Otin kesäkuun lopussa saunalahden 3g liittymän nokian e90 puhelimella. Sain puhelimen muistaaksen heinäkuun noin 10 pv. Minulla on ollut nokia 9300 eli vanha communicator vuoden 2005 lokakuusta. Ei mitään ongelmia ja puhelin ei ole ollut kertaakaan huollossa. Käytin tuon kolmisen viikkoa vanhaa puhelintani koko ajan päivät töissä ja opettelin e90 käyttöä ainoastaan iltaisin. Puhelinta en pitäyt ikinä edes käsilaukussa kun ajattelin ettei se heti naarmuuntuisi. Se oli aina housujen etu- tai takataskussa.
4 pv elokuuta puhelin pulttasi totaalisesti. Heräsin yöllä kun puhelimessa paloi koko ajan valo, ja ajattelin ettei tuo nyt voi mahdollista olla ettö akkuhan siinä kuluu.. Aamulla koitin laittaa virtaa päälle, heitti siihen nokia tekstin mutta sitten sammui ja avasi automaattisesti uudellellee. Lopuksi se ei enää totellut mitään mitä mitä painoin, piipitteli vain yksinään. Vein sen samantien paikkaan, missä liittymäsopimuksen olin tehnyt. He epäilivt, että siihen olisi tullu virus, koska olin edellisenä iltana wapista tilannut soittoääniä, ja viruksentorjuntaa puhelimessa ei vielä ollut koska kukaan ei ollut maininnut, että se pitäsi ehdottomasti uudessa mallissa olla. No luuri lähti huoltoon ja parissa viikossa luvattiin takaisin.
Eilen soitettiin, että puhelimen voi noutaa, ja kysyin vaan että katsotko raportista oliko siinä virus, koska sitten joutuisin huollon itse maksamaan. Myyjä rupesi lukemaan että puhelin on tullut huoltamattomana takaisin, koska sitä ei voida kuulemma luotettavasti korjata. Liittenä raportissa on kuulemaa kuva, että jokin osa on syöpynyt, eli puhelin olisi saanut kosteutta.
En ole vielä ehtinyt puhelinta/raporttia hakemaan, mutta mitkä on oikeuteni kuluttajana. Puhelin ei ole voinut mistään saada kosteutta sen vähäisen käytön takia. Pitäisikö ottaa kuluttajasuojaviranomaisiin yhteyttä- vai olenko kaksi vuotta maksumiehenä kiinni puhelimessa joka toimisi kolme viikkoa. Tietysti voisin yrittää korjata sen ja maksaa itse huollon joka varmasti maksaisi omaisuuden kun kyseessä on kuitenkin melkein 1000 €:n puhelin.. Voiko näin huonoa tuuria olla?? Ja pystyykö huolto selvittämään mistä nesteestä voisi kysymys olla??

Vastaukset 8
Vanhimmat
Paska rasti. Itselläni meni, tosin ihan omasta syystä kosteutta 9500 mallin puhelimeen. Ja tuli kanssa huollosta takaisin valokuvan kera. Puhelin toimi pari viikkoa sen jälkeen kun oli saanut vettä ja sitten alkoi ongelmat ja lopulta ei sitten enään käynnistynyt.
Todistamisen taakka jää sinulle, vaikka kone olisikin saanut kosteutta jonkun räpyläkätisen myyjän sitä räpeltäessä kahvitunnilla... Mutta kysyähän voi tietysti kuluttajaviranomaiselta onko mitään tehtävissä. Ottaisihan se päähän maksella turhaan kovia maksuja.
Juuri sitä pelkään, koska saunalahteen olin yhteydessä, mutta he sysäävät vastuun vain nokialle, ja sain sinne asiakaspalveluun nron mutta soitan vasta kun saan sen puhelin ja huoltoraportin käteeni..Mutta juuri tuo todistaminen, koska se ei vaan minun kohdallani yksinkertaisest voi olla mahdollista, mutta täytyy yrittää pysyä lujana..
Kirjoitit, että puhelin oli koko ajan housujen etu tai takataskussa?
Jos näin on, ei ihme vaikka olisi kosteutta saanutkin. Yleensäkin tasku on se viimeinen paikka puhelimen kuljettamiseen, puhun siis commareista
PIERU ni se on siinä...
Kaasupäästö kastikkeen kera...
Luulen, että naiselle tasku on kymmenen kertaa parempi säilyttää puhelinta kuin esimerkiksi käsilaukku jossa päivittäin mukana liikkuu mm. hiuslakka, hajuvedet, joista voi valua jotain. Ja suomes kesässä puhelin ei taatusti ole ainakaan etutaskussani saanut kosteutta. Ja pointtini vaan on, että melkein 1000 € puhelin, päivittäin noin 3 h käytössä ja kolme viikkoa - ja rikki, niin kyllä rupeaa usko nokialaisiin pikku hiljaa menemään..
Hyvä kohtalokaveri…
Ostin kyseisen masiinan kesäkuun puolivälissä ja se toimi 3 viikkoa. Oli huollossa 3 viikkoa kunnes tuli uusi jossa oli sama vika jo tullessa eli ei voinut edes soittaa. Uudelleen huoltoon ja takaisin n. 3 viikkoa, toimi jotenkin puhelimena mutta GPS ei ollenkaan ja muuta ulkoista vikaa rikkaampana. Laitoin 23.8 huoltoon ja on edelleen sillä tiellä 25.10.07. Ellen luvattiin että uusi (ehkä) tulisi tällä viikolla joten saa nähdä.
Eli jos on muita halukkaita VAHINGONKORVAUSKANTEEN vaatijaa niin pannaan hynttyyt yhteen, ellei muuten saada hyvitystä viallisen tuotteen myymisestä!
http://www.hetihuolto.fi/?qa_faqs=nokia-e90-huolto tuolta sain uuden rungon!!! yeah uus runko yeaahhh!