Käytiin tuossa kesällä kylässä erään läheisen sukulaisen luona tuolla Kymessä päin. Viimesillä rahoilla ostettiin bensaa ja käytiin lähtiissä hakemassa työttömien keskuksesta leipäpussi tulijaisiksi. Vierailu meni ihan hyvin ja sovittiin, että he tulevat omalla lomallaan vastavierailulle.
Nyt sitten he ovat lähteneet Savon kiertueelle ja vierailevat ensin Savonlinnassa. Tänään sitten iloisena tulevasta vierailusta soitin tälle läheiselle sukulaiselle ja kysyin minä päivänä he ovat tulossa. Kerroin, että olemme säätäneet ja olleet vähällä ruualla ja että meillä on ihan heitä varten jopa 5 lounasseteliä varattu!!! Noh tämä alkaa siinä kiljumaan, että vain viisi, eihän se riitä mihinkään???!!! Tässä vaiheessa minä katsoin lattialla istuvia ja riutuneita lapsiani, jotka tikkarin puutteessa imeskelivät sokeriliemessä kastettua vauvahelistintä ja minulta alkoi kyyneleet vuotaa. Lapset ovat jo kuukauden harjoitelleet tanssiesitystä ja opetelleet laulamaan "we are the worldin" englanniksi ja nytkö minun täytyy murskata heidän pienet sydämensä kertomalla, että kummi ei tule kun me ollaan niin köyhiä. Naapurista lainattiin ihan oikeat matotkin lattialle ja pönttöön laitettiin hajustin!!! Pyysin, että olisiko mahdollista jos vaikka ajaisitte meidän parkkipaikalle, niin lapset voisivat esiintyä ikkunan läpi ja laulaa puhelimen välityksellä ja minä voisin vaikka köydellä laskea sen leipäkassin alas...Vastaus oli kylmä ja raadollinen: ei meidän kannata tulla, koska pitäisi tulla yöllä ettei kukaan näe...Olemme murtuneita, mutta me kestämme, koska rakkaus pitää meidät yhdessä ja sen avulla voitamme vastoinkäymiset!!!!
Kun suku syrjii!!!
26
2365
Vastaukset
- ja anteeksi kun
nauroin. En tietenkään teidän köyhyydelle vaan ihan jollekin muulle. Hirveitä ihmisiä sattunu teillekin sukulaisiksi. Niinku ei ois jo tarpeeks rankkaa teilläkin.
Mut toisaalta sitten taas ymmärtää näitä sukulaisiakin. Varmasti teidän asuinaluekaan ei ole mikään turvallisin ja lomalle mieluisin paikka viettää!- paperimies
hahhahaaaaaaa!!!! Mee töihin ! Vie lapset hoitoon, siellä saa joka päivä pari lämmintä ruokaa.
- BadMyntton
paperimies kirjoitti:
hahhahaaaaaaa!!!! Mee töihin ! Vie lapset hoitoon, siellä saa joka päivä pari lämmintä ruokaa.
Lähdenkin heti aamulla työvoimastoon kertomaan, että tulin töihin! Onko sinulla tietoa, että jos lapsi ei jaksa syödä kaikkea ruokaansa hoidossa, niin onkohan ne loput mahdollista saada kotiin mukaan?
- ilkeis pyytää
BadMyntton kirjoitti:

niitä jämiä mukaansa??
Etkö vois harkita laittaa lapsiasi esiintymään jonnekin? Vaikka johki työttömien päiväkeskukseen tai jotain. Saisitte ehkä enempi sitä leipääkin!! - BadMyntton
meidän pihapiiri on todella turvallinen. Poliisit ja ambulanssi ovat paikalla vähän väliä, jos vaikka lapsi sattuu kaatumaan kaupanmyyjää paetessaan!
