Älkää

periksi.Jatkakaa juttelujanne.Kukaan ei voi häätää teitä tältä palstalta pois.

Sama ei saa toistua,mitä oli keväällä syöpä palstalla.
291075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Meillä varmaankin kaikilla, joita yritetään oikein nimeltä= nimimerkiltä mainita on senverran elämänkokemusta, että kovin kovin hämmästyttää ihmiset, jotka yrittävät toisten kirjoitusoikeutta rajoittaa.Mitähän sanottavaa sellaisilla ihmisillä on pidemmän päälle.Luulen että kirjoittaminen saattaa jäädä monellakin siihen moiteviestiin.Tyhjät tynnyrit kolisee......Niin se on aina ollut!!
Sinulta saamamme tuki tuntuu hyvältä.Kiitos.

Äänestä
  • ettei täällä kirjoitella saisi mistä haluaa?

    Mutta tapa millä täällä vastailee voisi noudattaa hyvä käytöstapoja, vai onko mielestänne paskaisen lopun toivottaminen toiselle asiallista ja kannustavaa tekstiä? Ei sillä että ne vastapuolenkaan kirjoittelut olisi olleet asiallisia, mutta miksi olla itse samanlainen? Yhdessäkin ikävässä ihmisessä on jo tarpeeksi, pitääkö provosoitua itse samanlaiseen käytökseen?

    Lisäksi minua närästää se, että jotkut jaksavat aina korostaa omaa merkitystään muiden tukemisessa. Eikös sen kiitoksen pitäisi tulla niiltä jotka ovat sitä tukea kokeneet saavansa? Toisilla vain tuntuu olevan tarve tuoda itseään jotenkin tapetille, minä sitä ja minä tätä ja minäkin sitä ja tätä, sen sijaan että keskittyisi oikeasti "kuuntelemaan" mitä toisella on asiaa.. Eihän vertaistuki sitä tarkoita, että ihmiset kokisivat asiat samalla tavalla, vaikka joutuvat kokemaan samoja asioita. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

    Äänestä

  • varovasti sivusta kirjoitti:

    ettei täällä kirjoitella saisi mistä haluaa?

    kun kirjoittaa omista kokemuksista? Eihän sitä voi kirjoittaa sinä-muodossa. Kuule kyllä sinä olet käsittänyt täysin väärin tässä ja nytin tekstit. Tarpeeksi,kun hänen niskaan paskaa on kaadettu,niin kyllä sitä saa välillä heittää takaisin eikä niellä kaikkea.
    Kuka on korostanut itseään? Korostat itse itseäsi omassa kirjoituksessasi. Käytät minä-sanaa.."minua närästää" sinä itse kirjoitat minä sitä ja minä tätä. Itselläsi on "lukihäiriö".

    Äänestä

  • vertaistukea kirjoitti:

    eli vertaistukea parhaimmillaa on juuri niiden omien kokemusten kertominen ja niitä ei voi kertoa kuin Minä-muodossa.

    Kiistanalaisia viikonlopputapahtumia en tiedä tai tunne, koska olin muutaman päivän poissa linjalta, mutta käsittämättömältä nämä "sivusta seuraajien" kommentit täällä tuntuvat. Eikö meidän kaikkien yhteinen nimittäjä olekaan syöpä? Mielestäni fyysisestä sijainnistamme riippumatta olemme tällä foorumilla juuri sen takia, emmekä arvostelemassa toistemme kirjallisia kykyjä tms.

    Omat kokemukseni tältä vertaistuki-palstalta ovat pääosin erittäin positiivisia ja luen mielelläni niitä Minä-kokemuksia niin hoidoista, kuin asenteista tämän sairauden läpiviemiseen.

    Itse olen selvinnyt hyvin pienin vaurioin, niin leikkauksesta kuin hoidoistakin ja monien vaikeimpien elämänkohtaloiden lukeminen tuo itkun silmään ja huolen tämän tuntemattoman lähimmäisen selviytymisestä. Joten eiköhän koiteta olla täälläkin ihminen ihmiselle ja jätetä ne turhat henkilöön kohdistuvat arvostelut ja muut nokittelut?

