Niinpä niin... elämä näyttää taas ovelimmat karvansa...
Elikkä, olen ollu suht kovan vauvakuumeen pauloissa noin vuoden. Ajattelin asiaa jatkuvasti ja ravasin täälä lukemassa muiden kuumeilijoiden juttuja. Mies oli kuitenkin sitä mieltä että minun täytyy hoitaa koulu loppuun ja olla hetki töissä ja haluaa itse vakinaistaa työnsä. Oli vähän vaikea sitä sulatella, mutta loppujen lopuksi ymmärsin ettei hän ollut vielä valmis ja että on varmaan parempi vielä hetken odottaa.
Lakkasin ravaamasta täälä. Hankin osa-aikaisen työn, käyn koulua ja vauva-juttu jäi pikkuhiljaa taka-alalle! Nyt olen ollut todella tyytyväinen elämään ilman ainaista vauva miettimistä ja suunnittelua. Miettinyt koulua, työtä, reissaamista miehen kanssa yms...
No eipä sit kauaa se autuus kestänyt. Eilen mies sanoi että on ajatellut että jos pitäis jättää ehkäisy pois. Että saa tulla vauva jos ja kun haluaa - ei stressiä eikä paineita. Oli itsekseen ajatellut ja havahtui olevansa jo yli 30 ja hyvässä työssä. Tajus vissiin myös sen, ettei vauva estäisi meitä elämästä elämää ja voisimme silti toteuttaa yhteisiä unelmia...
Miksi pitää mennä näin? Jäin ihan sanattomaksi ja sanoin että mietitään ja puhutaan asiasta... nyt olen täysin hukassa. Olen nyt tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Kerkisin jo asennoitua siihen, että hoidan koulun ensin loppuun ja vietetää vielä ihanaa aikaa kahdestaan ja matkustellaan ja tullaan ja mennään. Entä nyt sitten?
En tiedä onko tekstissäni mitään järkeä?? Ymmärtääköhän kukaan edes mitä yritän sanoa? En nyt tarvitse mitään inhottavia kommentteja... kaipaan vaan kokemuksia muilta ja ajatusten vaihtoa. Miten jotain voi haluta niin paljon, ja sitten kun päättää odottaa, niin onkin vaikea taas yhtäkkiä alkaa taas haluamaan ???
Elikkä, olen ollu suht kovan vauvakuumeen pauloissa noin vuoden. Ajattelin asiaa jatkuvasti ja ravasin täälä lukemassa muiden kuumeilijoiden juttuja. Mies oli kuitenkin sitä mieltä että minun täytyy hoitaa koulu loppuun ja olla hetki töissä ja haluaa itse vakinaistaa työnsä. Oli vähän vaikea sitä sulatella, mutta loppujen lopuksi ymmärsin ettei hän ollut vielä valmis ja että on varmaan parempi vielä hetken odottaa.
Lakkasin ravaamasta täälä. Hankin osa-aikaisen työn, käyn koulua ja vauva-juttu jäi pikkuhiljaa taka-alalle! Nyt olen ollut todella tyytyväinen elämään ilman ainaista vauva miettimistä ja suunnittelua. Miettinyt koulua, työtä, reissaamista miehen kanssa yms...
No eipä sit kauaa se autuus kestänyt. Eilen mies sanoi että on ajatellut että jos pitäis jättää ehkäisy pois. Että saa tulla vauva jos ja kun haluaa - ei stressiä eikä paineita. Oli itsekseen ajatellut ja havahtui olevansa jo yli 30 ja hyvässä työssä. Tajus vissiin myös sen, ettei vauva estäisi meitä elämästä elämää ja voisimme silti toteuttaa yhteisiä unelmia...
Miksi pitää mennä näin? Jäin ihan sanattomaksi ja sanoin että mietitään ja puhutaan asiasta... nyt olen täysin hukassa. Olen nyt tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen. Kerkisin jo asennoitua siihen, että hoidan koulun ensin loppuun ja vietetää vielä ihanaa aikaa kahdestaan ja matkustellaan ja tullaan ja mennään. Entä nyt sitten?
En tiedä onko tekstissäni mitään järkeä?? Ymmärtääköhän kukaan edes mitä yritän sanoa? En nyt tarvitse mitään inhottavia kommentteja... kaipaan vaan kokemuksia muilta ja ajatusten vaihtoa. Miten jotain voi haluta niin paljon, ja sitten kun päättää odottaa, niin onkin vaikea taas yhtäkkiä alkaa taas haluamaan ???
Vastaukset 6
Vanhimmat
anna mennä vaan eli yritystä vaan kehiin!
Mielestäni on parempi yrittää alottaminen heti, koska vauvat voivat antaa odottaa itseään, joskus melko kauankin... Tietysti varautuen siihen, että jos tärppäisikin heti ensiyrittämällä, niin miten ne kouluhommat sitten hoitaisi. Esikoisen kanssa me mieheni kanssa lähdimme samalla ajatuksella liikkeelle (olin tuolloin myös opiskelija), ja meillä tärppäsi. Sitten vaan hoidin koulun hiljalleen loppuun, enkä ole päivääkään katunut! Varsinkin,kun tätä kakkosta on sitten yritetty jo kuukausia.
Mulla on vähän sama tilanne, mä haluaisin vauvan, ja miehelleni oon siitä puhunut,nyt sit voi olla niin että olisin raskaana. tänään olisin menny testeihin mut en sittenkään saanut mentyä, olis aivan valmis äidiksi mutta en haluaisi pettyä etten sit olekkaan raskaana...
voiko niin tulla raskaaksi vaikka mies ei laukeisikkaan sisääni??? kertokaa te fiksummat ja viisaammat kellä on jo kokemusta asiasta..
valitettavasti on.
Itse luulin kanssa olevani valmis, ja kun mies sitten antoi oman ok:n niin menin puihin. Oli vaan jotenkin niin helppoa jutella asiasta miehelle kun tiesin ettei hän ole vielä valmis ja ehken itsekkään vielä.
Sitten kun hän paukauttikin että aletaan vaan yrittään, niin matto meni jalkojen alta.
En ole pystynyt vielä täysin iloitsemaan siitä että jätin pillerit pois. Pelkään oikeastaan raskaaksi tulemista ja yritän vältellä seksiä. Lieneekö tämä aivojen tapa sanoa ettei ole vielä ihan valmis.
Sanoisin ennemminkin niin (toisin kuin joku tuossa aikaisemmin), että on aina parempi antaa hetken aikaa kulua eikä suinpäin ruveta mihinkään. Odottakaa, katselkaa, kuunnelkaa ja jutelkaa hetki. Kyllä se sieltä sitten hetkenkin päästä tulee jos on tullakseen. Parempi on antaa itselleen, miehelle ja suhteelle aikaa jos vähänkin tuntuu siltä että sitä vielä tarvitsee. Onhan kuitenkin sen verran suuresta asiasta kyse!!!??
No moikka! oli ihan pakko pistää pari riviä tekstiä tulemaan, kun niin itseni jutustasi tunnistin. :D
Meillä (lue minulla) oli ollut vauvakuumetta jo pitkän aikaa ja mieheni ajatuksia olin yrittänyt pitkään pönkittää samoille raiteille, noh vihdoin viimein radat kohtasivat, ja ukkoni sanoi,että aletaan yrittään.
Siinähän minulle tuli varsinainen lukko, ja rupesin höpöttelemään kuinka ei olla vielä valmiita, jaksetaanko me sitä jne...Ja loppujen lopuksi sain ukkoni samoille ajatusraiteille taasen asiasta, että ei olla vielä valmiita. Noh, nyt taas minulla kova vauvakuume n vuosi tämän edellisen vauvakuumeilun jälkeen. Ja ukollani ei ole. Näin tämä menee.varsinaista soutamista ja huopaamista. :D ehkä joskus ajatukset kolahtaa taas yheen ja rohkeutta on vähän enemmän aloittaa "yrittäminen"
Onneva sinulle siellä "ehkäisynlopetteluun" ja "yrittelyyn" Ehkä se varmuus tulee sielä ajan myötä, onhan se aina suuri ja uusi asia ottaa vastuu pienestä ihmisestä, oli siihen mielestään 100% valmis tai ei yhtään. Ehkä kohta olen itsekkin samassa tilanteessa kuin sinä pähkäilemässä asioita. Muista kuitenkin pitää ns. "itsestäsi" ja mielipiteistäsi kiinni.
(alussa puhuin parista rivistä... ja PAH. :D:D )
Kuulostaa tutulta...
Jotenkin vaan se vauva tuntuu niiiiiin suurelta asialta ettei uskalla niin vaan heittäytyä mukaan. En epäile kykyjämme vanhempina... kyllä ne taidot sieltä sitten opitaan kokemuksen myötä. Taloudellinen tilanne on tietenkin semmoinen minkä haluaisi olevan vankalla pohjalla. En halua miettiä mistä saan rahaa siihen tai tähän mitä vauva tarvitsee..
Ehkä se elämän muutos pelottaa eniten. On niin jotenkin ihanaa olla miehen kanssa kaksinkin. En tiedä olenko valmis luopumaan tästä vapaudesta ja kaksinelosta...?
Vaikeita asioita... eipä auta muu kuin jatkaa mietiskelyä :)
Tsemppiä sinnekkin suuntaan!
Ehkä ajatukseen vanhemmuudesta pitää kypsyä vähitellen. Minulla se on ottanut vuosia. Olen aina tiennyt, että jonain päivänä haluan perheen ja lapsia. Pidän lapsista paljon. Minun piti kuitenkin kypsytellä asiaa päässäni vuosia, sillä pelkäsin ihan hirveästi mitä erilaisempia asioita ja pelkään edelleen. Nyt minulla on kuitenkin niin paha vauvakuume,että pelot tuntuu mitättömiltä. Tuntuu siltä,että tähän kuumeeseen auttaa vain vauva.. Kuukausi olemme olleet ilman ehkäisyä ja nyt odottolen alkaako kuukautiset vai mitä tapahtuu. Jotenkin musta tuntuu,ettei vielä ole tärpännyt ja pieni ihmehän se olisikin jos ekalla kerralla onnistaisi. Mutta olen positiivisella mielellä ja jaksan kyllä odottaa, sillä jo vauvasta haaveilu on ihanaa ja vauvan "tekeminen" myös...