miksi?,

ei saa ikääntyä ja olla ikäisensä enää.

Pitäs vaan rehkiä koko ajan ja juosta,kuntoilla,vaikka ei kai oikeasti ole näin luonto tarkoittanut.

Muutenhan eläimetkin hölkkäis koko ajan mutta kyllä nekin vanhenee ja voimat vähenee.
211323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

koska kuntoilen paljon ja huomaan että en sen kummemmin jaksa enää.
Hyväksyn sen että en ole enää nuori ja olen ikääntyvä ihminen.

Äänestä

No, toisaalta on niin, että jokaisella täysi-ikäisellä ja -valtaisella Suomen kansalaisella on toistaiseksi oikeus itse joko elää kaikkien vouhotusten mukaan tai elää hyväksi havaitsemallaan tavalla. Malleja luodaan, mutta kaikkia malleja ei ole pakko noudattaa.

Kun katson täällä kotikulmilla eläkeläisiä ja muuta sangen runsasta joukkoa, näyttää siltä, että lähinnä elämässä on keskitytty syömiseen ja väkijuomien runsaaseen sisäiseen käyttöön. Kun tarpeeksi nauttii, liikunta käy mahdottomaksi tai ainakin hengenvaaralliseksi paitsi itselle myös muille. Kuitenkin harvalukuinen näyttää olevan se joukko, joka juoksee henkensä edestä. Vai juokseeko se jo niin nopeasti,että ei ehdi silmä havaitsemaan, siinäpä pulma.

Liikunta on toki hyvästä, sillä paikallaan ököttäminen, jollei ole sairas tai liikuntakyvytön, aiheuttaa paitsi ulkoisia myös sisäisiä vammoja eli suomeksi sanottuna vakavan mökkihöperyyden. Siitäkin on esimerkkejä runsaasti. Kävelylenkki päivässä tunnin verran pitää mielen virkeänä ja jalan kapsakkana.

Suomalaiset ovat alkuaan harrastaneet elääkseen keräilytaloutta eli liikkunet paljon, Vanhukset ilmeisesti kupeksivat silloin majoilla/luolassa kaitsien lapsia ja tehden sitä mitä pystyivät. Näin ovat dokkarit kertoneet. Mutta silloinhan ei vielä ollutkaan keksitty termejä nuorekas ja seksikäs.

Äänestä
  • katso tarkemmin paljon kauniita ihmisiä ja elämää on ympärilläsi. oman ikäisiä, vanhempia , lapsia. pitäisi katsoa ja nähdä syvemmälle elämää. Luojamme ei ole turhaan antanut meille tunne elämää. synkältä näyttäisi jos ei näe kuin heikkouden ihmisessä. kaikissa meissä on heikko kohtamme ja viettimme jotka vie että nuppi tutisee.

    Äänestä

  • elämän kauniimpana kirjoitti:

    katso tarkemmin paljon kauniita ihmisiä ja elämää on ympärilläsi. oman ikäisiä, vanhempia , lapsia. pitäisi katsoa ja nähdä syvemmälle elämää. Luojamme ei ole turhaan antanut meille tunne elämää. synkältä näyttäisi jos ei näe kuin heikkouden ihmisessä. kaikissa meissä on heikko kohtamme ja viettimme jotka vie että nuppi tutisee.

    Satiiri on vaikea tyylilaji. Jos ei sitä osaa, käy näin eli luulet minun katselevan ainoastaan vikapuolia. Sattuu vain olemaan niin, että asun alueella, jossa oikeasti alkoholi ja muut huumeet (joihin luen myös liikasyönnin) ovat suuri ongelma ja se näkyy. Ihmiset eivät näytä löytävän elämälleen mitään suuntaa.

    Toki mailmassa on kaikkea hyvää ja kaunista ja se sisältyy kohtaan kukin elää tavallaan ja hahmottaa maailmansa tavallaan. En mielestäni kyräile kaiken aikaa, joten voit olla huoletta. Pyrin realistina myös kulkemaan jalat maan pinnalla. Sekä liikkumaan niillä muun ohella ynnä katsomaan mailmaa ilman ruusunpunaisia silmälaseja. Silloinkin elämässä näkee paljon hyvää, usko pois.

    Jo se,että viitsin kirjoitella täällä todistaa, että minulla on tunne-elämää. Ellei olisi, miksi vastaisin esimerkiksi tähän? Kuinkas on laitasi sinulla? En tykkää saarnoista, anteeksi vain.

    Äänestä

  • nauraa makeasti. Mainio esimerkki huumorilla höystetystä kerronnasta. Tiukkapipoisilla taitaa pyyhkiä yli hilseen. KIITOS hervottomasta naurattamisesta. jatka samaan malliin niin toisetkin voi nauraa.