- se tuppaa
BadMyntton kirjoitti:
meidän pihapiiri on todella turvallinen. Poliisit ja ambulanssi ovat paikalla vähän väliä, jos vaikka lapsi sattuu kaatumaan kaupanmyyjää paetessaan!
olemaan villissä idässä! Ettehän kuitenkaan ole iholtanne tummahkoa väkeä??
- BadMyntton
ilkeis pyytää kirjoitti:
niitä jämiä mukaansa??
Etkö vois harkita laittaa lapsiasi esiintymään jonnekin? Vaikka johki työttömien päiväkeskukseen tai jotain. Saisitte ehkä enempi sitä leipääkin!!ymmärrä sellaista hävetä, kun on siihen tottunut! Sitä paitsi kuka ilkeää olla antamatta kun lapsi pyytää? Tyttäreni ovat ihan pienestä asti kiertäneet esiintymässä pikkujouluissa tiernapoikina ja joulutonttuina. Niillä hankkeilla meillekkin ostettiin ensimäinen telkkari kierrätyskeskuksesta. Ensi sesongin aikana olisi tarkoitus saada polkupyöränrenkaisiin sisuskumit ainakin eteen!
- BadMyntton
se tuppaa kirjoitti:
olemaan villissä idässä! Ettehän kuitenkaan ole iholtanne tummahkoa väkeä??
pitäisi luonnehtia, niin vaimo muistuttaa väriltään raakaa seitiä ja minä laimeaa kaakaota. Lapsista toisella on musta ja kihara tukka ja toinen on siltä väliltä!
- niitä kumeja
BadMyntton kirjoitti:
ymmärrä sellaista hävetä, kun on siihen tottunut! Sitä paitsi kuka ilkeää olla antamatta kun lapsi pyytää? Tyttäreni ovat ihan pienestä asti kiertäneet esiintymässä pikkujouluissa tiernapoikina ja joulutonttuina. Niillä hankkeilla meillekkin ostettiin ensimäinen telkkari kierrätyskeskuksesta. Ensi sesongin aikana olisi tarkoitus saada polkupyöränrenkaisiin sisuskumit ainakin eteen!
teilläpäin ihan otetaan toisten pyöristä. Varastossa mahtaa kuhina käydä. Joku kusipää oli minultakin vienyt sen pienen mustan mötikän venttiilistä, ilmatulppa mikälie korkki. Liekö joku kesälomalainen ollut.
Tämäkin tapahtui varastossa ja ihan arvostetulla alueella. Ajattelin laittaa lapun että jos jollakin on rahat niin vähissä niin tulkoon minulta hakemaan. - pliis kuvaile
BadMyntton kirjoitti:
pitäisi luonnehtia, niin vaimo muistuttaa väriltään raakaa seitiä ja minä laimeaa kaakaota. Lapsista toisella on musta ja kihara tukka ja toinen on siltä väliltä!
enempää!
- BadMyntton
pliis kuvaile kirjoitti:
enempää!
kun meillä ole koskaan ollut kameraa ja joskus se harmittaa, esim. kerran jouluna ku lapset pääsivät kaupassa livahtamaan kuusen alle, niin siitä olisi ollut kiva saada valokuva. Me teemme aina niin, että kävelemme yhdessä ja kun näemme jotain vallan ihastuttavaa minä sanon: nyt lapset painakaa tuo maisema mieleenne ja kätkekää se sinne. Sitten menemme kotiin ja otan esille lehtiroskiksesta löytämäni vähän piirretyt paperit ja talon grillikatoksesta hakemani hiilenpalat ja sitten lapset piirtävät nuo maisemat paperille. Ne ovat meidän valokuvia.
- köyhät ootte

kekseliästä porukkaa. En enää säälikään teitä vaan teillähän pyyhkii ihan hyvin. Voisitte oikeestaan ruveta maksamaan jotain ekstraverojakin. Käytätte niin paljon mielikuvitustanne.