    Äänestä

  • vertaistukea kirjoitti:

    kun kirjoittaa omista kokemuksista? Eihän sitä voi kirjoittaa sinä-muodossa. Kuule kyllä sinä olet käsittänyt täysin väärin tässä ja nytin tekstit. Tarpeeksi,kun hänen niskaan paskaa on kaadettu,niin kyllä sitä saa välillä heittää takaisin eikä niellä kaikkea.
    Kuka on korostanut itseään? Korostat itse itseäsi omassa kirjoituksessasi. Käytät minä-sanaa.."minua närästää" sinä itse kirjoitat minä sitä ja minä tätä. Itselläsi on "lukihäiriö".

    Ei vertaistuki mielestäni sitä ole, että jos joku kirjoittaa olevansa väsynyt tai voivansa pahoin tai jotain, että toinen alkaa ensimmäisenä antamaan neuvoja omien kokemustensa mukaan.

    Me reagoimme sairauteen ja hoitoihin niin eri tavalla, ettei ensimmäisenä voi tuputtaa niitä omia tapojaan "tee näin, näin minäkin tein". Tietty jos toinen kysyy että miten sinä koit sen ja sen, asia on eri.

    Jos joku kirjoittaa että masentaa, voisi kysyä että mikä sinua masentaa, onko sinulla ketään jolle voisit puhua siitä, esimerkiksi. Eikä alkaa kertomaan heti omasta masennuksestaan = itsestään. Kuuntelemisen taito puuttuu monilta, on niin kova tarve purkaa vielä omaa sairauskriisiään.. Tavallaan haetaankin itselle sitä tukea ja kuulijaa kertomalla omista tunteista ja kokemuksista, vaikka pitäisi kuunnella sitä toista ihmistä ensin....

    Tätä mieltä minä ole. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa selvitä ja käsitellä tunteita, joten on väärin tyrkyttää omaa tapaansa kaikille.

    tekstiä? Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta tiedätkö mitä, niin on minullakin ja kaikilla muillakin?

    Minulla ei ole tähän asiaan sikäli enää mitään lisättävää, kirjoittelen sitten kun on jotain kiinnostavaa tai koskettavaa.

    Äänestä

  • varovasti sivusta kirjoitti:

    ettei täällä kirjoitella saisi mistä haluaa?

    Mutta tapa millä täällä vastailee voisi noudattaa hyvä käytöstapoja, vai onko mielestänne paskaisen lopun toivottaminen toiselle asiallista ja kannustavaa tekstiä? Ei sillä että ne vastapuolenkaan kirjoittelut olisi olleet asiallisia, mutta miksi olla itse samanlainen? Yhdessäkin ikävässä ihmisessä on jo tarpeeksi, pitääkö provosoitua itse samanlaiseen käytökseen?

    Lisäksi minua närästää se, että jotkut jaksavat aina korostaa omaa merkitystään muiden tukemisessa. Eikös sen kiitoksen pitäisi tulla niiltä jotka ovat sitä tukea kokeneet saavansa? Toisilla vain tuntuu olevan tarve tuoda itseään jotenkin tapetille, minä sitä ja minä tätä ja minäkin sitä ja tätä, sen sijaan että keskittyisi oikeasti "kuuntelemaan" mitä toisella on asiaa.. Eihän vertaistuki sitä tarkoita, että ihmiset kokisivat asiat samalla tavalla, vaikka joutuvat kokemaan samoja asioita. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    Äänestä

  • vertaistukea kirjoitti:

    kun kirjoittaa omista kokemuksista? Eihän sitä voi kirjoittaa sinä-muodossa. Kuule kyllä sinä olet käsittänyt täysin väärin tässä ja nytin tekstit. Tarpeeksi,kun hänen niskaan paskaa on kaadettu,niin kyllä sitä saa välillä heittää takaisin eikä niellä kaikkea.
    Kuka on korostanut itseään? Korostat itse itseäsi omassa kirjoituksessasi. Käytät minä-sanaa.."minua närästää" sinä itse kirjoitat minä sitä ja minä tätä. Itselläsi on "lukihäiriö".

    eikös se ollut niin että täällä saa kirjoittaa vapaasti...? "Itselläsi on lukihäiriö". - eikös tuo ole jo haukkumista?

    Äänestä

  • sivulainen kirjoitti:

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    Yhdyn 100%:sti mielipiteeseesi. Lukekaa muutkin oikein ajatuksen kanssa, ja miettikää pitääkö noin valtavasti puolustaa... tiedätte ketä.

    Tuomitset kyllä aika ankarasti kirjoituksia. Palstallehan saa kirjoittaa kuulumisia,ILOJA ja suruja. Jos joku haluaa haistattaa,niin siitä vaan.

    Äänestä

  • Rumasti tehty tässä ja nyt kirjoitti:

    Yhdyn 100%:sti mielipiteeseesi. Lukekaa muutkin oikein ajatuksen kanssa, ja miettikää pitääkö noin valtavasti puolustaa... tiedätte ketä.

    kirjoitit. Riidanhaastaja olet. Tässä ja nyt on ollut pitkään joukossa ja hänen tyylinsä ja huumorinsa on ihan ok. Mikä sinä olet arvostelemaan? Itsekin syyllistyt rumaan käytökseen.

    Äänestä

  • sivulainen kirjoitti:

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    että yksi kirjoittaja alkoi haukkua rintapuoliseksi,vähätukkaiseksi ja ilman vakityötä ja että tässä ja nyt on ansainnut sen. Vastaus oli osoitettu sille. Hän oli täysin väärässä noiden asioiden suhteen.
    Tässä ja nyt ja kevätmielinen ovat kavereita taasen.

    Äänestä

  • kritiikkiä ropisee kirjoitti:

    eikös se ollut niin että täällä saa kirjoittaa vapaasti...? "Itselläsi on lukihäiriö". - eikös tuo ole jo haukkumista?

    huudella puskasta?

    Äänestä

  • kirjoitusta. kirjoitti:

    Tuomitset kyllä aika ankarasti kirjoituksia. Palstallehan saa kirjoittaa kuulumisia,ILOJA ja suruja. Jos joku haluaa haistattaa,niin siitä vaan.

    Jos joku haluaa haistattaa,niin siitä vaan.

    -Näinkö on??

    Äänestä

  • ei minun mielestäni kirjoitti:

    Ei vertaistuki mielestäni sitä ole, että jos joku kirjoittaa olevansa väsynyt tai voivansa pahoin tai jotain, että toinen alkaa ensimmäisenä antamaan neuvoja omien kokemustensa mukaan.

    Me reagoimme sairauteen ja hoitoihin niin eri tavalla, ettei ensimmäisenä voi tuputtaa niitä omia tapojaan "tee näin, näin minäkin tein". Tietty jos toinen kysyy että miten sinä koit sen ja sen, asia on eri.

    Jos joku kirjoittaa että masentaa, voisi kysyä että mikä sinua masentaa, onko sinulla ketään jolle voisit puhua siitä, esimerkiksi. Eikä alkaa kertomaan heti omasta masennuksestaan = itsestään. Kuuntelemisen taito puuttuu monilta, on niin kova tarve purkaa vielä omaa sairauskriisiään.. Tavallaan haetaankin itselle sitä tukea ja kuulijaa kertomalla omista tunteista ja kokemuksista, vaikka pitäisi kuunnella sitä toista ihmistä ensin....

    Tätä mieltä minä ole. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa selvitä ja käsitellä tunteita, joten on väärin tyrkyttää omaa tapaansa kaikille.

    oikeassa,ainakin minulla on se paha tapa,että kerron liian usein omasta masennuksestani.Kiitos,kun huomautit asiasta.Yritän olla kertomatta enää omista kokemuksistani.

    vertaistukea viestiin jossa ei suoraan kysytä mitään? Iso osa näistä kirjoitelmista kun on sitä kysymystä vailla. Kerrotaan vaan, että sattuu tai masentaa - mutta mistä syystä???? Ei täällä kenelläkään ole kristallipalloa pöydällään, josta katsomme vastaukset lausumattomiin kysymyksiin ja siten saisimme kysyjän olon helpottumaan.

    Vertaistukea on myös se, että kerromme omista kokemuksistamme ja näin tämä tuen hakija huomaa ettei ole yksin murheissaan. Se jatkaako hän avautumistaan on tyystin henkilön itsensä vallassa. Valmiita vastauksia kun ei ole, mutta joidenkin yksinäisyyttä ja ahdistusta nämäkin kirjoittelut helpottavat ja antavat rohkeutta hakea sitä konkreettisempaakin apua.

    Toinen ääripää on sitten nämä silkkaa ilkeyttään kirjoittelevat henkilöt, jotka tasaisin väliajoin tulevat osoittelemaan sormellaan määrättyjen nimimerkkien mielipiteitä. Ei edes vaivauduta tarkistamaan mikä vastaus on annettu mihinkin kysymykseen, vaan katsotaan aiheeksi "sivusta seurata". Sekö muka hyvää käytöstä? Vai pannaanko sekin sairastumisen piikkiin? Siis onko vain kaikissa muissa vikaa, mutta itse ollaan täydellisiä?