    Äänestä

tuota tarkoitinkin sillä en jaksa yrittää olla seksikäs ja nuorekas enää.

Enkä myös tarkoittanut heitä joilla on oma tapansa elää vaan ihan itsekseni mietin j hyvä kun sain kommentin.

Lenkille lähde tästä ihan varmasti mutta en "hölkkää":)

Äänestä
  • seksikkyyttä nuorekkuutta. tunteet on tallella jopa lapsuuden kirkkaat ja kauniit tunteet. kaikissa on jotain kaunista ja nuorekkuutta jos haluaa nähdä. katsokaa tarkemmin. sehän naurettavalta näyttäis jos minä vetäisisin teini ikäiset kuteet niskaan ja sanoisin vaan että mä oon mikä oon.

    Äänestä

ja vaatteet sen mukaan. miltä näyttäisi. nainen on kuin kypsä hedelmä, kaunis, minulle on ainakin sanottu. ei pidä vetästä mitää hevos lointa päällensä jos ei ole ravuri eikä sorru laukkaan.

Äänestä

oman tyylini eli liikun niin, että se tuntuu hauskalta. Kävelen reippaasti, myös kuntosuunnistuksessa. Juoksen vain, jos on alamäki ja hyvä tie. Eilen olin sienestämässä maastossa, jossa on suuret korkeuserot. Kuntoa saa, kun kiipeää jyrkkää rinnettä ylös. Metsää raivaan oksasaksilla, silloin kuulee ja näkee myös ympäristöä.Kerran viikossa jumppaan videolta jumppaohjelmani. En kyllä lähtisi vähissä kuteissa helteellä juoksemaan pitkin maanteitä kuten joku melkein tähän ikäluokkaan kuuluva tekee.

Äänestä

siksi, etten halua jäädä sängynpohjalle ennen aikojaan. En tavoittele nuoruutta vaan hyvää peruskuntoa ja olen nähnyt vuosikymmenien sh-työn kokemuksella, että jo muutaman päivän pakollisen vuodelevon jälkeen kunto huononee.
Liikuntakyky on hyvinvoinnin perusta - kivijalka.

On liikuttava silloin, kun fyysinen terveys sen mahdollistaa. Itselläni on takana leikkauksia ja on ollut pahoja fyysisiä rajoitteita välillä,
mutta olen saanut kuntoni palautumaan sinnikkäällä päivittäisellä kävelemisellä.
En kykene juoksemaan, mutta kävelystä en helposti luovu. Pian tästä lähden tunnin lenkille - tällä kertaa koiran kanssa. Iltapäivällä sitten sauvakävelyä. Suosittelen kaikille liikuntaa ja ulkoilua. Mukavaa ulkoilupäivää kaikille!

Äänestä

Hieman suunnittelua ja paljon itsekkyyttä.

Elämäntapojani säätelemällä ja kunnostani/terveydestäni huolehtien ole ajatellut nauttia elämän raadollisista, lihallisista ja rajallisessa määrin myös epäterveellisista iloista mahdollisimman pitkään!

Ulkonäöstä viis kunhan itsellä on hyvä olla!

Äänestä
  • puutetta sano hieroja ja vaikka kuinka jumppaan niin paikat on jumissa joten alan kanssa nauttia elämästä,otan rennosti.

    Äänestä

varustettujen ihmisten ajatuskantaa.
Jokaisella on oikeus olla ikäisensä, siitä ei voi olla kahta puhetta.
Ihmisistä on vain tullut median sätkynukkeja, jotka ottavat omat ajatuksensakin valmiina malleina, kuinka pitää olla, ja miltä näyttää.
Juosta, kuntoilla, laihduttaa, käydä vielä parhaimmillaan kauneusleikkauksissa, sillähän maksetaan paljon rahaa halukkaitten kukkaroon.
Meistä jokainen ikääntyy, jos Luoja suo, ja siihen tyytyen kannattaa olla tyytyväinen omasta itsestään, ja sisäinen rauha antaa voimia olla juuri se, joksi on luotu.

Äänestä
  • On yhtä monta mielipidettä kun ihmistäkin. Kovin olisi elämä tylsää kaltaisteni kanssa seurustellessa. Eihän siinä saisi edes riitaa aikaan. Kunnon nauruista puhumattakaan.

    Ulkoisesti rupsahtanut, sairauksien runtelema ja iän mukanaan tuoma pakollinen vauhdin hiljentäminen on vain haaste. Peiliin katsoessa ajattelen ”ei ole kauneudesta palkittu, mutta ei ole rumuudestakaan sakotettu”. Heti tulee parempi mieli. Päälle länttäsen ryntteet missä itse viihdyn. Korjaan ja muokkaan kaikki ryysyt itteni näköisiksi. Sen takia niissä viihdynkin. Huumorilla yritän ohittaa raihnaisen ruumiin asettamat rajoitteet.

