tietääkö kukaan miltä mahtaa näyttää kolmoistutkinnon suorittaneen valmistujaislakki?Ja mistä niitä saa?
Kolmoistutkinto?!
qwen07
65152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei!
Ei kolmoistutkinnolle ole mitään omaa lakkia kuten ei kaksoistutkinnollekaan, niistähän valmistuu eri vuosina. Eli kaksoistutkinnossa yhtenä vuonna kirjoitetaan ylioppilaaksi (= saa yo-lakin) ja toisena valmistutaan ammattiin (= voi ostaa ko. ammatin lakin), kolmoistutkinnossa lisäksi suoritetaan lukion oppimäärä.
Kaksoistutkinnolle nimeomaan on oma lakkinsa, eli perinteinen yo-lakki, jonka reunus on mustan sijasta violetti yo-lyyra. Ja kaksoistutkinto tarkoittaa nimenomaan sitä, että suorittaa kolmen (tai neljän) vuoden aikana ammatillinen perustutkinto ja lukio.
ajatusvirhe... Eli siis kaksoistutkinto = ammatillinen perustutkinto ylioppilastutkinto. Mutta pointti oli, että niistä valmistuu samaan aikaan.
lakista en tiedä, mutta osaatko sanoa, kuinka monta opiskelijaa valmistuu tänä keväänä, jotka ovat tehneet tämän ns. kolmoistutkinnon eli lukion päättötod yo ammatill. perustutkinto
Minä valmistuin tuossa pari päivää sitten Ylioppilaaksi ja talonrakentajaksi. Minulla on lakkina perinteinen ylioppilaslakki, jonka mustan reunan päällä on ammatillista tutkintoa vastaava ammattinauha.
http://www.salon.fi/catalog/
Tuolla on specifikoituja lakkeja. Ne ovat kaksoistutkintolakkeja, mutta kelpasi minulle.
https://www.salon.fi/catalog/product_info.php?cPath=156_160&products_id=485&osCsid=fc3382eee7e7fa83427c84192654d1f3