Meillä on n. viiden kuukauden ikäinen kastroitu hermeliiniherra, aivan ihana tapaus! Haimme hänelle viikko sitten kaveriksi juuri luovutusikään tuleen kääpiöluppatytön ja aloitimme viikonloppuna tutustumisharjoitukset. Olisittepa nähneet muuten niin miehekkään ja reippaan herran, kun ensimmäisen kerran veimme luppaneitiä herran häkille… mieheni piti luppaneitiä sylissään ja antoi kanien haistella toisiaan ja hermeliiniherra suorastaan tärisi! Liekö sitten tärissyt pelosta, uteliaisuudesta, rakkaudesta vai mistä? =)
Sitten kokeilimme laittaa kanien häkit vierekkäin. Kumpikin kani reagoi toisiinsa aika laiskasti, jatkoivat vain ruuan puputtamista, hermeliini heitteli askartelemaani vessapaperirullalelua ympäriinsä ja kävi välillä nuuskimassa neitiä. Neiti puolestaan otti aika rennosti, ei paljon välittänyt ylienergisestä herrasta.
Eilen sitten oli kummallakin kanilla häkinsiivouspäivä. Ensin siivottiin herran häkki ja herra pääsi tietysti juoksentelemaan asuntoon ja jatkamaan vessapaperirullaleikkiä olohuoneen lattialla. Mutta sitten hän äkkäsi neidin häkin keittiön nurkassa ja ai sitä häkin kiertelemistä… perinteiset sunnuntai-illan makupalat ym. kivat jutut eivät merkinneet mitään hermeliiniherralle!
Sitten tuli aika siivota luppaneidin häkki. Laitoimme hermeliinin takaisin omaan häkkiin ja neiti puolestaan pääsi tutustumaan olohuoneen lattian ihmeisiin. Mutta niin vain neiti alkoi kiertää herran häkkiä, jossa herra itse puolestaan näytti muuttuneen varsinaiseksi duracell-pupuksi, sätki ja pomppo aivan vauhkona.
Luppa meni haistelemaan hermeliiniä siltä puolelta häkkiä, minne on kiinnitetty siementanko – ja niin vain hermeliini hermostui vai puolustiko ruokaansa ja sähähti luppaneidille. Sama toistui hetken kuluttua uudelleen. Sitten luppaneiti paukutti pari kertaa jalkaansa ja lopulta nukahti (aikansa olohuonetta ja keittiötä tutkittuaan) olohuoneen lattialle juuri siihen hermeliinin häkin viereen siementangon kohdalle! Eli juuri siihen kohtaan missä hän joutui ei onneksi väkivaltaisen mutta kiukkuisen hyökkäyksen kohteeksi.
Olemme opiskelleet kaiken mahdollisen kanien toisiinsa totuttamisesta ja kaikki tähän asti kokemamme on varmastikin kanien luontaista käytöstä. Mutta kuulisimme mielellämme vastaavanlaisista kokemuksista! Miten muilla on sujunut, onko temperamenttinen hermeliiniosapuoli hyväksynyt kaverikseen rauhallisemman kääpiölupan? Entä mikä olisi tästä seuraava askel? Voisiko kokeilla vaikka yhteistä turkkiharjaa, tulisi tuoksut tutuksi? Tänään ajattelimme siirtää heinää ja papanoita toisen häkistä toiseen...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.