Miten te toiset yksin-/yhteishuoltajat jaksatte arjen pyöritystä? Olen eronnut jo reilu 2 vuotta sitten, mutta edelleen arki lasten kanssa tuntuu todella raskaalta. En ole löytänyt vielä kumppania, enkä ole oikein pystynytkään ottamaan ketään elämääni vaikka haluaisin. Oloni on todella epävarma ja ajoittain ahdistus ja pelko vaikuttaa elämääni aika voimakkaasti. Vastuu painaa ja sitä pelkää että miten sitä jaksaa tätä yksinhuoltajan arkea. Töissä olen pystynyt käymään normaalisti, se ehkä on pitänyt minua pystyssä vaikka inhoankin tätä hemmetin oravanpyörää missä nykyajan ihmiset ovat...Kertokaa ihmiset kokemuksianne!!!
miten jaksatte??
tytzy
4537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jaksamisen kokemus on subjektiivinen.
Itse yksinhuoltajuus ei sinänsä mielestäni ole erityisen raskasta.
Sen sijaan elämä joskus on.
Mieheni kuollessa 6 vuotta sitten, alkuaikoja raskautti oikeastaan enemmän oma ja lasten surutyö ja huoli tulevaisuudesta, kuin varsinainen yksinhuoltajuus.
Sittemminkin se, missä yksihuoltajuus on eniten tuntunut ovat olleet muut elämän kriisitilanteet. Meillä ne ovat tarkoittaneet tilanteita jolloin perheen elämään on liittynyt vakavia sairauksia, vammaisperheen arkea ja läheisten ja perheenjäsenten kuolemia.
Toisaalta jälkiviisaasti voisi sanoa että kriisit olisivat olleet kriisejä, vaikka huoltajia olisi ollut kaksikin.
Tsemppiä siis arkeesi.
Yksinhuoltajuus sinänsä ei ole kovin rankkaa, kunhan etsit itsellesi ja lapsellesi/lapsillesi sopivat toimivat arjen rutiinit.
Et ole kuule ainoa! Ja hienoa on ,että sen uskaltaa "sanoa ääneen". Olen todennut sen monelle ystävälle,työkaverille jne. Että yksinhuoltajuus, etenkin kun se oikeasti ON totaalista, ei ole mitään kevyttä elämää.
Takana 10,5 vuotta 2 lapsen yksinhuoltajuutta, joista vuosista n. 5 kulunut täysin ilman lasteni isää, joka kuoli silloin.
Kriisejä kun on ollut monenlaisia, mm. vanhemman lapsen sosiaaliset ongelmat koulussa jne., niin takki on ollut monesti tyhjä ja ahdistus sietämätöntä. Sekin tietysti osaltaan vaikeuttaa uuden ihmissuhteen luomista. Tuntuu, että vaikeudet ovat heikentäneet itsetuntoanikin...
Tällä hetkellä nuoren koulu sujuu, mistä olen todella kiitollinen ylöspäin!
Paljon positiivisuutta tarvitaan ja uskoa huomiseen!
Sulle lämpimät halit!! :D
Olen 4 lapsen yh-äiti ja käyn töissä. Yksinhuoltajuus ei minua rasita tai väsytä, mutta elämä nyt vain on sellaista, että välillä on raskaampia jaksoja ja välillä helpompia. Elämään kuuluvat ala-ja ylämäet. Pitää muistaa hoitaa itseään, ja arjen pyörityksessä käyttää maalaisjärkeä, että jaksaa paremmin. Olisiko sinulla aloittaja lievää masennusta? Silloinhan elämä yleensäkin väsyttää, ei pelkästään se, että on yh.
Minä taas jaksan hyvinkin muksun kanssa niin arjen kuin vapaankin, mutta ILMAN lasta alkaakin elämä tuntua tarkoituksettomalta touhulta. Etenkin alussa oli vaikeaa.
Nykyään on jo helpompaa. Tyhjät viikot menee huomaamatta ja jälkiä jättämättä, nautin sitten lapsellisista viikoista.