Krooninen eteisvärinä ja eläke ??

Nuppulinna

Onko kenelläkään kokemusta, saako tällä perusteella osatyökyvyttömyyseläkeen. Lääkärini oli ehdottomasti sitä mieltä että nykyinen "hullu" työtahti ja 8 tunnin työaika ei ole minua varten. Olen vaan kuullu ettei sitä eläkettä ole kovin helppoa saada. Onko millaisia kokemuksia näistä työkyvyttömyyseläke asioista?

9

5981

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennen eläk.

      tulee kys. yllämainittu, sitten esim. puolipv.-työ tms., eläke ei suinkaan ole ensim.edessä.

      Mitä mieltä kardiologisi on muihin työtehtäviin siirtymisestä? Puolipv-työstä?

    • paljolti

      siitä millaisia oireita koet, kuinka jaksat olla työssä jne...Oletan, että osaeläke voisi hyvin tulla ensin kyseeseen. Ja ennen kaikkea oltava "näyttöä" että työssä oleminen käy voimille ja terveydelle. Toistuvia sairauslomia ensin. Silläkin on merkitystä, että kuka lääkäri (onko arvostettu) laatii eläkehakemuksen.

    • työkyky alentunut

      Oman kokemukseni mukaan on vaikea päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.
      Itselläni vaivat lähinnä etupäässä sisätauteja (maha-rytmihäiriöt).
      Hakemuksessa ollut kuuden eri erikoislääkärin vähintäänkin osatyökyvyttömyyseläkettä puoltavat lausunnot joukossa mm. 2 LKT:a.(mm.gastrokirurgia,gastroendologia,kardiologia,sekä yleislääketiede ovat olleet B-lausunnoissa edustettuina).
      Myös työkyvyn arviointi tehty,lääkäri ehdotti osakuntoutustukea vuodeksi mutta sekin on hylätty.Ajaako jokin järjestö "meiden etuja"?

      • ei ollut

        vaikeaa päästä eläkkeelle, mutta olihan takana vaativa selkäleikkaus. Eläke ei ollut tavoitteena ja palasin työhön, vaikka ennusteen mukaan harva kykenee työhön k.o leikkauksen jälkeen.
        Leikkauksen jälkeen oli puolen vuoden sairausloma ja sitten työhön. Meni aika hyvin puolisen vuotta ja sitten alkoivat kivut ja vaivat. Sinnittelin vielä noin puoli vuotta. Sen jälkeen sairauspäivärahalla vuosi ja eläkehakemus ja tietysti monta lääkärillä(fysiatri) käyntiä ennen hakemusta. Olin tosi kipeä ja piti käyttää tukiliiviä. Myöntävä päätös tuli kahden viikon kuluttua hakemuksesta.Olen ollut eläkkeellä 10 vuotta.

        Muistan, että itsekin piti arvioida työkykyä asteikolla 1-10.Mitä suurempi lukema, sitä suurempi kipu. Siis piti täyttää kaavake, jossa oli kysytty erilaisia kiputiloja. Oli jopa kymmeniä kysymyksiä...miten kuvaatte/koette sen ja sen...merkitkää asteikolle piste siihen kohtaan mikä kuvaa kipua jne.. Kun tuollaisia kysytään niin siinä ei saa vähätellä kipujaan.

        Monet asiat saattavat painaa jotta eläkepäätös on myönteinen ja olen seurannut muutaman tutun jopa vuosia kestäneitä "kamppailuja" eläkepäätöksen kanssa. Tässä tärkein neuvo: Ensiksi mielestäni pitää "näyttää toteen", ettei kykene olemaan työssä.On haettava toistuvasti sairauslomaa ja lähdettävä kesken päivän työstä jne... on näytettävä, ettei kykene työhön - ei ainakaan kokopäivätyöhön jos haluaa osapäiväiseen.

        Jos sairauslomista ei ole faktaa ja yrittää ns "seisovilta jaloilta" eläkkeelle, niin on aika kummallista hakea eläkettä ja sille päästä. Juuri tuolla yllä esittämälläni tavalla eräs tuttu sai viimein eläkepaperit. Oli jos jonkinlaista työkokeilua ja testiä ennen sitä.Ja monta vuotta meni. Ja huomattakoon, että k.o henkilö oli todella sairas/työkyvytön tai olisi kyennyt työhön korkeintaan pari tuntia/pv.
        Yrittänyttä ei laiteta, muistakaa se!


    • Nuppulinna

      Vastauksia kaikille teille. En ole ollut missään työkyvyn arvioinneissa. Kardiologini, itse asiassa kaksi kardiologia oli sitä mieltä että osatyökyvyttömyys eläke olisi perusteltavissa. Kumpikin hyvin arvostettuja ja erikoistuneet juuri tämän sydäntaudin hoitoon ja tutkimukseen. Puolipv-työ olisi heistä "terveellisempää" kun kokopv-työ. Itse siis haluan tehdä työtä mutta kokopäiväistä en jaksa. Töitä olen tehnyt yleensä 4-6 tuntia 5 pv viikossa. Joskus olen painanut töitä muutamana päivänä pitempääkin ja putkeen mutta sydän alkaa heti oirehtia. Öisin ei saa nukuttua kun sydän innostuu hakkamaan hullunlailla ja tuntuu että se hyppää kohta ulos rinnasta. Taudin kuvaan kuuluu että rasituksen jälkeen seuraava päivä on yleensä aikamoinen "pimiöpäivä" ja on varsin väsynyt, siis epätavallisen väsynyt ja muutenkin hankala olo. Taudin vuoksi olen ollut sairaalassa useita kertoja ja pahimmillaa teho-hoidossa useita viikkoja. Tämä eläke-ehdotus tuli ihan työvoimaviranomaisilta. Tarkoitus ei siis ole hakea täysi työkyvyttömyyseläkettä vaan osa-aikatyökyvyttömyyseläke.

    • Anonyymi

      Kyllä välillä tuntuu että Kela lääkäri on maanpäällinen Jumala jolle ei kelpaa muu kuin ihmisrääkkäys.

      • Anonyymi

        Kelan kiduttavat vakuutuslääkärit, nuo meedioitten meediot.


    • Anonyymi

      Paitsi että Kelan lääkärit ei edes tutki koko asiaa, koska Kelasta ei makseta osatyökyvyttömyyseläkettä. Osatyökyvyttömyyseläke käsitellään vain ja ainoastaan työeläkelaitoksessa.

      • Anonyymi

        Työeläkelaitoksissa on omat vakuutuslääkärinsä, jotka tutkivat papereita. Antavat arvion, että vielä virtaa, ei eläkettä.
        Samat vakuutuslääkärit antavat lausuntojaan myös kelassa, joten piiri pienoinen pyörii.
        Vakuutuslääkäri voi olla monessa paikkaa antamassa lausuntojaan niin kelassa, eläkeyhtiössä kuin vakuutusyhtiöissäkin. Usein toiminta tehdään sivutoimisena vakuutuslääkärin oman yrityksen kautta.
        Vakuutuslääkäri voi olla samanaikaisesti töissä työsuhteessa, virkasuhteessa ja/tai yrittäjänä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe