Niin, ajattelimpa kirjoittaa tänne kun täällä kiivaasti keskustelua monista polttavista koira-aiheista käydään.
Olen huomannut jo pidemmän aikaa, että "eläkeikäisille" koirille on vaikea löytää uutta kotia. Jos kuoleman, sairastumisen tai vaikkapa avioeron vuoksi on joudutttu luopumaan vanhemmasta koirasta, niin sille on usein vaikea saada kotia. Puhun nyt 7> koirista, jotka eivät periaatteessa vielä ole eläkeikäisiä, mutta eivät ihan nuoriakaan enää. Jos nämä koirat ovat terveitä en näe syytä niiden lopetukseen.
Sitten taas, on olemassa paljon vanhuksia jotka elävät yksin, saattavat nähdä perhettään tai tuttaviaan, mutta pääasiallisesti ovat ja elävät yksin. Mikä olisi sen parempi kaveri eläkevuosille kuin karvainen rekku. Koiran/kissan läsnäolon ja hoidon, silityksen kerrotaan tunnetusti alentavan mm. verenpainetta ja stressiä.
Sen lisäksi ikäihmiset saisivat "syyn" lähteä kävelemään luontoon ja jopa juttukaveri löytyisi :)
Miten nämä kaksi "yksinäistä" ryhmää saatettaisiin yhteen niin, että molemmat hyötyisivät? Kodittomia koiriahan on netti pullollaan, mutta eläkeikäisiä vanhuksia ei oikein netistä löydy. Mistä heidät tavottaisi?
Tietenkin täytyy ottaa huomioon minkälainen koira sopii kellekin, mutta mielestäni tässä olisi pontentiaalia parantaa monen elämää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan hyvä ajatus varmaan...
mutta ite en ainakaan vieraalle pystyisi antamaan yli seitsemänvuotiasta ystävääni/koiraani.
Jos ei lähisukulaisia tai lähituttuja (siis myös koiran tuttuja)olis, niin sitte seuraava vaihtoehto olisi piikki...
Ymmärrän, vaikeeta tekisi itsellenikin, mutta en silti pysytisi koiraa lopettamaan. Ei se, että ei tunne uutta omistajaa, tee siitä välttämättä huonompaa. Toki hauaisin olla yhteyksissä, mutta edes näin ei aina ole ex-omistajien kohdalla.
En tarkoita että uusi vieras omistaja olisi jotenkin huono...
Mutta minä elän niin tunteella näiden koirieni kanssa, että en voisi kuvitellakkaan että antaisin vanhan ystäväni/koirani jollekkin vieraalle...en en en...
Olisipa joku mummukoira palvelu :) Siis tämähän nyt on oma fiktiivinen ajatus, mutta oman mummoni koira kuoli noin puolivuotta sitten.
Se oli kova paikka vanhukselle, joka oli tottunut pitkiin kävely reissuihin koiran kanssa. Joka kauniiden ja rohkeiden aikana lämmitti varpaita ja joka tuli ilmoittamaan, jos joku oli ovella, kun ei itse kuullut. Siitä oli tuki ja turva ja mukava juttukaveri.
Ehdotimme uutta koira ystävää, mutta mummelimme vain totesi, että ehkä hänen ei kannata ottaa uutta, kun ei noista elinvuosistaan enää voi varma olla.
Nyt kumminkin hänellä on samanlainen koiravanhus ja taas tuki ja turva. Koiralla hyvä koti. Upeat kävely reissut ja pihatyötkin hoidetaan yhdessä.
tarinoita :), ihana mummo sinulla!
Aivan, tälläinen mummo&pappakoirapalsta todellakin tarvittaisiin. Tuolla ikäryhmissä huutelinkin jo kotia eräälle 9v, rauhalliselle haukulle joka tarvitsee avioeron vuoksi eläkekotia. Oli ainut palsta jonka löysin netistä "ikäihmisille", mutta tietenkin moderaattorit olivat sen sieltä heti poistaneet.