Katselen syyskesän maisemaa,
viljapeltojen värejä,
tuleentuvan ohran okraa,
kypsän kauran vaaleaa keltaa
ja vehnän punaruskeaa.
Sinä joka olet poissa,
olet mukana maiseman väreissä.
Miettimättä, ajattelematta
näen hiuksesi viljan väreissä
ja silmäsi taivaan väreissä, joskus.
Jos teen muotokuvan,
se on sinun näköisesi
kenenkään muun tuntematta.
Se on kesäinen maisema,
sinun värisi piirustuksena.
viljapeltojen värejä,
tuleentuvan ohran okraa,
kypsän kauran vaaleaa keltaa
ja vehnän punaruskeaa.
Sinä joka olet poissa,
olet mukana maiseman väreissä.
Miettimättä, ajattelematta
näen hiuksesi viljan väreissä
ja silmäsi taivaan väreissä, joskus.
Jos teen muotokuvan,
se on sinun näköisesi
kenenkään muun tuntematta.
Se on kesäinen maisema,
sinun värisi piirustuksena.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaan kylläpä oli kaunis runo!
Harmooninen ja lämmin sanoissaan
Ja ajatella maalausta
joka kätkee rakkaan
eikä sitä muut näe
vain tuntee jotain maagista..
Tulee mieleen yksi taulu..
Muutama aika sitten kävin taidekeskus Salmelassa
ja siellä yksi taulu pysäytti, enkä tiedä vieläkään
mikä sen sai aikaan.. 'taulun henki'?.. ;)
Pitäisi käydä varmaan katsomassa mitä se nyt sanos,
josko se siellä enään onkaan..
Kiitzz , Le.. runostasi ja mukvaa iltaa sinulle ! :)
Olet hyvin oikeassa. Jokin taulu aukeaa ja merkitsee vain oikeassa mielentilassa ja silloinkin vain joillekin. Sama koskee runoa. Tänään et näe siinä mitään, mitä siinä huomenna on - sinulle, ei kaikille.
Tämä on hyvä.
Sielu ja silmä lepäsi sekä sanoissa, että sanojen synnyttämässä mielikuvassa kypsistä viljapelloista.
Myös runossasi oleva kaipuu häneen, kosketti.
Kaipaat kauniisti...
jonka piirsit silmiemme eteen Hänestä, on kaunis
ja herkkä, niin kuin vain taiteilijan silmä sen
nähdä voi - hyvin paljon herkemmin, kuin ihminen
jolta se taiteellinen näkemys puuttuu.
Osasit syksyn väreistä löytää Hänet, viljan vä-
reissä Hänen hiustensa kullan.
Aina yhtä kaunista ja herkkää Lekart, vaikkakin
niin surullisen kaihoisaa.
Sirpaleinen rakkautesi on kiteytetty tähän,
kiitos.
Mutta anna auringon paistaa sydämeesi, vaikka
se vieläkin koskee,
t. linda
Ihailija, Linda, Margitta. Olen liikuttunut sanoistanne, tunnustuksestakin. Niin vähäpätöinen kuin runoni on, otan ne nöyrästi vastaan.
Luin uudelleen ja niin totesin.
Todella ihanan kaunista.
Kiitos kun sain lukea.
Olen lukennut runojasi. Ne ovat todella kauniita. Voi kun minullekin,joku joskus tälläisiä kirjoittelesi.
kohteliaisuudesta. Minulle tuottaa iloa, jos joku tuntematon, nimetön, lukee runoni ja saa siitä jotain, siitä huolimatta, että useimmiten kirjoitan surusta ja menetyksestä.
Mutta mikset löytäisi omaa runoilijaasi, jos sellaista haluat, usko pois!
Se on vaikeaa tässä iässä ja eronneena. Sitten kun löytyy, ei ehkä kelpaakkaan. Ehkä se omakin runoilija vielä löytyy,kun ei liikaa etsi.Luin muitakin runojasi, ja ne olivat mielenkiintoisia.