    Kaikella on aikansa ja paikkansa. Se mitä eniten tarvitaan on SUVAITSEVAISUUS toisia kohtaan.

    Äänestä

  • Minä en ainakaan jaksa kauheesti kuntoilla ja laihduttaa.
    Aivan oikeassa olet, meistä tehdään median sätkynukkeja.
    Jokaikinen ihminen maailmassa ikääntyy. Se on luonnon laki.
    No voihan sitä pyristellä vastaan, olla ikinuoria.
    Minä ainakin olen ylpeä jokaikisestä eletystä vuodestani.

    Äänestä

  • Zirkonia kirjoitti:

    Minä en ainakaan jaksa kauheesti kuntoilla ja laihduttaa.
    Aivan oikeassa olet, meistä tehdään median sätkynukkeja.
    Jokaikinen ihminen maailmassa ikääntyy. Se on luonnon laki.
    No voihan sitä pyristellä vastaan, olla ikinuoria.
    Minä ainakin olen ylpeä jokaikisestä eletystä vuodestani.

    Kerran viikossa käyn kuntosaliryhmässä yli 55-vuotiaiden salilla, loppuliikunta on hyötyliikuntaa eli koetan kävellä kohtuullisenpituisia välimatkoja, vaikka minulla kuukausikortti onkin aina voimassa. Enemmänkin olisi hyvä liikkua puhtaasti terveyssyistä, mutta painetta asiasta en ota.

    Äänestä

rehkimisellä polvilumpiot kuluu ja selkäranka painuu. Ole vain normaalissa liikkeessä ja jollet mene ulos juoksemaan niin siivoo kotonasi eli liiku hyötyliikuntaa. Pidä huoli mitä syöt ettet muutu liian lihavaksi. Me voimme syödä paljon kaikkee mikä ei anna kaloreita. Ei tartte olle nälissään eikä silti liho.

Äänestä
  • se mies haluaa olla lihavana?
    Itse olen n. 70 kg, pituuteen nähden ok, mutta mies painaa n. 140 kg, ei mitään vatsajumppaa haluu tehä, vaikka kehottaisi!
    Käy kyllä joka ilta koiran kanssa lenkillä n. 4 km, siihenpä se sit jääkin!
    On metabolisia ym.oireyhtymiä, astmaa, allergiaa, kolestrolia jne, kuten mullakin, mutta kaikki pysyy kurissa, jo vuosia, hällä ei, mutta kun aina on nälkää...
    eli se on mun syy kaikki, niin valittaa...
    aina tehnyt ns. sopivaa ruokaa, kaikille, lapsille, ovat hoikkia muut!
    Hän on aina jääkaapilla kun kotiin tulee töistä, syö ennen ruokailua ja jatkuvasti välillä, ei mitkään, hyvät puheet eikä haukut auta!

    On leikattu polvi, oikea, no johtui autolla ajosta,
    on olkapäät jne.
    Ei meidän eikä lääkärien puheet auta, sanoo vain, että aina lekurit sanoo, kun oot noin lihava, kaikki johtuu siitä!
    Tottakait ne johtuu, ei ees seksi onnistu enää moneen vuoteen sen kaa!
    Ei kyllä jaksais, jos ei vielä vähän tykkäis, kyllä haluaisin saada jo seksiäkin, jostain, mutta mistä, kun ei oikein vieraissakaan ole halua käydä????

    Äänestä

  • naiset, mutta miksi kirjoitti:

    se mies haluaa olla lihavana?

    Asian hyväksi muuten olet nopeasti leski. Aloita ensin perunoista ja vaaleasta leivästä sekä makarooneista sun muista niihin liittyvistä ruuista. Älä koskaan tee paljon ruokaa, tee määräpalat kaikille. Laita hänet juomaan paljon vettä ja ostat hedelmiä sekä rusinoita. Tavallista ruisleipää vähä rasvaisen voitelun kera. Unohda makkarat ja juustot kauppaan. Listaa voisi jatkaa loputtomiin mutten jaksa kaikkia tänne laittaa. Joten ota selvää jostain muualta tai täältä olevilta lisää asiaa.

