Kannattaako ehdottaa ottamaan käyttöön rulaattorin? Minulla on yksi tuttu täällä ja menin kieltämään ettei ottaisi sitä työntö laitetta itselleen. Nyt tulinkin katumapäälle ja ajattelin teiltäkin kysyä mitä minun oikeastaan pitäisi sanoa?
Mitä luulette?
angi
251348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minusta Sinun, Agni hyvä, ei tulisi, etkä saisi, millään tavoin puuttua tuttaviesi apuvälinevalintoihin.
Velvollisuutesi on ainoastaan huolehtia, että tuttavasi menevät tarvittaessa terveydenhoitajien, yms. vastaanotoille tarkistamaan apuvälinetarpeensa.
Älä Sinä leiki lääkäriä!
En minä leiki lääkäriä, olen vain tälläinen kaikkea ajatteleva. Tulin ajatelleeksi että hän on nyt vielä suoraryhtinen, mutta jos rupeaa käyttämään sitä laitetta niin pian kävelee kumarassa aina eikä saakkaan ryhtiään enään kuntoon. Se sitten on paha taas selälle.
Mutta soitan hänelle ja sanon että parempi kun päättää vain itse mitä tekee..
Tuttavani sortui tähän samaan, eli leikki lääkäriä! Hyvin asiantuntevasti hän ilmoitti että reumani johtuu hermoviasta! Ja että hermoratahieronta auttaa! No voi sun,kun lääkäritkään ei tiedä mistä reuma johtuu.Epäillään perintötekijöitä. Ja kun niitä reumasairauksiakin on monenlaisia, älkää hyvät ihmiset laittako niitä samaan nippuun. No hermotulehdukset eivät ole niiden takana.Tuttava sekoitti johonkin toiseen sairauteen! Siis,jätetään lääkärileikit ja uskotaan asiantuntijoita.
MIKSI NOSTIT VANHAN ALOITUKSEN ESIIN??????
se on rollaattori.
Ärsyttää, kun sitä sanotaan rullaattoriksi.
Hyvä apuväline se on, miksi kieltää, jos joku haluaa sitä käyttää??
U-ei ole sama kuin O ...
"menin kieltämään ettei ottaisi sitä työntö laitetta itselleen"
miksi ihmeessä,
mitä ajattelit, minä olen hankkinut vanhemmilleni mieluummin liian aikaisin kuin myöhään.
kuin minä. Onneksi hän ei ole sukulaiseni. Ja toisekseen hän ymmärsi hyvin minua mitä tarkoitin.
olisi aikoinaan pääsyt mihinkään ilman rollaattoria. Hyvä laite se on.
Mutta olen sitä mieltä ettei se sovi kaikille.
Sillä saa hyvin nopeasti hartia ja käsivarsi vaivan ja selkärangan rappeutuman. Tietysti jos ihmisellä on jo selkä vaiva niin ei se pahenna tilannetta vaan auttaa. Tuntemallani henkilöllä on toinen jalka vahigoittunut ja voi hyvässä lykyssä parantua täysin ennalleen.
Rollaattori hankitaan, eihän sitä kukaan turhaan edes harkitse.
Sukulaisellani on sellainen, se on kätevä voi vaikka istahtaa välillä jos väsyttää, siinä on istuinkin.
Kauppaostokset on myös hyvä kuljettaa kun on edessä mukavan kokoinen kori.
Jos tunnen tarvetta hommaan rollaattorin välittömästi.
Koska minulla on asunto vanhusten rivitalossa, nään niitä jokapäivä.
Mikä suunnaton apuväline, jos muuten ei pääsisi liikkumaan ollenkaan.
Kauppareissuilla vallan mainio sen ostoskorin vuoksi. Minulla ainakin on vaikeuksia ostosten kantamisessa, vaikka muuten kävelisinkin.
Niitä on muuten potkulauta mallinakin, josta voi potkia molemmin puolin.
Kuinkas se mainos menikään?? Jaffat tulloo ja helemat paukkuu!
rollaattori, erittäin kätevä maaseudulla kauppareissulla ja muutenkin. Joskus alkuun oli potkukelkkoja joihin oli asennettu pyörät jalaksiin, tämä on uudempi paranneltu versio.
Äidilläkin oli lähikauppaan matkaa yli 2 km ja rollaattorilla pääsi nopeammin ja siinä tosiaan voi välillä istahtaa. Ostoskori on tilava ja etupyörät kääntyy, hieno keksintö.
Tulee liikuntaakin samalla ja onhan niitä sähkökäyttöisiä "mopoja", joiden päällä istutaan melkein kuin tuolilla ja ajellaan.
pyörillä kulkeva laukku olisi paljon parempi? Niin kauan kun pystyt itse kävelemään ilman tukea.
parempi, jos se olisi työnnettävä ja isopyöräinen, melkein kuin lastenvaunut, paitsi että sen päälle ei voi istahtaa. Vetämisessä väsyy olkapää ja käsivarsi.
Aitini osti potkurollaattorin 80-vuotiaana ja tyytyväisenä sitä käytti. Kukin kuntonsa ja vointinsa mukaan apuvälineitä käyttää.
katkenneesta jalasta joka paranee kaiken aikaa. Rolaattori on minusta huono ratkaisu. Se saattaa laiskistuttaa asianomaisen ja saada kunnon huononemaan.
Ihminen ei silloin viitsi enään yrittää itse jaksaa, kun ei tarvitse. Olen koko ajan sitä mieltä ettei kannattaisi ennen kahdeksaakymmentä ikävuottaan ottaa tuota vehjettä. Ihminen tekee siinä itselleen huonon palveluksen vaikka toisaalta auttaa itseään.
Tiedän pari henkilöä jotka muuttuivat aivan silmissä vanhoiksi kun rupesivat työntämään tuota kapistusta edessään. Tunnen myös yhden 89 vuotiaan joka ei missään nimessä halunnut mokomaa pyörätuolia ja nyt kävelee suoraryhtisenä ja aivan reippaana näiden nuorempien koukkuun painuneiden rinnalla. Etten ehdota puoli terveille sitä vieläkään. Jos ihminen pääsee kävelemään tällä katkenneella koivellaan niin miksi ruveta säästämään sen käyttöä, koska kuitenkin käyttö parantaa tuon säären parhaiten.
Rollaattori ei melestäni huononna ryhtiä eikä liikkumista sellaisella joka sitä tarvitsee iästä riippumatta.
Päinvastoin se auttaa liikkumaan, tärkeintä on että ei jää sängyn pohjalle makaamaan.
Jos 23.7.-07 olisin tiennyt, mitä kaikkea pikkuvarpaan murtuma saa aikaan, niin olisin hankkinut heti pyörätuolin.
Minä kävelin kipsi jalassa, sitten sain kainalosauvat ja silloin haaveilinkin rollaattorista kauppa-asioille. Aika hankala yhdistelmä oli kainalosauvat ja ostokset.
Jokatapauksessa ohjeetkin oli terveyskeskuksessa yhtä omituisia kuin täällä, mallia; kävele, älä kävele, könkkää sauvoilla, ei kun varpaat vain yhteen, kipsi, ei kipsiä.
Olen varma, että tuo luu viellä naulataan ja sitten taas könkkään. Ensiviikolla on taas röntgenkuvaus.
ettei jäisi sängynpohjalle vaan lähtisi liikkeelle. Nyky aikana ihmiset ovat niin hyvin valistuneita etteivät enään jää laakereille lepäilemään vaan lähtevät sisullaankin liikkeelle. Masentuneet jäävät paikalleen vaikka olisi minkälainen potkuri odottamassa.
Kerroppa minulle?
suosittelen kyllä sitä kaikille joiden näen sen todella tarvitsevan. Jotkut vaan ottavat huvikseen ja sitä mukaan laiskistuu ja voimat vähenee pikavauhtia kun ei tarvitse enään itse yrittää. Kokeileppa sinäkin kaksi päivää kävelet paljon väsyneemmin mutta kolmantena ihmettelet miten jaksat niin paljon asioita kerrallaan..
et leikkisi jumalaa, etkä yrittäisi tehdä päätöksiä tuttaviesi puolesta heidän asioissaan, vaan ehdottaisit heille asiantuntijan kanssa neuvottelemista ja ihan oman päätöksen tekemistä niiden tietojen perusteella. En usko, että rollaattoreita tarjottaisiin sellaiselle henkilölle, jolle siitä ei olisi hyötyä. Ei niitä apuväleitä niin paljon ole tarjolla.
Lapsillekin antaisin tilaisuuden valita itse käytettävissä olevista sopivista vaihtoehdoista, aikuista en missään tapauksessa käskisi tai kieltäisi - paitsi vaaran uhatessa esim. liikenteessä. Usein ihminen neuvoa kysyessäänkin tarvitsee enemmän kuuntelijaa kuin ketään, joka käskee tai kieltää tekemästä jotain.
Mietipä, kumpi on asiantuntevampi: alan koulutuksen saanut henkilö vai me täällä keskustelupalstalla. Hyvää päivänjatkoa! ;))
sanot missä kaappi seisoo. Niin sitä pitää. Olenhan kysynyt ja nyt olen myös vastauksia saanut. Jumalasta puheen ollen saan varmasti jumalankautta apua moniin asioihin. Tiedän etten ole ihmistä kummempi. En osaa yhtään enempää kuin keskiverto suomalainen osaa. Olen ainoastaan syvällinen ja ajattelen asiat aina monelta puolelta. En tuijota eteeni ja katso kuin lintu joka lentää sinne minne katsoo.
Voi angi, angi,tiedän miksi menit kieltämään sen rollaattorin käytön, sanoit kerran, että siitä tulee selkä kipuja, mutta kyllä ne selkä kivut tulevat ilman tätä rollaattoriakin.
Tiedän myös että et leiki jumalaa, etkä mitään lääkäriä, halusi on vain auttaa toisia ihmisiä,
joskus olet tosi jyrkkä, mutta otat kuitenkin huomioon oman erehdyksesikin, ja siksipä kysyit täältä teitkö oikein, kun huomasit jo itse että väärin teit. Olet varmaan jo sanonut tälle ystävällesi, että hän tekee itse sen mikä parhaalta tuntuu.
Älä ota näitä moitteita kovin vakavasti täältä,jokainen on sanonut vain mitä he ajattelevat, jotkut ehkä liiankin karkeasti, sinulla on niin suuri se lähimmäisen rakkaus,
jota kaikki ei ehkä huomaa.
aivan kyyneleet tulvahtivat poskelleni. Kiitos oikein sydämen pohjasta sinulle ymmärtäväinen ihminen. Sinä näet metsän puilta olet todella hyvä ihminen. Kiitos sinulle.. Olit aivan oikeassa siitä että olen jo soittanut ja jutellut asiasta uudelleen. Hän ottaa tuon kapistuksen mutta ainoastaan käyttää sitä pidemmillä matkoilla että voi välillä istua. Hänen jalkansa on huonona.