Elikkäs tilanne on tämä: Isäni möi talonsa veljelleni vähän aikaa sitten. Myyntihinta oli reilut 20000 euroa vähemmän mitä kiinteistön arvo. Kuulin että minulle kuuluisi jonkinlainen hyvitys tehdyista kaupoista. Kutakuinkin puolet tuosta kiinteistön arvosta ja myyntihinnasta. Pitäneekö paikkansa?
Ennakkoperintö
Utelias.
2676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Isä saa myydä omaisuutensa kenelle haluaa, mutta jos asia tulee isän kuotua perunkirjoituksessa esille ennakkoperintönä, niin sitten asiaa on.
lahjakirja tms. josta perittävän tahto ilmenee. Rintaperilliselle annetut lahjat on otettava huomioon ennakkoperintönä, jos perittävä nimenomaan ei ole ilmaissut, ettei sitä ole katsottava ennakkoperinnöksi. Muiden perillisten osalta asia on päinvastoin, lahja ei ole ennakkoperintöä, ellei perittävä ole määrännyt sitä käsiteltäväksi ennakkoperintönä.
Perintökaari
6 LUKU
Ennakkoperinnöstä
1 §
Mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun. Jos ennakon saajana on muu perillinen, on vähentäminen tehtävä vain, jos omaisuutta annettaessa on niin määrätty tai olosuhteiden perusteella on katsottava niin tarkoitetun.
Jos puolisoiden yhteiselle rintaperilliselle on annettu «ennakkoperintö»ä jommankumman puolison avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta, on sen arvo vähennettävä ensiksi kuolleelta puolisolta jääneestä perinnöstä. Mikäli ennakon koko arvoa ei voida tästä vähentää, on loppuosa vähennettävä toiselta puolisolta jääneestä perinnöstä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040?
Eri asia on sitten voidaanko tuollaista alihintaa pitää lahjana? Ainakaan jos verottaja ei siihen puutu, mutta se on jo toinen juttu.
[email protected]