- Beckhamien elämästä
BadMyntton kirjoitti:
ymmärrä sellaista hävetä, kun on siihen tottunut! Sitä paitsi kuka ilkeää olla antamatta kun lapsi pyytää? Tyttäreni ovat ihan pienestä asti kiertäneet esiintymässä pikkujouluissa tiernapoikina ja joulutonttuina. Niillä hankkeilla meillekkin ostettiin ensimäinen telkkari kierrätyskeskuksesta. Ensi sesongin aikana olisi tarkoitus saada polkupyöränrenkaisiin sisuskumit ainakin eteen!
kun tulee ohjelmaa, jos se telsunne toimii. Ei se raha varmaan niitäkään onnelliseksi tee.
Minä lähen saunaan ja laitan sen tallentumaan digiboksille ja katon sit myöhemmin taulutv.stäni. Juoden samalla Lidlin colaa. No moikkelis! - BadMyntton
Beckhamien elämästä kirjoitti:
kun tulee ohjelmaa, jos se telsunne toimii. Ei se raha varmaan niitäkään onnelliseksi tee.
Minä lähen saunaan ja laitan sen tallentumaan digiboksille ja katon sit myöhemmin taulutv.stäni. Juoden samalla Lidlin colaa. No moikkelis!vielä saatu antenninpiuhaa, eikä ole varaa siihen tv-lupaan, mutta ihan kiva se on kattoo niitä pisteitäkii ku niitä on niin paljon. Meillä lasten kanssa kiva leikki, kun yritetään keksiä jokaiselle pisteelle nimi:) On meilläkin tauluja, tai oikeestaan vaan kehyksiä, mutta aion laittaa niihin lasteni hiilipiirroksia kunhan löydän tarpeeksi nauloja jostain ja vasaran varteen sen piän.
- paperimies
BadMyntton kirjoitti:
Lähdenkin heti aamulla työvoimastoon kertomaan, että tulin töihin! Onko sinulla tietoa, että jos lapsi ei jaksa syödä kaikkea ruokaansa hoidossa, niin onkohan ne loput mahdollista saada kotiin mukaan?
Kyllä ne köyhien lapset saa viedä loput kotiin.
Me ollaan joskus viety kotoa ruokaa tarhaan jossa ne on sitten jaettu kaikille haluaville. Sinne vaan lapset jonoon, jotta apu tulee perille. jeps! - BadMyntton
paperimies kirjoitti:
Kyllä ne köyhien lapset saa viedä loput kotiin.
Me ollaan joskus viety kotoa ruokaa tarhaan jossa ne on sitten jaettu kaikille haluaville. Sinne vaan lapset jonoon, jotta apu tulee perille. jeps!mekin viety ruokaa kotoa, mutta ei tosin omasta kotoa...Minun on pakko tunnustaa että otin kerran erään toisen lähisukulaisen kotoa taskuuni muutamia koiranpalleroita ja valehtelin lapsille, että ne ovat suklaarusinoita. Uhan täydestä meni, sillä eihän ne ole koskaan oikeeta suklaata maistaneet saati sitten rusinoita!
- Jänismiäs
voisiko herra vielä tarkentaa, että mitä olette säätäneet?
Kallaveden juoksutusta ylä-pihlajavedellekö? Luin ensimmäisen kerran juttusi alusta ihan loppuun ja köyhälistön surkeat olot riipaisivat sisintäni.
Kun tiedän että lapsesi riutuvat nälässä tikkarit kainalossa ja kun tiedän että ovat sinuun tulleet eli järkeäkään ei sitten niin kauheasti syntymälahjaksi saaneet olen päättänyt antaa teille stipendin.
Kirjoittelin tänä aamuna 10.000€ shekin ja sille löytyy kuule poitsu katetta. Marssit vaan pankkiin ja käsket kassaneitiä latomaan satasia tiskiin.
Ei tarvitse kiittää, teen tämän mielelläni. Voit käydä myös tililleni hakemassa rautakaupasta tusinan lapioita. Niitä käytät sitten kun ne junttisukulaiset saapuu. Vastapalloon ja kovaa, ymmärrätkö?- BadMyntton
MInä tiesin että tästä maasta löytyy vielä lähimmäisenrakkautta. Tänä aikana jolloin ihannoidaan yksilöä ja tuijotetaan vain omaan napaan, on uskomatonta havaita että on olemassa ihmisiä joilla on sydän paikallaan. Minun täytyy nyt ihan sanoa että kyyneleet virtaavat vuolaasti rusottuneilla ja laihoilla poskillani. Onneksi itkeminen on vielä nykypäivänä ilmaista. Minä laitan nyt ihan puvun päälle ja lähden kaupunkiin pankkiin. Suuri kiitos sinulle joka annat omastasi köyhälle. Kiitos!

Olen aina valmiina auttamaan pienten ihmisten asioissa, se kuuluu toimintapoihini.
Kerrankin näin erään kiinalaisperheen yrittävän räsällä lautalla Saimaanrannalla pakolaismuuttoa ilmeisesti olivat Lappeenrantaan menossa. Näyttivät kuin luurangoilta, milloin lie syöneet viimeksi koiran.
Marssinpa silloin samantien Cittariin ja ostin heille 309 purkkia tonnikalaa ja 500 banaania. Ostin myös raukoille kunnon melat jotta voivat läiskiä kohti Lappeenrantaa rajummalla sykkeellä ja pääsevät perille edes ennen talvea. Tosin jos talvi tulee ja järvet jäätyy niin pääsisivät kävelemälläkin?
Mitä siitä, asuvat nykyisin Lappeenrannassa ja omistavat kuulemma rivitaloyhteisön. Jos en olisi vinareita auttanut silloin kesällä 1958 niin missä lie nyt olisivat?
- omatekoisissa
viestiketjuissa? Tässäkin lähes kaikki kundin omaa
tuotantoa. Ihan hyvä juttu sinänsä, mutta
eikö ne siellä töissä ala jo vaklata siun
tekemisiä?
Kikattelet koneella ja sosiaalipuolen
paineet tietäen siellä ei pal hymynkaretta näy.- BadMyntton
Tarkoitatko omatekoisten viestiketjujen määrää vai omatekoisessa viestiketjussa olevien vastausten määrää? Minun mottoni on " ain naurain työtäs tee!" Paineita toki on, mutta ne pitää sietää, eikä tilanne murjottamalla parane! Mutta täytyy myöntää, että päättelykykysi on huippuluokkaa. Jokainen omalla nimimerkilläni kirjoittamani viesti on todellakin ihan minun omaa tuotantoani! Kunhan rikastun niin olen aikeissa hankkia itselle kirjoittajat ja käsikirjoittajat!
- pistä rahoiksi

ja väsää kirja. Oikeasti ja juurta jaksaen, tosissaan myntillinen megapläjäys.
Jooko?
ps. kirjoitat paljon nimimerkeillä ja harmailla.
Lahjakas mieshenkilö ryhtyköön siis toimeen ja
joulumarkkinoille oottelemma jotain uutta :) - BadMyntton
pistä rahoiksi kirjoitti:
ja väsää kirja. Oikeasti ja juurta jaksaen, tosissaan myntillinen megapläjäys.
Jooko?
ps. kirjoitat paljon nimimerkeillä ja harmailla.
Lahjakas mieshenkilö ryhtyköön siis toimeen ja
joulumarkkinoille oottelemma jotain uutta :)Kirjoitan paljon nimimerkillä ja jonkin verran harmailla!
- paperimies
BadMyntton kirjoitti:
Kirjoitan paljon nimimerkillä ja jonkin verran harmailla!
Buahhahhaa... vai harmailla. Tavan viestiketjukeskustelupalstaslangia!!
- misteri
paperimies kirjoitti:
Buahhahhaa... vai harmailla. Tavan viestiketjukeskustelupalstaslangia!!
vessaan please
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637