan sylissä imettämisestä, koska neidillä kivut iskevät usein siinä asennossa ja syöminen ei onnistu. Nyt imetän sängyn päällä maaten ja se on onnistunut paremmin.
Myös minä olen alusta asti kyseenalaistanut diagnoosin "koliikki", sillä meillä eivät kivut ala mitenkään tiettyyn aikaan päivästä eivätkä ollenkaan säännönmukaisina. Ruokavalioni on jo niin rajoittunut, että en kohta saa syödä mitään=) Minäkin olen ajatellut aloittaa soseruuat heti 4 kuukauden iässä, vaikka sairaalassa meille sanottiin, että jo 3,5 kk iässä voisi aloitella.
Kai tämä tästä joskus helpottaa=) Onhan se jo helpottanukin, mutta on niin vaikea katsoa toista kivuissaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 204714
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831712Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2871576Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741524Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2451395Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121160Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341141Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041099- 931054
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651043