oon nyt "seurustellut" yhden pojan kanssa ehkä reilun viikon. "seurustellut" sen takia, että en ole varma, ollaanko me nyt oikeasti pari, koska ei ole mitään sellaista sovittu, mutta tekojen perusteella, meillä on kuitenkin juttua menossa.
itse olen 17-vuotias, takana yksi suhde, mutta kuitenkin vielä neitsyt, koska ei ennen eroa ehditty suihinottoa ja muuta pidemmälle. poika on 16, ei ole koskaan seurustellut ja omien sanojensa mukaan ihan kokematon naisten kanssa. myös vähän ujo.
viime yönä poika oli ensimmäistä kertaa minun luona yötä. ennen tuota ei oltu muuta kuin kävelty käsi kädessä, halattu ja suudeltu ihan hellästi. mutta viime iltana/yönä tää kyseinen poika teki aloitetta seksin suhteen, mikä on musta tosi hämmentävää, koska se ei periaatteessa ole yhtään sen oloinen. :o
eli päädyttiin lopulta siihen, että poika tyydytti mua vaatteiden alta. oltais varmasti edetty pidemmälle, mutta tein stoppia jo siinä vaiheessa, kun käsi alkoi mennä mun housujen sisään. joku 5 kertaa vetäisin pois, mutta lopulta annoin hyväillä ilman housuja, koska se tuntui niin hyvältä. itse en tyydyttänyt poikaa, vähän vain hivelin vaatteiden päältä intiimialueita.
en oikein tiedä, mitä virkaa tällä viestillä on. jotenkin tuntuu, että pitää tästä nyt avautua. en ole vielä valmis menemään tuota pidemmälle tämän pojan kanssa, haloo vasta joku 3-4 viikkoa sitten tapasimme. mutta toi tuli ihan yllätyksenä, että se poika halusi jo nyt seksiä, jotenkin odotin, että me ei mennä sitä pussailua pidemmälle. aloin tässä nyt miettimään, että oonkohan pelkkä pano sille, onkohan sillä jotain kiirettä päästä sen poikuudesta eroon jne vai haluaako se jotain vakavampaa?
nimittäin mun viime suhteessa me edettiin aika hitaasti ja kesti kauan ennenku molemmat uskallettiin suudella toisia. ja suuseksi tuli kuvioihin vasta yli 6 kk seurustelun jälkeen.
arg, tää vaan vaivaa mua nyt. mä olin TOSI ihastunut siihe poikaan vielä ennen eilistä, mutta jotenkin tänä aamuna rupes ahdistaa toi, mitä me tehtiin. siis mä kyllä pidin siitä, se tuntui hyvältä, luonnolliselta jne, mutta kelaan nyt vaan pojan motiiveja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä syytän tätä vallalla olevaa teinikulttuuria, jossa jokaisen pitää olla kokenut ja harrastaa seksiä säännölisesti 14-vuotiaasta eteenpäin. Siihen joutuvat yhteisön paineesta mukaan myös ne ujoimmat, joista ei muuten uskoisi.
Joka paikassa toitotetaan, että on jotenkin häpeällistä olla neitsyt vielä täysi-ikäisenä (mikä itsestäni olisi enemmän kuin normaalia, jopa toivottavaa) ja neitsyydestä on hankkiuduttava eroon heti kun pienikin mahdollisuus koittaa. Tämä asettaa valtavia paineita nuorille.
Kysehän ei ole välttämättä siitä, että poika halusi oikeasti seksiä kanssasi, vaan mahdollisesti siitä, että hän koki tarvetta tehdä aloite seksiin, koska... no, se ns. kuuluu asiaan.
Iso plussa sinulle siitä, että sanot suoraan, ettei tuollaisen seurusteluajan jälkeen ole vielä valmis etenemään vaakamamboon. Neitsyytensä voi lahjoittaa vain yhden kerran pois ja kannattaa olla 100% varma, että haluaa antaa sen juuri sille henkilölle, jonka kanssa ensimmäiseen yhdyntään päätyy. Eipä tarvitse katua sitten jälkikäteen.
Keskustele asiasta pojan kanssa. Yllättävän monikin poika on ihan ymmärtäväinen näissä asioissa ja ovatpa vielä yleensä ihan samaa mieltä. Mutta kun on olemassa se yhteisön paine, niin ei ole helppoa pojankaan olla tekemättä aloitteita. Kerro hänelle mitä haluat ja mitä et halua. Eiköhän tuo jää odottelemaa kanssasi sitä aikaa, kun haluat mahdollisesti jotain muuta.
No sen voin sanoa että jokainen 16v poika hyppäis sänkyyn heti mahdollisuuden tullen
Kyllä nyt ainakin suihin olisi pitänyt ottaa jos kaveri tyydytti sinua.Jälkeenpäin olisitte sitten harjoitelleet vaikka suutelemista.Kunnon imutusta vaan rohkeesti.Pojalle jäi vain huono mieli tapahtumasta.Ei se suhde siihen lopu,jos harrastaa seksiä.Monesti päinvastoin.Ehkäisy kannattaa hoitaa.
naida naksautanu hanuriin iha heti harasoo