    Äänestä

  • Ei haistattelulle kirjoitti:

    Jos joku haluaa haistattaa,niin siitä vaan.

    -Näinkö on??

    niin siitä vaan! Mutta haistattelustahan ei ollut kyse.

    Äänestä

  • Vilma-t kirjoitti:

    vertaistukea viestiin jossa ei suoraan kysytä mitään? Iso osa näistä kirjoitelmista kun on sitä kysymystä vailla. Kerrotaan vaan, että sattuu tai masentaa - mutta mistä syystä???? Ei täällä kenelläkään ole kristallipalloa pöydällään, josta katsomme vastaukset lausumattomiin kysymyksiin ja siten saisimme kysyjän olon helpottumaan.

    Vertaistukea on myös se, että kerromme omista kokemuksistamme ja näin tämä tuen hakija huomaa ettei ole yksin murheissaan. Se jatkaako hän avautumistaan on tyystin henkilön itsensä vallassa. Valmiita vastauksia kun ei ole, mutta joidenkin yksinäisyyttä ja ahdistusta nämäkin kirjoittelut helpottavat ja antavat rohkeutta hakea sitä konkreettisempaakin apua.

    Toinen ääripää on sitten nämä silkkaa ilkeyttään kirjoittelevat henkilöt, jotka tasaisin väliajoin tulevat osoittelemaan sormellaan määrättyjen nimimerkkien mielipiteitä. Ei edes vaivauduta tarkistamaan mikä vastaus on annettu mihinkin kysymykseen, vaan katsotaan aiheeksi "sivusta seurata". Sekö muka hyvää käytöstä? Vai pannaanko sekin sairastumisen piikkiin? Siis onko vain kaikissa muissa vikaa, mutta itse ollaan täydellisiä?

    että tästähän myös selviää,vaikka jossain vaiheessa tuntuisikin toisin. Ilo huomata,että eläviäkin ja tervehtyneitäkin löytyy. Se,joka on syövän kokenut,ei todellakaan kehu itseään ja nosta itseään muiden yläpuolelle,vaan kertoo kokemuksistaa muille perässä tulijoille merkiksi siitä,että hekin ovat kohta terveitä ja hoidot ohi.
    Huumori auttaa eteenpäin. Mutta se,että lyödään jo lyötyä eikä lopeteta lyömistä,on jo liikaa.

    Tietyt nimimerkit ovat huumorimielessä ja herkkiä hekin.

    Äänestä

  • sivulainen kirjoitti:

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    Tässä ja Nyt -ihmistä. Hän oli vain onnellinen omasta puolestaan, eikä osannut sitä peittää. Eikä tarvitsekaan. Samalla kun omasta ilostaan puhuu muille, sitä loukkaa herkkätunteisimpia.

    Yritetään nyt ymmärtää toisiamme, jokainen olemme persoonia ja jokaisella on omat kirjoitustyylimme. En millään usko, että TjaN olisi paha ihminen tahallaan.

    Äänestä

  • varovasti sivusta kirjoitti:

    ettei täällä kirjoitella saisi mistä haluaa?

    Mutta tapa millä täällä vastailee voisi noudattaa hyvä käytöstapoja, vai onko mielestänne paskaisen lopun toivottaminen toiselle asiallista ja kannustavaa tekstiä? Ei sillä että ne vastapuolenkaan kirjoittelut olisi olleet asiallisia, mutta miksi olla itse samanlainen? Yhdessäkin ikävässä ihmisessä on jo tarpeeksi, pitääkö provosoitua itse samanlaiseen käytökseen?

    Lisäksi minua närästää se, että jotkut jaksavat aina korostaa omaa merkitystään muiden tukemisessa. Eikös sen kiitoksen pitäisi tulla niiltä jotka ovat sitä tukea kokeneet saavansa? Toisilla vain tuntuu olevan tarve tuoda itseään jotenkin tapetille, minä sitä ja minä tätä ja minäkin sitä ja tätä, sen sijaan että keskittyisi oikeasti "kuuntelemaan" mitä toisella on asiaa.. Eihän vertaistuki sitä tarkoita, että ihmiset kokisivat asiat samalla tavalla, vaikka joutuvat kokemaan samoja asioita. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

    erilaisten kokemusten pohjalta tulevaa ajatusten vaihtoa tai suorastaan lohdun antamista toisilleen.
    En halua puolustaa tekona tuota paskaisen lopun toivottamista, mutta sitä ihmistä puolustan koska tiedän hänen elämästään paljon.

    Jos se ihminen käyttää paljon minä sanaa, niin se on HUUMORIA.Eikä hänellä ole todellakaan tarvetta tuoda itseään esille muuta kuin leikkimielellä.En voi todellakaan mitään jos hänet ymmärretään tai jostain syystä halutaan ymmärtää väärin.
    Minullakin on aika vankka ihmistuntemus.Osaan erottaa jyvät akanoista.

    Täällä palstalla on monta jotka eivät ymmärrä Tässä ja nyt:iä väärin vaan hyvää tarkoittavana ihmisenä.
    Tuohon alkulauseeseesi. Kyllä täällä jotkut haluaisivat kovasti yrittää rajoittaa, mitä pitäisi ja mitä saisi kirjoittaa, etenkin vakutuisella nimimerkillä kirjoittavia kohtaan tulee monelta taholta epäystävällisyyttä ja se saattaa olla yksi syy josta joku saattaa"hikeentyä".

    Minä en ymmärrä, miksi me syövän kokeneet emme voi ymmärtää toisiamme niin, että ei aina poukkoiltais sinne sivuraiteelle.
    Eikö ihminen opi koskaan, että toista ei voi muuttaa vaan itseään ja omaa esiintymistapaansa.

    Toisaalta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...

    Äänestä

  • ei minun mielestäni kirjoitti:

    Ei vertaistuki mielestäni sitä ole, että jos joku kirjoittaa olevansa väsynyt tai voivansa pahoin tai jotain, että toinen alkaa ensimmäisenä antamaan neuvoja omien kokemustensa mukaan.

    Me reagoimme sairauteen ja hoitoihin niin eri tavalla, ettei ensimmäisenä voi tuputtaa niitä omia tapojaan "tee näin, näin minäkin tein". Tietty jos toinen kysyy että miten sinä koit sen ja sen, asia on eri.

    Jos joku kirjoittaa että masentaa, voisi kysyä että mikä sinua masentaa, onko sinulla ketään jolle voisit puhua siitä, esimerkiksi. Eikä alkaa kertomaan heti omasta masennuksestaan = itsestään. Kuuntelemisen taito puuttuu monilta, on niin kova tarve purkaa vielä omaa sairauskriisiään.. Tavallaan haetaankin itselle sitä tukea ja kuulijaa kertomalla omista tunteista ja kokemuksista, vaikka pitäisi kuunnella sitä toista ihmistä ensin....

    Tätä mieltä minä ole. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa selvitä ja käsitellä tunteita, joten on väärin tyrkyttää omaa tapaansa kaikille.

    Kertominen pahoinvoinnistahan voi olla sitä vertaistuen etsimistä:
    En kyllä käsitä, miksi ei voisi kertoa olevansa pahoinvoiva, väsynyt, että masentaa tai muuta vastaavaa.
    Eihän sitä edes aina heti huomaa, mikä masentaa.
    Miksi ei voi kertoa omasta masennuksestaan?
    Millä sitä kuuntelemisen taitoa voi harjoittaa näin kirjoitellessa.Puhelin ja naamat vastakkain on ihan eri asia.

    Itse en ole joutunut tänne palstalle huonoista oloistani kertomaan, mutta annan toisille siihen täyden mahdollisuuden, koska miksi yrittäisimme rajoittaa toisten asiallista ilmaisutapaa.
    Silloin jos ihmisellä on kova tuska vielä sisällään, niin ei silloin vielä pysty kuuntelemaan, silloinhan täytyy saada purkaa.

    Aina se ei vaan ole noin yksinkertaista ja toimi noin niinkuin itse esität.

    Äänestä

  • sivulainen kirjoitti:

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    moni vakikirjoittaja osallistuneen riitelyyn.Ketjuista ei löydy monta heitä.

    Äänestä

  • muumiaitee kirjoitti:

    oikeassa,ainakin minulla on se paha tapa,että kerron liian usein omasta masennuksestani.Kiitos,kun huomautit asiasta.Yritän olla kertomatta enää omista kokemuksistani.

