Hei!
Hakeuduin reilu kuukausi takaperin ensin työterveyteen ja viikon päästä tästä yksityiselle lääkärille korvan tukkoisuuden ja paineen tunteen vuoksi. Esim. syödessä oikeasta korvasta kuului kova rahina. Työterveyslääkäri totesi oitis, että kyseessä on välikorvan tulehdus ja kuulemma ärhäkkäkin. Sain Amoxin comp kuurin, mutta tästä ei tuntunut olevan mitään apua.
Menin siis korvalääkärin vastaanotolle joka totesi, että ei korvassa mitään tulehdusta ole tai ilmeisesti ole ollutkaan. Huomasi kuitenkin aivan tärykalvossa kiinni, kuuloluun päällä, kivikovan hilse /vaikku klöntin. Tuskallisen ronkkimisen ja pehmittelyjen jälkeen kokkare saatiin pois ja paine helpotti oitis. Korvatippojen avulla kokkareen alla ollut pieni tulehduskin hoitui. Lääkäri oli moisesta kokkareesta kummisaan kun kuuli, että minulla ei ole koko elämäni aikana ollut kuin ehkä kaksi korvatulehdusta. Oireet ilmeisesti viittaisivat Helmiäiskasvaimeen, mikä tyypillisempää henkilöillä jotka ovat kärsineet toistuvista tulehduksista.
Kävin kontrollissa muutaman viikon kuluttua ja taas samasta paikasta poistettiin aivan pieni nokare hilsettä. Lääkäri pyysi varaamaan ajan vielä kahden kuukauden päähän ja hakeutumaan vastaanotolle jo aikaisemmin jos oireita.
Nyt korva taas tuntuu lievästi tukkoiselta, mutta rohinaa ei ole. Saatan siis olla luulotautinenkin jo :).
Tietääkö joku kuinka haitallista on jos kyseessä nyt on helmiäiskasvain ,enkä nyt näin pienestä oireesta vielä lääkäriin hakeudu. Voiko hilse tehdä haittojaan, vaikka oireet ovat aivan olemattomat?
Onko ketään myöskään kuullut, että moinen kasvain voisi vaivata, vaikka en tulehduksista olekkaan koskaan kärsinyt?
Millaisia oireita teillä muilla kyseisestä vaivasta kärsineillä on ollut?
Kuinka suuri operaatio kasvaimen poisto on? kauanko leikkaus suurinpiirtein kestää ja mihin viilto tehdään?
T: vastauksista kiitollinen :)
Helmiäiskasvain?
11
17706
Vastaukset
- leikattava
Minulla on helmiäiskasvain korvassa ja leikkaus parin kuukauden päästä. Ainoastaan ihan lapsena ollut korvatulehduksia ja viimeisen vuoden aikana ollut vain omituinen tunne korvassa. En ensin meinannut mennä näyttämään sitä lekuriin, koska ajattelin, että kai se siitä ohi menee. No, onneksi lopulta menin!
Eli, helmiäiskasvain on aina poistettava leikkauksella, siihen ei mitkään lääkkeet auta. Ongelma tässä taudissa on se, että se saattaa muhia vuosiakin ilman vakampia oireita ja näin monikaan ei osaa korvavaivojaan yhdistää tähän.
Helmiäiskasvain eli kolesteatooma aiheuttaa kuulon alenemista ja lopulta kuuroutumisen, mikäli sitä ei hoideta. Myös kasvohalvaus hoitamattomana.
Helmiäiskasvain siis tavallaan syö itselleen tilaa tuolla korvassa ja tuhoaa esim. luita.
Joten, ehdottomasti mentävä lääkäriin ja mahdollisimman nopeasti!- Iiris80
Kiitos vastauksestasi. Pitää siis vain ruveta varailemaan uutta aikaa. Varsinaiseen kontrolliaikaanhan on vielä kuukausi joten taitaa olla liian kauan se.
Silloin ensimmäisellä kerralla oireet vain olivat niin voimakkaat, että nyt tuntuu ettei voi samasta asiasta olla kyse. Voihan tietty olla, että silloin korvassa on sittenkin ollut ensin tulehdus joka vain oli rauhoittunut jo varsinaiselle korvalääkärille päästyä. Niin varma työterveyslääkäri ainakin tuntui olevan tulehduksesta. Ehkä siis tulehdus pahensi jotenkin hilseen muodostusta ym.
Vaikka toisaalta harmittaakin maksaa tyhjästä käynnistä iso summa. Niin toivon, että tämä tulee sittenkin olemaan väärä hälytys. Siis ettei mitään kasvainta olekkaan. Koska mitään varmaa diagnoosiahan ei ole vielä tehty :)
Ihan mielenkiinnosta kuitenkin vielä kysyisin, että mitä leikauksessa oikein poistetaan? Olen lukenut, että korva puhdistetaan. Mutta entäs varsinainen kasvain? missä se itse asiassa sijaitsee? - sairaala Laseri
Iiris80 kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi. Pitää siis vain ruveta varailemaan uutta aikaa. Varsinaiseen kontrolliaikaanhan on vielä kuukausi joten taitaa olla liian kauan se.
Silloin ensimmäisellä kerralla oireet vain olivat niin voimakkaat, että nyt tuntuu ettei voi samasta asiasta olla kyse. Voihan tietty olla, että silloin korvassa on sittenkin ollut ensin tulehdus joka vain oli rauhoittunut jo varsinaiselle korvalääkärille päästyä. Niin varma työterveyslääkäri ainakin tuntui olevan tulehduksesta. Ehkä siis tulehdus pahensi jotenkin hilseen muodostusta ym.
Vaikka toisaalta harmittaakin maksaa tyhjästä käynnistä iso summa. Niin toivon, että tämä tulee sittenkin olemaan väärä hälytys. Siis ettei mitään kasvainta olekkaan. Koska mitään varmaa diagnoosiahan ei ole vielä tehty :)
Ihan mielenkiinnosta kuitenkin vielä kysyisin, että mitä leikauksessa oikein poistetaan? Olen lukenut, että korva puhdistetaan. Mutta entäs varsinainen kasvain? missä se itse asiassa sijaitsee?ja sieltä kolesteatoomaleikkaus. Siellä selitetään aika hyvin koko juttua.
Mun aikajanani tässä on ollut sellainen, että terveyskeskuslääkäriltä lähete pikana erikoislääkärille, joka sitten heti totesi tämän helmiäisen. Hän puhdisti korvan, joka todella sattui, kuten sinäkin totesit. Silloin jo heti sanottiin, että leikkaus edessä, mutta annettiin seuraava aika kuukauden päähän leikkaavalle lääkärille. Se aika oli viime viikolla ja nyt korvassa joku tulehdus, johon sain korvatippoja. Seuraava aika kolmen viikon päässä. Sen jälkeen röntgenkuvaan ja sitten vasta kerrotaan tarkka leikkausaika, syys- tai lokakuu.
Kyllä se varmaan riittää, että menet vasta kuukauden päästä, koska ei tässä nyt kai muutamassa päivässä ihmeitä tapahdu, luulisin.
Ja kyllä minä epäilen, että sulla sama juttu on. Mulle eka korvankurkistaja puhui vain jostain mustasta karstasta, joka näkyy siellä korvassa, mutta jos se olisi ollut vain vahaa, olisiko se ollut mustaa... Ja samanlailla irrotettiin kun sulla, vahahan lähtee huuhtelulla.
Vaikka nimi on kasvain ja se suurenee siellä korvassa, se ei silti ole mikään pahanlaatuinen syöpä. (Näin itse ymmärsin.) Se voi olla tehnyt tuhojaan jo kuuloluihin, jolloin niitä koitetaan rakentaa uudestaan, mutta kuitenkin se on poistettava sieltä, koska sehän vaan muuten jatkaisi kasvamistaan kohti aivoja.
Tiedän, että susta tuntuu nyt todella pelottavalta. Näin oli minullakin, mutta viime viikolla leikkaava lääkäri sanoi, että tämä tauti on paljon pahempi kuin itse leikkaus eli kun se kerran on mahdollista leikkauksella parantaa, niin ei huolta. Tietysti nukutuksessa on aina omat vaaransa.
Olen lukenut, että leikkaukset on kestäny 2-6 tuntia riippuen siitä, että kuinka isolle alueelle levinnyt. Seuraavana päivänä sairaalasta kotiin ja 2-3 viikkoa lomaa.
Jos sinulla vielä kysymyksiä, kerron mielelläni mitä tiedän, vaikkakin minullekkin asia vielä aika uusi. - uusi kysyjä
sairaala Laseri kirjoitti:
ja sieltä kolesteatoomaleikkaus. Siellä selitetään aika hyvin koko juttua.
