Siitä on jo joku vuosi kun isosiskoni kaverit olivat meillä yökylässä kun vanhemmat olivat sukulaisissa pari päivää.
Olimme sitten siinä keittiössä istumassa kun yksi siskon kavereista sai "loisto idean" että aletaan pelaamaan spiritismiä, itse pistin hanttiin koska en halunnut mitään henkiä kutsua meille. No sisko ja sen kaverithan olivat siinä iässä että piti esittää jotain kovaa ja menimme sitten pelaamaan sitä keittiön pöydän siasta kodinhoitohuoneen lattialle. (joka siis on minun entisen huoneen vieressä.)
Piirsimme paperille kirjaimet, numerot ja "kyllä" ja "ei"
Lämmitimme kynttilällä lasin pohjan ja laitoimme sen ylösalasin paperin päälle ja sormet lasin päälle ja kysyimme "onko täällä ketään". Mitään ei tietenkään tapahtunut ja toistelimme sitä vähän aikaa kunnes yksi siskoni kavereista turhautui ja huusi "NO V*TTU ONKO TÄÄLÄ KETÄÄ?!"
johon sisko ja kaverit alkoivat nauramaan ja päätimme lopettaa kun ei mitään näyttänyt tapahtuvan. Menimme ulos kävelemään ja muuta ja yön nukuimme ilman mtn häiriötä yms.
Muutamien viikkojen kuluttua aloin kuitenkin kuulemaan ns. "läähätystä" aina samasta kohtaa katon nurkasta. Se kuitenkin loppui ja sen jälkeen tulivat kamalat painajaiset jotka pistivät elämäni aika sekaisin..
Heräsin joka yö yhtäkkiä ja todella väsyneenä hereille ilman syytä ja suljettuani silmät vaivuin ns. "valveuneen" että tiesin olevani unessa mutten voinut tehdä mtn. en pystynyt liikkumaan enkä avaamaan silmiäni enkä huutamaan.
Aina siinä unessa joku tuli ja raiskasi minut ja raateli kehoani ja puri, minä siis tunsin sen kaiken ja se todella SATTUI! yritin repiä silmiäni auki ja herätä ja huutaa äitiä herättämään minua mutten saanu ääntä. Jonku ajan kuluttua sain silmäni auki mutta olin liian väsynyt että ummistin silmäni ja se alkoi uudestaan ja uudestaan..
Lopulta en ennään uskaltanut nukkua öisin. Joka yö join lasi kaupalla kokista ja muuta virkistys juomia ja aamulla menin kouluun ja nukuin välkillä ja koulusta tultuani olohuoneen sohvalla, omassa huoneessani en enää nukkunut.
Vanhemmilleni enkä kavereilleni kertonut mtn koska kuulloistashan se aika seolta selittää että joku raiskaa ja raatelee minut unissani?
Lopulta äiti huomasi etten viihtynyt huoneessani ja ehdotti että vaihdettaisiin huoneita, olin todella helpottunut ja koitin yöllä nukkua uudessa huoneessani ja sain koko yön nukuttua ilman häiriötä ja saan edelleenkin. Vanhemmat eivät ole ainakaan sanoneet mtn että olisivat painajaisia saaneet.
Ai onko nyt kova olo kun piti spiritismiä pelata? Minulla ei ainakaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo...itsella kuului sita kuuluisaa huohotusta "mannavuosina"...mutta siis - itse en mitaan spiritismi-LAUTAA harrastanut, mutta ehka yhteys "aktivoitui" sitten jollain muulla tavalla...?
Ei nämä asiat mistään hengistä johdu vaan sinulle on jäänyt muistikuva edellisen elämäsi tapahtumista. Ei sen kummempaa. Hyvä jos saat nukutuksi jo. Jos painajaiset tulevat uudestaan niin käänny regressio terapeutin puoleen. Terapialla häivytetään pois tätä elämää häiritsevät muistikuvat.
vähä niinku painajainen elm streetillä leffoissa=)
ku se freddy tule niien jannujen unii =D
lopetat vaa kauhuleffojen kattomisen nii toi loppuu=)
Oletko kehitysvammainen vai muuten vaan tyhmä ko et ymmärrä lausetta "sain koko yön nukuttua ilman häiriötä ja saan edelleenkin."? =)))
en oo kehitysvammane enkä tyhmä mut saattasit pystyy nukkuu iha siin omassa huoneessas sillon