Jos ja kun lapselle tulee ns ongelmia, niihin syyllinen saattaa olla päiväkodin täti, opettaja tms, heitä kun on kaiken tasoisia....
Pitää aina
myös muistaa
6382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
automaattisesti tarkistaisikin lapsen päivähoitotilanteen sekä koulussa kouluntilanteen.
Myös harrastuksiin liityen olisi lastensuojeluviranomaisten oltava hereillä
onhan siellä toimiville aikuisille langetettu jopa tuomioita lasten hyväksikäyttöön liittyen.
Mutta monellako sosiaaliviranomaisella tulee edes mieleen päiväkodin tilanteen asiallinen tarkistaminen taikka kouluolojen.
Lain mukaanhan sosiaalilautakunnan/-viranomaisten pitäisi jo yleiselläkin tasolla
olla kiinnostunut edellä mainittujen instanssien toiminnasta ja epäkohdista.
Saati sitten erityisen huomion pitäisi herättää se,
kun lapsella tai nuorella on havaittu vaikeuksia näiltä tahoilta.
Aina ei voida pitää lähtökohtana sitä
että koti on kaikkeen aina syypää.
Nykyään on olemassa jo yleisestikin tiedossa
että myös päivähoidossa ja koulussa on omien toimintatapojen ja -mallien myötä
mahdollisuus "sairastuttaa" tai "oirehdituttaa" lapsi tai nuori!
johtuva oireilu on vielä suurimalle osalle hoitoviranomaisia tuntematon käsite. Ja vaikka heille kerrottaisiin aivan selvää faktatietoa he kyllä kääntävät sen mielessään kotiin ja kasvatukseen.
Luulisin, että tämän he tekevät koska heillä ei ole keinoja eikä tietoa miten otetaan päivähoito- ja kouluhenkilöstö asiakkkaiksi ja miten heitä pitäisi hoitaa. Sinne kun ei voi soveltaa äiti-lapsi teoriaa.
On hyvä, että tämä asia on otettu keskutelun alle ja se tulee julkiseksi.
Lastensuojelun on
" ...turvattava lapsen ... oikeudet vaiikuttamalla yleisiin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa .....
ja
"...Sosiaalilautakunnan ja kunnan muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten kasvuoloja
sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä..."
ja
"...Sosiaalilautakunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista
ja sosiaalisista ongelmista
sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille
samoin kuin kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille..."
Aika selkeää tekstiä siitä
että on laissa annettu sosiaalilautakunnille ja -viranomaisille lupa puuttua epäkohtiin jne.
"...Lastensuojelulaki 5.8.1983/683
2 §
Lastensuojelu
Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen 1 §:ssä mainitut oikeudet vaikuttamalla
yleisiin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa sekä toteuttamalla perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua.
Kasvuolojen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen
..........
6 §
Kasvuolojen kehittäminen
Sosiaalilautakunnan ja kunnan muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten kasvuoloja sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä.
Sosiaalilautakunnan on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja sosiaalisista ongelmista sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille samoin kuin kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille.
7 §
Palvelujen kehittäminen ja kasvatuksen tukeminen (9.2.1990/139)
Kunnan on sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutointa sekä muita lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja kehittäessään pidettävä huolta myös siitä, että näiden palvelujen avulla tuetaan huoltajia lasten kasvatuksessa ja kyetään saamaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve. Palveluja kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toivomuksiin.
Kunnan tulee järjestää kunnan koululaitoksen piirissä oleville oppilaille riittävä tuki ja ohjaus sekä muut tarpeelliset toimet koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien poistamiseksi sekä koulun ja kotien välisen yhteistyön kehittämiseksi. Tätä tehtävää varten kunnassa voi olla koulupsykologin ja koulukuraattorin virkoja siten kuin niistä asetuksella tarkemmin säädetään. (9.2.1990/139)
..............."
«Lastensuojeluasetus» 16.12.1983/1010
................
" 1 §
Lastensuojelulain (683/83) 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuista sosiaalilautakunnan hyväksymistä yleisistä perusteista ja ohjeista tulee käydä ilmi, miten kunnassa:
1) kehitetään lasten ja nuorten kasvuoloja sekä tuetaan kasvatusta;
.....................
4) järjestetään lastensuojelulain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettua kokeilu- ja kehittämistoimintaa.
2 §
Sosiaalilautakunnan on lastensuojelua järjestäessään oltava tarvittaessa yhteistyössä kunnan ja sen osa-alueiden eri toimintayksiköiden ja viranhaltijoiden samoin kuin muiden kuntien ja kuntainliittojen sekä muiden palveluja järjestävien yhteisöjen ja laitosten kanssa riittävien palvelujen ja asiantuntemuksen turvaamiseksi kunnassa.
Lastensuojelulain 7 §:ssä tarkoitettujen koulupsykologien ja koulukuraattorien työ on pyrittävä järjestämään paikallisiin olosuhteisiin soveltuvalla tavalla oppilasmäärään ja saatavilla oleviin palveluihin suhteutettuna. Koulupsykologien ja koulukuraattorien toiminnan tulee tapahtua pääosin koulussa.
Koulupsykologin ja koulukuraattorin tulee osallistua alansa asiantuntijoina kouluyhteisön toiminnan sekä opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun ja kehittämiseen.
Koulupsykologin ja koulukuraattorin tulee toimia yhteistyössä oppilaan, hänen vanhempiensa, häntä hoitavien ja kasvattavien henkilöiden, kouluyhteisön sekä koulutoimen, sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa.
..............
44 §
Kokeilu- ja kehittämistoiminta
Kunnan on tarpeen mukaan järjestettävä kokeilu- ja kehittämistoimintaa lasten ja nuorten kasvuolojen sekä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun kehittämiseksi.
Valtion tulo- ja menoarvion rajoissa voidaan valtionosuuden lisäksi myöntää valtionavustusta 6 ja 7 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä tukevaan, valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävään tutkimus-, kokeilu- tai kehittämistoimintaan.
............"
Ei sitä ole tehty muuta kuin viranomaisten rikottavaksi. Sitten kun lakia riittävän paljon rikotaan, tehdään uusi laki, jonka mukaan hölmöläisten touhu ei enää ole lain rikkomista.
Taas kun vähän aikaa on näin jatkettu, aletaan taas rikkomaan uutta lakia ja sama toistuu...
suhteen menetellään.
Eikös jossain sossujen koulutustilaisuudessa oltu jo keskusteltu siitäkin, miten uutta lakia taas onnistutaan kiertämään?
perusteella tapahtunut, että koulutustilaisuudessa oli mietitty miten kunnissa voitaisiin "soveltaa" tätä uutta lakia, kun kuntien palkkalistoilla on epäpätevää
ja ei uuden lain mukaisesti riittävän koulutuksen saanutta väkeä lastensuojelutyötä tekemässä.
Heillä oli koulutustilaisuudessa ollut visio siitä, että kuntaan tulisi esimerkiksi yksi lainmukaisesti pätevä lastensuojeluviranomainen
joka allekirjoittaisi sitten näitä epäpätevien työntekijöiden tekemiä päätöksiä.
Uuteen lastensuojelulakiinhan on erikseen kirjattu, että huostaanottopäätöksen voi tehdä vain sosiaaliviranomainen
jolla on lainmukainen sosiaalialan yliopistotason koulutus.