Mun aikajanani tässä on ollut sellainen, että terveyskeskuslääkäriltä lähete pikana erikoislääkärille, joka sitten heti totesi tämän helmiäisen. Hän puhdisti korvan, joka todella sattui, kuten sinäkin totesit. Silloin jo heti sanottiin, että leikkaus edessä, mutta annettiin seuraava aika kuukauden päähän leikkaavalle lääkärille. Se aika oli viime viikolla ja nyt korvassa joku tulehdus, johon sain korvatippoja. Seuraava aika kolmen viikon päässä. Sen jälkeen röntgenkuvaan ja sitten vasta kerrotaan tarkka leikkausaika, syys- tai lokakuu.
Kyllä se varmaan riittää, että menet vasta kuukauden päästä, koska ei tässä nyt kai muutamassa päivässä ihmeitä tapahdu, luulisin.
Ja kyllä minä epäilen, että sulla sama juttu on. Mulle eka korvankurkistaja puhui vain jostain mustasta karstasta, joka näkyy siellä korvassa, mutta jos se olisi ollut vain vahaa, olisiko se ollut mustaa... Ja samanlailla irrotettiin kun sulla, vahahan lähtee huuhtelulla.
Vaikka nimi on kasvain ja se suurenee siellä korvassa, se ei silti ole mikään pahanlaatuinen syöpä. (Näin itse ymmärsin.) Se voi olla tehnyt tuhojaan jo kuuloluihin, jolloin niitä koitetaan rakentaa uudestaan, mutta kuitenkin se on poistettava sieltä, koska sehän vaan muuten jatkaisi kasvamistaan kohti aivoja.
Tiedän, että susta tuntuu nyt todella pelottavalta. Näin oli minullakin, mutta viime viikolla leikkaava lääkäri sanoi, että tämä tauti on paljon pahempi kuin itse leikkaus eli kun se kerran on mahdollista leikkauksella parantaa, niin ei huolta. Tietysti nukutuksessa on aina omat vaaransa.
Olen lukenut, että leikkaukset on kestäny 2-6 tuntia riippuen siitä, että kuinka isolle alueelle levinnyt. Seuraavana päivänä sairaalasta kotiin ja 2-3 viikkoa lomaa.
Jos sinulla vielä kysymyksiä, kerron mielelläni mitä tiedän, vaikkakin minullekkin asia vielä aika uusi.Mulla kävi näin..
Voisiko olla kyse samasta?
Kolmisen viikkoa sitten kova huimaus, tinnitus ja suhina oikeassa korvassa, jo jonkin aikaa sieltä jotain mönjää tullut aika aika ajoin.
Sitten yöllä nukkuessani meni kuulo oikeasta kokonaan, ja aamulla huimaus jatkui ja oksentelin. Sain sitten antibiootti kuurin, myös kortisonia.
Molemmat kuurit syöty, tarkastus käyty, eikä mitään osata sanoa. Huimaus jatkuu, ja kuulo yhä mennyt.
Magneettikuva vasta kuukauden päästä.
Mitäs pitäis tehdä kun ei mikään auta, ja lääkärit ei nyt enenmpää tutki ennen sitä kuvausta. - erilaiset
uusi kysyjä kirjoitti:
Mulla kävi näin..
Voisiko olla kyse samasta?
Kolmisen viikkoa sitten kova huimaus, tinnitus ja suhina oikeassa korvassa, jo jonkin aikaa sieltä jotain mönjää tullut aika aika ajoin.
Sitten yöllä nukkuessani meni kuulo oikeasta kokonaan, ja aamulla huimaus jatkui ja oksentelin. Sain sitten antibiootti kuurin, myös kortisonia.
Molemmat kuurit syöty, tarkastus käyty, eikä mitään osata sanoa. Huimaus jatkuu, ja kuulo yhä mennyt.
Magneettikuva vasta kuukauden päästä.
Mitäs pitäis tehdä kun ei mikään auta, ja lääkärit ei nyt enenmpää tutki ennen sitä kuvausta.Joo, oireet ei kuullosta samanlaisilta kuin helmiäiskasvaimessa, muuta tietenkään en voi sitä tietää. (Kun en ole lääkäri.) Ja jos olisi tämä kyseessä, luulen, että lääkäri olisi heti nähnyt sen mustan karstan korvassa.
Sen mitä näitä korvajuttuja olen lukenut, niin kaikki mainitsemasi oireet löytyy ainakin Menieren taudin kuvauksista. Tätä minä epäilisin. Eikö lääkäri puhunut sinulle tästä mitään?
- huolestunut Äippä
Tyttäreltäni leikattiin helmiäiskasvain (cholesteatoma) n. 9 vuotta sitten, joka uusiutu 2 vuotta tämän jälkeen.