    Äänestä

  • naiset, mutta miksi kirjoitti:

    se mies haluaa olla lihavana?
    Itse olen n. 70 kg, pituuteen nähden ok, mutta mies painaa n. 140 kg, ei mitään vatsajumppaa haluu tehä, vaikka kehottaisi!
    Käy kyllä joka ilta koiran kanssa lenkillä n. 4 km, siihenpä se sit jääkin!
    On metabolisia ym.oireyhtymiä, astmaa, allergiaa, kolestrolia jne, kuten mullakin, mutta kaikki pysyy kurissa, jo vuosia, hällä ei, mutta kun aina on nälkää...
    eli se on mun syy kaikki, niin valittaa...
    aina tehnyt ns. sopivaa ruokaa, kaikille, lapsille, ovat hoikkia muut!
    Hän on aina jääkaapilla kun kotiin tulee töistä, syö ennen ruokailua ja jatkuvasti välillä, ei mitkään, hyvät puheet eikä haukut auta!

    On leikattu polvi, oikea, no johtui autolla ajosta,
    on olkapäät jne.
    Ei meidän eikä lääkärien puheet auta, sanoo vain, että aina lekurit sanoo, kun oot noin lihava, kaikki johtuu siitä!
    Tottakait ne johtuu, ei ees seksi onnistu enää moneen vuoteen sen kaa!
    Ei kyllä jaksais, jos ei vielä vähän tykkäis, kyllä haluaisin saada jo seksiäkin, jostain, mutta mistä, kun ei oikein vieraissakaan ole halua käydä????

    Tilanteesi ei ole mitenkään helppo. Itseään voi käskeä ja komentaa mutta ei toisia. Miehet ei tykkää siitä alkuunkaan. Ainut mikä on jotenkuten helppo tehdä on se että pitää jääkaapissa vain valon. Tai sitten kasviksia ja pöydällä hedelmiä. 4 km:n päivittäinen lenkki on hyvää kuntoilua.

    Melkein poikkeuksetta ylensyöminen on tunnepohjaista. Miehet ei tunteistaan puhu niin ne ei puhu. Joten sen puolen selvittäminen on mahdotonta. Lääkärien motkotus on kuin punainen vaate. Se vaikuttaa päinvastoin eli lisää syömistä. Iän myötä aineenvaihdunta hidastuu. Siinä yksi lihomisen tekijä.

    Nainen osaa olla ovela. Yritä keksiä kikkoja miten miehesi vähentäisi syömistä. Yksi konsti on se että ottaa ruuan alle ruokalusikallisen oliivi- tai rypsiöljyä. Oliiviöljy maistuu omituiselle mutta rypsiöljy ei maistu millekään. Öljy tekee täyteläisen olon joten syöminen saattaisi vähentyä. Voit aloittaa itse ja vihjaista että se tekee hyvää mahalle .

    Onnea ponnisteluillesi. Toivottavasti edessä on vielä paljon yhteisiä vuosia.

    Äänestä

  • Sain taas kirjoitti:

    nuo jutut on kokeiltu kerran jos toisenkin!
    !
    On hän kokeillut luontaistuote- ja laihdutusjuttujakin, yks kesä maksa-arvot kohosi yli 300!
    Hups, no, lopetettuaan niiden pillereiden syönnin, palautui ne n. kk:ssa lähes ennalleen.
    Sehän siinä on, kun hänkin käy itse kaupassa, tänäänkin oli tuonut 2x hiillosmakkaroita, 600g metvurstia, kaikista kalorisinta!
    Ja en voi estää syömistä, vaikka yritän välillä huumorillakin kertoa mikä mitäkin sisältää ja miten paljon saisi syödä kerralla!
    Onhan se pikkuisen eroava suhde, jos mulla on pari perunaa ja hänellä 9-10 perunaa lautasella!

    Mullekkin yrittää tuputtaa, syöhän enempi, mutta kun jo massu on täynnä!
    Harmittaa, kun se pelko kulkee mukana, minulla, että milloin sydän tms. pettää hällä, ei hänellä tai ei kerro, vaikka suulas supliikkimies on yleensä!
    Juu, ja kun valittaa jotain sairauttaan, sanon mene lekuriin, vastaus on: sehän sanoo, että oot niin lihava, laihduta ensin!
    Todella, noita öljyjäkin on ostettu, jonakin aamuna otti, sit kertoi, yäk, en ota enää litkua!

    Kiitos teille ja kaunista elokuun jatkoa kaikille!

    Ps. vuoseistahan ei kukaan tiedä, ei huomisestakaan, mutta toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vai kuinka? kirjoitti:

ei saa ikääntyä ja olla ikäisensä enää.

Pitäs vaan rehkiä koko ajan ja juosta,kuntoilla,vaikka ei kai oikeasti ole näin luonto tarkoittanut.

Muutenhan eläimetkin hölkkäis koko ajan mutta kyllä nekin vanhenee ja voimat vähenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu