Hei! miten te muut joilla on aivan pieni vauva, vastasyntynyt, olette jaksaneet kotona? Itselläni on itku hyvin herkässä, varsinkin iltaisin ja tuntuu etten jaksa millään. Vauva on nukkunut nyt yöt hyvin, herää vain kerran yöllä syömään ja taas nukkuu. Mutta jotenkin olo on aivan uupunut. (hän itki muutaman yön ihan putkeen ja valvoin hänen kanssaan) Väsymystä ja uni velkaa on varmaan paljon loppu raskaudestakin, kun en pystynyt nukkumaan, ja vauvaa sairaalassa synnyttäessä ollessani valvottiin 18h putkeen. Sairaalassa en saanut nukuttua, kun vauva oli vierellä ja itki. Kertokaa minulle, onko muilla väsymys yhtä totaalista ja voimat vievää. miten siitä olette selvinneet? milloin alkaa helpottaa..
Järjetön VÄSYMYS
Aapeliina
71085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaikka synnytyksestä on jo 8kk! Minulla on myös enemmänkin lapsia!Jos on univelkaa niin otan sitä takas kun lapset on päikkäreillä.Siivous kerkee odottaa,lapsuuden aika on niin lyhyt että nautin tästä täysillä,kohta kakarat on niin isoja että lähtee karkuun jos äiti haluaa halia ja pusutella!=)Ja jos sinulla ei oo synnytyksestä vielä kovinkaan pitkää aikaa niin ei se mikään ihme oo jos väsyttää.Hormoonitoiminta on aivan sekaisin ja muutenkin sun kroppa alkaa pikkuhiljaa palautua synnytyksestä (johon saa kuulemma laskea ainakin 6 kk,minun lääkäri sano)..Onnea uudelle äidille ja nauti nyt pienokaisen tuoksuista!=)Muista että vauvaaika menee tosi hurjaa vauhtia ja kohta sinulle on jo vaativa taapero joka roikkuu sun helmoissa!
Eiköhän tuohon auta parhaiten nukkuminen, eli illalla ajoissa nukkumaan ja aamulla nuku niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Aamupalalla kannattaa kuitenkin käydä ajallaan. Jos ei uni tule, lepäile muuten vain niin paljon kuin mahdollista. Ota rennosti. Kyllä se siitä vähitellen lähtee. Kannattaa kuitenkin pyrkiä käymään ainakin melkeen joka päivä ulkona ainakin pieni hetki, jotta et mökkihöperöidy.
oli ensimmäinen kuukausi yhtä tuskaa, itki vaan suurimmaks osaksi vatsavaivoja,hotki ruokaakin vaan lohdutukseen ja siitä kierre lähti.väsymys vielä synnytyksestä päällä, itkusiuutta itsellä oli ja välillä tuntu että veisipä joku ton vauvan ainakin vähäks aikaa pois.jos vauva nukahti niin sillon alkoi mun parku ja toivoi että kumpa se nyt nukkuis edes hetken niin poikki oli ja vielä just kaikki hormoonitkin jylläs vielä.mä luulin että kaikki oli ylitsepääsemätöntä, olis halunnu vaan nukkua.nyt vauva 2,2kk.nyt olo on parempi, ehkä kaikki se oli vielä sitä odotus ja synnytysväsymystä.onhan täälläkin vielä vaikeaa välillä kun pienen vauvan kanssa yksin on, mutta nyt kun on tullut ensimmäiset hampaattomat hymyt ja alkanut seurustelemaan niin se jo taosittaa väsymyksen oloa.mutta hey ystävä ole tarkkana kuitenkin ja seuraa tilannetta jos on synnytyksen jälkeistä masennusta, ne pitää ottaa vakavasti.mutta minä uskon että ensimmäisen kk jälkeen helpottaa kun alkaa tuntemaan lapsensa itkut yms. paremmin ja ehkä on jo vähän jotain rytmiäkin.tsemppiä!!!
Tarvitset välttämättä apua, ettet väsy loppuun. Nyt olisi saatava koko turvaverkko avuksi. Miten nuori isä? Entä onko mummuista apua? tarvitset ennen kaikkea unta, ulkoilua ja kunnon ruokaa.
Rupea hoitamaan asiaa heti. Muuten ajat itsesi ihan piippuun.
Jokainen meistä äideistä on joskus kokenut saman. yritän aina muistaa sen, kun tyttäret ja miniät saavat vauvan. Olemme mieheni kanssa tarjonneet apua kaikille nuorille pareillemme vauvan ollessa ihan pieni.
Emme ole unohtaneet omaa ahdinkoamme kauan sitten, kun meille syntyi monta lasta peräjälkeen.
Nyt rohkeasti pyytämään apua, jotta saat levätä kunnolla välillä.
.. tuo ei ole mahdollista. Onneksi oma tyttäreni on nukkunut sairaalasta lähtien täydet yöunet ja nykyisin jo 10-13 tuntia öisin, mutta oli itsellänikin aika jolloin aloin olla melko poikki. Olin muuttanut uudelle paikkakunnalle (ei omia sukulaisiani asu lähellä, ainoastaan 150km päässä). Mieheni sukua täällä tosin asuu, mutta itselläni ei ollut yhtään kaveria uudella paikkakunnalla. Luulin, että tulisin hulluksi, aikani kului vain vauvan kanssa. Mieheni teki 12 tunnin työpäiviä (sesonki luontoisen työnsä vuoksi, joten iltaisin en kauheasti häntä viitsinyt rasittaa vielä lasten hoidolla, kun hän joutui muutenkin tuomaan leivän pöytään). Kerran sitten vietiin vauva hoitoon mieheni vanhemmille (kun olivat niin kovasti toivoneet sitä) pääsimme ainakin elokuviin. No sen kolmen tunnin aikana mieheni äiti oli opettanut tyttäremme tuttiin (koskaan ei meidän neiti ollut tuttia käyttänyt), joten tämä anoppini oli kastanut tutin hilloon ja antanut vauvalleni. Ja kyllähän lapsi siitä piti. Nykyisin en enää edes anna lastani anoppini hoitoon (ainoastaan joskus pyydän tänne katsomaan tyttöä jos minulla on akuuttia tekemistä (näin voin vahtia anoppini tekemisiä. Minua vain harmittaa niin kovasti, kun anoppini jyrää ylitseni. Mielestäni minun ja minun mieheni asia on päättää miten tyttäremme kasvatetaan ja toivoisin anoppinikin kunnioittavan meitä vanhempina (mutta kun hän on kasvattanut neljä lasta ja tämä on meidän ensimmäinen). Anoppini aina soittelee ja tuputtamalla tuputtaa neuvojaan. Kyllähän aikuinen ihminen osaa kysyä neuvoa jos ei jotain tiedä. Se on väsyttänyt minua entisestään. Ristiäisissä hän emännöi niin, että itsestäni tuntui kuin olisin ulkopuolinen omassa kodissani ja nyt kun tyttäremme syntymäpäivät ovat lähestymässä on anoppini alkanut soitella ja järjestää synttäreitä (tekisi mieleni kadota tytön kanssa)... Hän jopa sanoi minulle, että kun hän nut järjestää nämä juhlat ja leipoo kakun ja plaa plaa... Melkein meinaa itku tulla. Jos anoppi olisikin hiukan toisenlainen voisin aina välillä antaa tytön heille hoitoon ihan mielelläni, mutta nyt en vain uskalla. Tiedä mitä he vielä keksivät. Ennen kuin tyttäreni osasi kontata anoppini paukautteli sitä takapuolelle ja sanoi että konttaa konttaa (kun tyttäreni oppi konttaamaan myöhemmin kuin hänen lapset ja toiset lapsenlapset). Aina on ottamassa kunnian siitä jos tyttäreni oppii jotain ja muuta. Ja viimeksi, kun kävin lääkärissä niin, että tyttö oli heillä hoidossa oli sille syötetty kokonainen suklaalevy, joten itse olin ihmeessä, kun toisen vatsaa koski ja ihoon tuli allergista ihottumaa. Minun mielestäni isovanhemmat ovat hyvät olemassa, mutta he voisivat myös tehdä niin kuin vanhemmat toivovat. Onneksi oma äitini oli täällä käymässä ja auttamassa tytön kanssa, kun mieheni teki aamusta iltaan töitä koko heinäkuun. Minun äiti sentään kysyy minulta, että voiko näin tehdä tai antaa tätä. Onneksi tytön yksi kummi asuu sentään tuossa lähellä ja hän katsoo mielellään neitiä jos ei ole muuta menoa.
väsymystä ja hormoonit viel heitteli kuperkeikkaa.
Mä mm. en uskaltanut katsoa vauvaa pitkään yhtäjaksosesti esim. kun imetin, koska ajattelin miten jään kaipaamaan niitä ihania kasvoja KUN vauva kuolee eli kamalia asioita mietin ja pelkäsin ja iha väsymyksen takii.
Kerrankin olin tekee ruokaa ja vehnäjäuhot loppui kesken, niin sitäkin paruin monta tuntia.
Nyt neiti 4.5kk ja elämä hymyilee, suorastaan höröttää :)
Puhu ihan reippaasti neuvolassa vaikka asiasta niin voivat tarvittaessa hankkia apua. Ja muista myös käyttää lähipiirin apua hyväksi koska varmasti on monia luotettavia ihmisiä, jotka voisivat käydä pienokaisen kanssa vaikka kävelyllä jotta itse saisit levättyä ees hetken.
Voimia ja jaksamista halauksen kera.
minulla on mies, joka kyllä on vauvamme kanssa ja isomman poikamme. mutta jotenkin tuntuu ettei vaan saa tarpeeksi unta vaikka yritän nukkua päivällä. Ja syyllisyys painaa, kun ei pysty isomman pojan kanssa leikkimään, kun nukahdan pystyyn. Hän on onneksi jo 8v, jotain sentään ymmärtää kun puhutaan, mutta kyllä hän äidin kanssa haluaisi olla ja minä hänen. Ehkä tässä pv:en kuluessa pystyn taas siihenkin. Siihen saakka täytyy tyytyä isän seuraan!!