Ensimmäinen toimenpide kesti nelisen tuntia, koska kasvain oli katkaissut kuuloluun, joten korva oli täysin kuuro. Toimenpiteessä kuulo saatiin palautettua kokonaan (leikkaus siis onnistui täydellisesti) leikkaus tehtiin korvan takaa. Kasvaimen uusiuduttua toimenpide voitiin tehdä korvan etuosasta, koska kasvain ei ollut iso.
Käymme kontrolleissa puolivuosittain, viimeeksi pari viikoa sitten, korvan tila kuulemma hyvä, mutta nyt tyttö alkanut valittelemaan ihmeellisestä rahinasta korvasta, olen ollut yht. hoitaneeseen lääkäriin ja hän arveli rahinan johtuvan leukaperä- ja hartia jäänityksestä, viikon verran seuraillaan ja palataan asiaan, jos oireet ei
lakanneet. - Moii
Moikka , oon 16-vuotias tyttö, ja käyn turussa tyksissä korvalääkärillä. Olen ensimmäistä kertaa ollut kuusi vuotiaana leikkauksessa helmiäiskasvain siis, sitten yhdeksän vuotiaana ja 13vuotiaana, kärsin siitä vieläkin tänä päivänä. Mulla on 1kuuloluu jäljellä enään :(. Oon oppinu elää tänkanssa. Kuulen silti aika hyvin vasemmalla korvalla joka on siis leikattu kolmesti, mulla on tällähetkellä ihan omituisia oireita, kuulen oman hengityksen ja pulssin ja ninku kun sydän pomppii. Korva potä outoa ääntä, vuotaa, minulla on lääkäri aika tyksissä nytten uudestaan ja en tiedä mitä sitten tapahtuu, mutta en edes tiedä mikä on normaali kuulo en muista kuuleneeni vasemmalla korvalla tän paremmin olin pieni kun ekaa kertaa leikattiin.
- Moii
Jatkan tohon noin vielä että , mulla on aina kestänyt 4tuntia ja leikattu takaa se kasvu on ollut jo nin pitkällä
- uhri
Minut leikattiin eka kerran Meikussa noin parivuotta sitten,,,Kirurkin mukaan kaikki kaikki ja säryt jäävät leikkaus pöydälle.....Vaan kuikas sitten kävikään.....Kuulo meni ja kivut tulivat,,,,,Kyselin tilannetta leikkaavalta kirurgilta,,,,sain vastaukseksi...On voinut lipsahtaa...Löi luurin kiinni...Ei ole enää Suomessa...Vieläkin kärsin,,,
- Anonyymi
Siitä on jo vuosia aikaa kun minulla rupesi korvallisella sykkimään kuin ois ollut dydän siellä ja oma puhe kuulosti kuin oisin puhunut maan alta. viimein jo rupesi huimaamaan ja nieleksin jotain nestettä lopuksi sitä valui jo korvastakin Kesti kuitenkin puolitoista vuotta ennenkuin pääsin jatko tutkimuksiin Kuopion keskussairaalaan terveyskeskuksessa ei otettu vakavasti oireitani. Kyssissä selvisi että se neste oli likvoria siis aivonestettä. Kuvissa selvisi että minulla oli reikä pikkuaivojen kupin takaosassa josta aivo este valui. 9tuntia leikattiin ja paikattiin. Korvan takaa mentiin. Ei onneksi tarvinnut mennä aivojen kautta. Rakensivat uuden tärykalvonkin. Ottivat täytettä päähän minun omasta lihasta ja tärykalvon lihan kalvosta. Loppulausunto oli että kolesteotooma oli syönyt reiän pikkuaivojen kupin kylkeen. Nyt olen ruvennut pelkäämään että joko taas kun korvallisella on kummallisia oireita. En haluaa enää uuteen leikkaukseen. Oli niin kovat riskit
- Anonyymi
Viilto korvan taakse. Leikkaus kesti 6 tuntia. 25 vuotta sitten leikattu. Käyn joka toinen vuosi edelleen korvapolilla. Leikkauksessa tuli komplikaatio, kuulo meni osittain
Korvahuuhtelussa tärykalvo puhkesi. Liian kovalla paineella tehtiin
Potilasvakuutus korvasi kulut. Ei korvannut pysyvästä haitasta. Kuulolaite annettiin. Töitä jatkoin. Vielä 5 vuotta eläkkeellä kin. Suuri haitta oli työelämässä. Hoivatyö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758