    Sitähän varten tämä palsta on, että tänne saa kirjoittaa ja kertoa, jos tuntuu pahalta.
    En jaksa ymmärtää tuollaisia kirjoituksia, kun yritetään rajoittaa toisten tapaa kertoa tuskastaan tai ahdistuksestaan.Noilla rajoittaja yrittäjillä taitaa mennä liian hyvin ja kovaa....
    Siitä tuskasta kerrotaan niin monta kertaa, että se menee ohi ja että se on "puhuttu yli".
    Rakas ystävä, ei tuollaiseen viestiin tarvitse kiitoksella reagoida, se on vaan yhden ihmisen pielipide.Me jotka ymmärrämme sinun elämäntilanteesi jaksamme kyllä ottaa osaa ja kuunnella.

    Äänestä

  • old_profile_13915 kirjoitti:

    kirjoittaisikaan ja jos ei tarvitse tukea eikä ole kokenut syöpää.
    Tekee hyvää lukea ettei ole ainoa joka kärsii syöpämasennuksesta.
    se oon yleisempää kuin tiedetään.

    siitä täytyy uskaltaa puhua,ei häpeillä.

    Äänestä

  • sivulainen kirjoitti:

    Mielestäni vertaistuki on enemmän juuri sitä kuuntelemista. Jos toinen on menettänyt rintansa, fiksu pitää suunsa kiinni siitä että oma rinta on säilynyt. Jos toinen kertoo hiusten menetyksestä, fiksu jättää kertomatta että omat hiukset kasvaa kauniisti!

    Osoittamatta sormella enempää "vakiokirjoittajia", kirjautuneita kuin
    muitakaan, herää kysymys, miksi riitely ja syyttely jatkuu täällä? Syöpäpalstalla on ollut suht rauhallista ( sellaista palstaa ei olekaan minne ei joku häirikkö joskus eksyisi).

    Ja vielä lopuksi, haistattelu tai muukaan toiselle pahaa mieltä aiheuttava "toivottelu" ei kuulu hyviin tapoihin ja sellainen ihminen joutaakin ajaa pois palstalta.

    Itse toivon niin tälle palstalle kuin syöpäpalstallekin antoisia ja virkistäviä keskusteluhetkiä.

    Meistähän suurimalta osalta naisista se tukka on lähtenyt, siitä on kirjoitettu, miksi ei voi kirjoittaa että nysse tulee taas!

    Mikä ihmeen fiksuuden mittari pitäisi aina olla päällä, jos ei voi edes olla siitä onnellinen, että ei menettänyt rintaansa.

    Minulla ei ole kumpaakaan rintaa ja olen todella tyytyväinen...

    Äänestä

  • terve täällä kirjoitti:

    kirjoittaisikaan ja jos ei tarvitse tukea eikä ole kokenut syöpää.
    Tekee hyvää lukea ettei ole ainoa joka kärsii syöpämasennuksesta.
    se oon yleisempää kuin tiedetään.

    siitä täytyy uskaltaa puhua,ei häpeillä.

    tämän sairauden kokeneiden kesken, että kaveria ei jätetä, eikä niin että: kaverille ei jätetä.

    Toivottavasti kaikki ymmärtävät mitä vertauskuvallisesti tarkoitan.

    Äänestä

Olen myöhässä aamuvuorosta 20 min. koskapa aloin siivota akvaariota ja se vei aikaa pidempään kuin arvelin. Niin tuo akvaario on minulla tämän sairauden myötä tullut harrastus. Olin haaveillut siitä kauan ja nyt hankin sen. Suosittlelen! Hyvää positiivista päivää kaikille, kaikille ja kaikille.....

Äänestä
  • joten ei hätää. Minäkin tykkään akvaariosta ja niiden kalojen elämää siellä on tosi rauhoittavaa katsella. Se vaan on aika suuritöinen harrastus pitää puhtaana ja ainakaan tässä kissaperheessä ei enää onnistuisikaan. Tuo kattihan makoilisi siinä työkseen ongella.

    Äänestä

  • Vilma-t kirjoitti:

    joten ei hätää. Minäkin tykkään akvaariosta ja niiden kalojen elämää siellä on tosi rauhoittavaa katsella. Se vaan on aika suuritöinen harrastus pitää puhtaana ja ainakaan tässä kissaperheessä ei enää onnistuisikaan. Tuo kattihan makoilisi siinä työkseen ongella.

    samalla aaltopituudella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

antako kirjoitti:

periksi.Jatkakaa juttelujanne.Kukaan ei voi häätää teitä tältä palstalta pois.

Sama ei saa toistua,mitä oli keväällä syöpä palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu