Nyt ensimäinen lukioviikko takana ja se tapahtui mitä pelkäsinkin..Olin aikasemmin onnessani, että ihanaa, nyt lukiossa saan varmasti ystäviä, tai ainakin kavereita ja kaikki on okei. Ainoo vaan, että tiesin sen, että en kykene tutustumaan ihmisiin vaikka se toinen henkilö tulisi itse aloittamaan keskustelun..ja niinhän siinä kävikin. MOnet ytuli jutteleen montakin kertaa, mutta viimein kyllästyi hiljasuuteeni. Loppuviikosta kaikilla oli jo omat porukkansa ja osa tunsi jo muutenkin ennestään.
Lisäksi vituttavaa on se, että minulla ei ollut mitään mahkujä päästä keväällä lukioon, mihin olisin halunnut, keskiarvo oli ihan paska. Jouduin sitten menemään tosi huonoon lukioon, jossa moet on täysiä junttejä. Nillä on asenne ''kaikki muu on paskaa, varsinkin koulu, jee ryypätään ja juodaan ja vittu tullaan kännissä kouluun''. Enkä itse oikein välitä joutua tuollaisten ihmisten seuraan. Ja heillä kun vielä näytti olevan vaikeuksiä pitää suunsa kiinni, jokaista vastaantulijaa joka ei kuulunut porukkaan niin piti heittää jollain kivalla kommentilla. Itse sain osakseni: ''horo'' ym, sekä vaatteistani puhuttiin aika ivalla äänellä. Eihän tuo uutta ole, aikaisemminkin kokenut samaa, mutta kun joutuu olemaan samassa koulussa ja välillä samassa luokassakin tuollaisten kanssa.
KYllä siellä sitten vastapainoksi tuntui olevan ihan mukaviakin ihmisiä, mutta heistä harva tuli minulle edes puhumaan..Eikä siinä mitään, itsehän sitä mun pitäs niille jutteleen mennä, mutta en vaan kykene :(.. He kuitenkin, kuten muutkin, eivät enää loppuviikosta edes huomanneet minua...
Nyt viikonloppuna ollu mieli maassa (ihan kuin ei olisi ennen ollut), ja teksi mieli vaan jäädä kotiin sängynpohjalle ja lopettaa koko lukio. En jaksa enää kolmea tai neljää vuotta ilman kavereita..Silloin olisin ollut melkein 10 vuotta yksin.. Ei vittu, mä en jaksa tätä. Miten mä kestän?
Lisäksi vituttavaa on se, että minulla ei ollut mitään mahkujä päästä keväällä lukioon, mihin olisin halunnut, keskiarvo oli ihan paska. Jouduin sitten menemään tosi huonoon lukioon, jossa moet on täysiä junttejä. Nillä on asenne ''kaikki muu on paskaa, varsinkin koulu, jee ryypätään ja juodaan ja vittu tullaan kännissä kouluun''. Enkä itse oikein välitä joutua tuollaisten ihmisten seuraan. Ja heillä kun vielä näytti olevan vaikeuksiä pitää suunsa kiinni, jokaista vastaantulijaa joka ei kuulunut porukkaan niin piti heittää jollain kivalla kommentilla. Itse sain osakseni: ''horo'' ym, sekä vaatteistani puhuttiin aika ivalla äänellä. Eihän tuo uutta ole, aikaisemminkin kokenut samaa, mutta kun joutuu olemaan samassa koulussa ja välillä samassa luokassakin tuollaisten kanssa.
KYllä siellä sitten vastapainoksi tuntui olevan ihan mukaviakin ihmisiä, mutta heistä harva tuli minulle edes puhumaan..Eikä siinä mitään, itsehän sitä mun pitäs niille jutteleen mennä, mutta en vaan kykene :(.. He kuitenkin, kuten muutkin, eivät enää loppuviikosta edes huomanneet minua...
Nyt viikonloppuna ollu mieli maassa (ihan kuin ei olisi ennen ollut), ja teksi mieli vaan jäädä kotiin sängynpohjalle ja lopettaa koko lukio. En jaksa enää kolmea tai neljää vuotta ilman kavereita..Silloin olisin ollut melkein 10 vuotta yksin.. Ei vittu, mä en jaksa tätä. Miten mä kestän?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä ymmärrän sua.Mulla on itsellä vähän sama juttu. Mulla on enimmäkseen se etten koskaan tunne itseäni hyväksytyks. Oon aina varjo ja tottunut olemaan sellainen. Ei munkaan kanssa jaksa olla, en ole mikään erityisen puhelias. Koita vaan selvitä. Ainahan voit kuunnella mp3 korvillasi ja keskittyä vaan siihen opiskeluun.Eikö koulu ole muutenkin vaan sitä varten?Ystäviä voit löytää muualta.harvemmin ekana vuonna löytää sitä kenen kanssa todellakin tahtoo olla. se on fakta.
Mulla on vähän sama tilanne. Mullekin aina uusissa paikoissa uudet ihmiset tulee kyllä jutteleen. Ainoa ero minun tapauksessa on se, että uskallan kyllä puhua ja puhunkin. Mutta jostain syystä ne vain "kyllästyy" muhun. Ja kohta käy niinku sanoitki, että ne on omissa porukoissaan ja olen melkein näkymätön.. Ja sit jossai välissä käy niin että ne puhuu paskaa musta... vaikkeivat suoraan vittuilekaan.
En tiiä mikä mussa on vikana, mut aina käy noin, vaikka toimin aina täysin ennakkoluulottomasti ja ihan normaalisti.
ja mene ammattikouluun, sieltä ammatin saat.
Tässä se nähdään taas tommosen perusamiksen taso. Ei osaa lukea sen vertaa, että vastaileekin aivan päin vittua.
Aloittajan ongelma on nyt hieman eri asioissa kuin ammatinvalinnassa.
Ensimmäinen viikko amiksessa takana ja samanlailla näköjään kävi kuin sullekin.
Aikoinaan yläasteellakin sama juttu ja siellä sitten olinkin sen 3 vuotta täysin
yksin :( :D Ei tiedä itkeäkö vai nauraa...
Parasta tässä on se, että olen itsekin aloittanut juttelua mutta kun siihen
se tietenkin parin lauseen jälkeen töksähtää niin katotaan kieroon, jonka
jälkeen ei riitä pokka uuteen yritykseen. Tarvitaan enemmän että voisin
luontevasti jutella.
Ja vaikka olen ollut melkein 10 vuotta yksin niin tämä viikonloppu on tuntunut
jotenkin pahemmalta kuin ne muut. Olin niin toiveikas tämän koulun alun suhteen
mutta kaikki meneekin viemäristä alas. Taustalla on myös se tieto, että mitä
vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeammaksi tälläiset asiat käy.
Itekin menin lukioon, pari päivää sain kavereita, mut sitten ne alko muodostaa jotai jengei enkä mä oikeesti tykkää sellasesta. En tajuu miks pitäs olla muiden mukan.
Nää "kaverit" halus sit mieluummi seurata "suosittuja" mukamas ja jätti. Nyt oon suuremmaks osaks yksin, paitsi ne tulee kinuu seuraa, jos ei oo muutakaa, tosi säälittävää.
Vittu, onks kaverit just tollasii? Ite en oo kuiteskaa mikää ujo tai hiljanen, mut en suostu seuraamaa suosittuja. Piste, mieluummin oon vaikka yksin. En nyt tiiä saitteko selvää, mutta silti. :D
Olen siitä hankala tapaus että tarvitsen paljon aikaa että olen puheliaampi.
Samoista syistä kuin sinulla.
Ihmiset, 'yllättäen', aina alkuvaiheilla luulevat että heidän seuransa ei vain kiinnosta minua ja jättävät 'rauhaan'.