cavalier

Olemme etsineet cavalieria perheeseemme jo useamman kuukauden ja nyt olen suuresti ihmetellyt kasvattajien suhtautumista lapsiperheeseen. Cavalieria kun suositellaan nimenomaan lapsiperheen koiraksi sekä myös helppo ensimmäiseksi koiraksi, niin nyt seinäksi on kuitenkin usein kasvanut juuri se että meillä on lapsia. Moni sitten kavahtaa siinä vaiheessa kun kerron meillä olevan lapsia, muutama on sanonut suoraan että epäilee juuri lasten vuoksi. Ja jopa ne joilla mainitaan pennun tottuneen lapsiin, olen saanut palautteen ettei koira sovi kun meillä on lapsia. Kertokaa jos olen täysin väärässä. Vai lienenkö sitten antanut itsestäni niin huonon kuvan...
4361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on pieni koira ja pentuna liiskaantuu jos lapsi kaatuu päälle, paiskaa oven vanhingossa, kävelee yöllä vessaan eikä varo lattialla makaavaa tms. tiedän itse koska meillä oli pentu ja 4 vuotias koiraystävällinen tyttönen! mutta äkkiliikkeet oli sellaisia että hirvitti. onneksi ei sattunut pahempia vaikka tilanteita riitti. en siis ihmettele miksi pienien rotujen pentuja ei anneta perheisiin missä alle 7 v. lapsia. meitäkin varoiteltiin. ei sitä tajua ennenkuin näkee itse. lapsen päähän ei mene se että varoo kokoajan ja kulkee jalat laahaten.

Äänestä
  • Voi olla, että olet kysellyt koiraa ns. vääristä paikoista tai esittänyt asiasi siten, että kasvattajat ovat todenneet yhtälön teidän tapauksessanne riskaabeliksi. Jos teillä ei ole ennestään koirista kokemusta ja perheessänne on useita pieniä lapsia, varsinkin vielä sylilapsi-ikäisiä, ei cavalier olekkaan hyvä valinta.

    Usealapsisessa perheessä ilman aiempaa koirakokemusta mikä tahansa koira, varsinkin kääpiörotuinen koira, on riski monestakin syystä: koiraan pitää olla halua ja koiralle pitää olla aikaa (tämäkin rotu on ahkerasti ja hyvin hoidettava jo turkkinsakin vuoksi) ja koiraa ei KOSKAAN hommata lasten vaatimusten vuoksi tai lapsien tarpeisiin, vaan siihen sitoutuu ensinnäkin koko perhe, sitä pitää haluta vanhemmat ja siitä huolehtii AINA perheessä lasten vanhemmat. Lisäksi koiran pitäminen on vastuullista niin koiraa itseään kuin sen kasvattajaakin kohtaan.

    Ehkä kasvattajat ovat ajatelleet, että sitoutumisenne ei ole täydellistä ja koirasta itsestään lähtöisin, vaan esim. juuri niin, että perheeseen halutaan maineensa mukaisesti helppo lemmikki, KOSKA tuossa yhtälössänne ensisijaisina ovat nimenomaan lapset ja se, että koira ei saa aiheuttaa turvattomuutta tai vaaraa lapsille. Jos alkuasetelma on tämä (en tiedä, veikkaan vain!), se on yksinkertaisesti väärä.

    Jos siis on noin, odottakaa ja malttakaa koiran hankinnassa itsekin, koska koira ei ole lelu, ei edes kiltti cavalier, vaan se on aikaanne ja huolenpitoanne vaativa perheenjäsen. Se ei tule toimeen yksin, se vaatii opettamista, se vaatii teiltä ja lapsilta kärsivällisyyttä ja isiltä ja äidiltä valtavasti taitoa opettaa enennkaikkea lapsille ja itselleen "koiraa" ja koiran kanssa oikein elämistä. Lapset eivät myöskään koskaan huolehdi koiran rokotuksista, terveystarkeista, pesuista, föönauksista, kynsien leikkauksista, lääkärireissuista, koulutuksesta ja ulkoiluttamisesta saatikka sisäsiistiksi opettamisesta (joka on monen kuukauden pissa-kakkarumba sisälle tehtynä) - ei minkään ikäiset. Nämä koiranhankinnan perusasiat on oltava kunnossa ja tiedossa silloin, kun hankintaa ylipäätään miettii.

    En tarkoita teilata tällä viestillä koiraa etsiviä lapsiperheitä, mutta koirakokemattomien lapsiperheiden vanhempien kannattaa ainakin ajatuksella miettiä, mitä koiran tulo perheeseen oikeasti on. Hyvä keino on listata plussia ja miinuksia kunkin omalta kohdaltaan ja vanhempien vielä erikseen koko perhettä ajatellen. Mikä koirassa on niin hyvää, että sen haluaa (tulee pakkoulkoiltua ja pakkosiivottua, seurallisuus tms.) ja mikä hankinnassa on huonoa (rahanmeno, sitoutuminen, karvanlähdöt, kurajäljet lattioilla ja sängyillä, ei tunneta aamuja jolloin voi nukkua puolillepäivin, koirasta pitää huolehtia 365 pv vuodessa eli hyvästi helpot lomareissut tms.)?

    Äänestä

  • c.a.v.a kirjoitti:

    Voi olla, että olet kysellyt koiraa ns. vääristä paikoista tai esittänyt asiasi siten, että kasvattajat ovat todenneet yhtälön teidän tapauksessanne riskaabeliksi. Jos teillä ei ole ennestään koirista kokemusta ja perheessänne on useita pieniä lapsia, varsinkin vielä sylilapsi-ikäisiä, ei cavalier olekkaan hyvä valinta.

    Usealapsisessa perheessä ilman aiempaa koirakokemusta mikä tahansa koira, varsinkin kääpiörotuinen koira, on riski monestakin syystä: koiraan pitää olla halua ja koiralle pitää olla aikaa (tämäkin rotu on ahkerasti ja hyvin hoidettava jo turkkinsakin vuoksi) ja koiraa ei KOSKAAN hommata lasten vaatimusten vuoksi tai lapsien tarpeisiin, vaan siihen sitoutuu ensinnäkin koko perhe, sitä pitää haluta vanhemmat ja siitä huolehtii AINA perheessä lasten vanhemmat. Lisäksi koiran pitäminen on vastuullista niin koiraa itseään kuin sen kasvattajaakin kohtaan.

    Ehkä kasvattajat ovat ajatelleet, että sitoutumisenne ei ole täydellistä ja koirasta itsestään lähtöisin, vaan esim. juuri niin, että perheeseen halutaan maineensa mukaisesti helppo lemmikki, KOSKA tuossa yhtälössänne ensisijaisina ovat nimenomaan lapset ja se, että koira ei saa aiheuttaa turvattomuutta tai vaaraa lapsille. Jos alkuasetelma on tämä (en tiedä, veikkaan vain!), se on yksinkertaisesti väärä.

    Jos siis on noin, odottakaa ja malttakaa koiran hankinnassa itsekin, koska koira ei ole lelu, ei edes kiltti cavalier, vaan se on aikaanne ja huolenpitoanne vaativa perheenjäsen. Se ei tule toimeen yksin, se vaatii opettamista, se vaatii teiltä ja lapsilta kärsivällisyyttä ja isiltä ja äidiltä valtavasti taitoa opettaa enennkaikkea lapsille ja itselleen "koiraa" ja koiran kanssa oikein elämistä. Lapset eivät myöskään koskaan huolehdi koiran rokotuksista, terveystarkeista, pesuista, föönauksista, kynsien leikkauksista, lääkärireissuista, koulutuksesta ja ulkoiluttamisesta saatikka sisäsiistiksi opettamisesta (joka on monen kuukauden pissa-kakkarumba sisälle tehtynä) - ei minkään ikäiset. Nämä koiranhankinnan perusasiat on oltava kunnossa ja tiedossa silloin, kun hankintaa ylipäätään miettii.

    En tarkoita teilata tällä viestillä koiraa etsiviä lapsiperheitä, mutta koirakokemattomien lapsiperheiden vanhempien kannattaa ainakin ajatuksella miettiä, mitä koiran tulo perheeseen oikeasti on. Hyvä keino on listata plussia ja miinuksia kunkin omalta kohdaltaan ja vanhempien vielä erikseen koko perhettä ajatellen. Mikä koirassa on niin hyvää, että sen haluaa (tulee pakkoulkoiltua ja pakkosiivottua, seurallisuus tms.) ja mikä hankinnassa on huonoa (rahanmeno, sitoutuminen, karvanlähdöt, kurajäljet lattioilla ja sängyillä, ei tunneta aamuja jolloin voi nukkua puolillepäivin, koirasta pitää huolehtia 365 pv vuodessa eli hyvästi helpot lomareissut tms.)?

    Kiitoksia vastauksestasi. Huomasinkun luin omaa tekstiäni, että se oli pikkuisen harhaan johtava. Tarkoitin siis että cavalier on helppo ensimmäinen koira, mutta meille se ei ole ensimmäinen, perheessämme on ollut koira! Etsimme todellakin perheenjäsentä, mutta sait minut ajattelemaan, että ehkä olen lähestynyt väärällä tavalla kasvattajia. Olen saattanut antaa kuvan että etsimme koiraa koiran helppouden vuoksi, mutta en kenties ole kertonut että etsimme perheenjäsentä. Meillä on kaksi lasta, kumpikaan ei ole enää sylivauva, isompi kasvoi koiramme kanssa, pienempi ei ehtinyt.

    Jaksamme toki odottaa, onhan odoteltu jo tosiaan useampi kuukausi. Mutta välillä tuntuu että turhauttaa kovasti, kuten varmaan jokaista joka etsii perheeseen uutta jäsentä. Useimmat kasvattajat ovat tosi mukavia ja ilokseni heistä useimmat kuitenkin vastaavat esim. sähköposteihin, vaikkei pentuja olisi tulossa lähiaikoina. Uskon kuitenkin että oma meillekin vielä löytyy.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Oletko kysynyt cavalieryhdistyksen pentuvälityksestä syntyviä pentueita?
    Kyllä varmasti löytyy kasvattaja kuka myy myös lapsiperheeseen. Odottavan aika on pitkä joten kannattaakin jättää pentuvaraus kun löydät sen mieleisen kasvattajan.
    Onnea etsintään ja malttia odotukseen =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Olemme etsineet cavalieria perheeseemme jo useamman kuukauden ja nyt olen suuresti ihmetellyt kasvattajien suhtautumista lapsiperheeseen. Cavalieria kun suositellaan nimenomaan lapsiperheen koiraksi sekä myös helppo ensimmäiseksi koiraksi, niin nyt seinäksi on kuitenkin usein kasvanut juuri se että meillä on lapsia. Moni sitten kavahtaa siinä vaiheessa kun kerron meillä olevan lapsia, muutama on sanonut suoraan että epäilee juuri lasten vuoksi. Ja jopa ne joilla mainitaan pennun tottuneen lapsiin, olen saanut palautteen ettei koira sovi kun meillä on lapsia. Kertokaa jos olen täysin väärässä. Vai lienenkö sitten antanut itsestäni niin huonon kuvan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu