boxin palstalle niin kummasti siellä vaan harmitellaan kun ei vehkeet kestä ja haikaillaan PLAYSTATION3:n perään. Hyvä me!
Joo..
kun käy tuollla
9568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taitaa vääriä konsolivalintoja katuvat ps3 pojat käydä siellä ahkerammin kuin xbox 360 omistajat yhteensä,jotka sentään pelailevat hyviä ja upeita pelejä.
Teille se pelaaminen on tietyistä syistä vähän hankalampaa,sillä eihän ps3:lle ole kunnollisia pelejäkään. Niitä 10 supertietokoneen tehojen löytymistä odotellessa.
Taitaa pahin ps3 fani chillki olla tullut järkiinsä ja heittänyt floppyläjänsä kaatopaikalle ja nyt viruu Snake kokoelmallaan,kun ei ole vähään aikaan trollannut täällä.
valinta on ollut varmaan ihan selvää ja en tunne ketään, joka olisi ps3 hankintaa pitänyt huonona. Sen sijaan useat boxin hankkineet ovat moneenkin otteeseen katuneet hankintaansa ja sitä, että siitä romusta ei oikein tahdo päästä eroonkaan. Kun sitä alkaa myymään, niin ensimmäiset kysymykset on, että onko ollut paljon vikoja, onko käynyt huollossa, naarmuttaako levyjä? Jopa eräät käytetyn tavaran liikkeet eivät ota kyseistä laitetta riesakseen. Keväällä oli työn ja tuskan takana saada oma boxi myytyä, vaikka hintakin oli mielestäni ihan kohdillaan. Kyllä vähän kylmä hiki nousi pintaan, kun tiesi myyvänsä paskaa, mutta kun eroon oli siitä päästävä, niin minkäs sille sitten voi. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen pleikka kolmoseen ja mikkiksen paska lootaan en ikinä enään kajoa.
xbox 360:ssä voi olla tuo ongelma,mutta ps3:sen ongelmat ovat juuri siinä oleellisessa,eli peleissä.
ps3:sen pelit kun tahtovat olla auttamatonta kuraa järjestään,jollaisia ei voi suositella kuin heikkoälyisimmille ps3 fanipojille,jos heillekään.
Floppyläjän pelit ovat rumia,todellisesta ps3:sen tehovajauksesta kärsiviä ontuvia räpellyksiä,jotka eivät loista millään osa-alueella.
Tulevat xbox 360 urheilu ja monet muutkin pelit pyörivät huimalla 60 kuvan sekuntivauhdilla,ps3 pelien tyytyessä vaivaiseen 30 kuvan sekuntivauhtiin. Mahtaa ottaa päähän.
Mielipide tuokin. En kyllä saanut muuta selvää kuin floppyps3 ja röpöpelit ja surkee tehorajoitus tyhmä fanipoika jnejne. Tota samaa tulee boxipelaajilta aina.
PS3:n omistajat tuntuvat taasen olevan hyvinkin tyytyväisiä eikä heitä täällä näy valittamassa :D. Hyvä näin. Oma pleikka on tulossa 2viikon päästä :D! ekaksi peliksi meinasin motorstormia. Ostoslistalla on tietysti myös Lair ja Heavenly Sword! Parhaimmat urheilupelit ovat vielä tulossa! Jenkkifutis ei nappaa.
Itse sain oman PS3:ni viime torstaina ja on se vaan paras..Ja se motorstorm on helv..hieno peli. Tykkään. vielä en oo siihen Resistance: Fall of Maniin en oo vielä oikein sisälle päässy..hieno sekin. Änäriä ja pessiä odottelen..=)
Mainioita hankintoja.
Et tule katumaan.:)
PS3 on maltillisen pelaajan pelikone.
Tällä hetkellä pelejä ei hirveästi ole, mutta niitä kyllä putkahtelee vähän väliä lisää.
Mainitsemasi pelit ovat oivia hankintoja pelikokoelman ensimmäisiksi.
Meikäläisenkin pitäis hankkia Lair ja HS:ä.
Myöskin Ninja Gaiden Sigma teki hyvän säväyksen demoa kokeillessani ja se täytyy hommata.
Ei muuta kuin antoisia tulevia pelihetkiä! o/
PS3:n Ninja Gaiden on IKIvanhan Xbox1-pelin juosten kustu ja tekstuuripäivitetty versio. Ninja Gaiden 2 on vastikään vahvistettu AINOASTAAN X360:lle.
On toki mahdollista että NG2 voidaan jonakin päivänä se voidaan kokea PS4:llä, sillä pelikäyttöön huonosti soveltuvan floppikolmosen tehoilla ei tällaisia pelejä pyöritetä.
http://gamers-creed.com/?p=374
välälihaan läpsähtää
ja kutaragin peppu se onnesta värähtää
ota lisää pullmössöä :)