Omatekoiset

Noniin, kiinteiden syömistä on harjoiteltu kuukauden päivät. Tyhmänä menin aloittamaan kaupan peruna-porkkanalla (joka on hienonhienoa ja sileetä), ja sitten kun itse tein samaista mössöä niin ei mee millään alas... Eihän sitä saa millään niin hienoksi ettei yhtään murua jäis! Eikä se ehkä ole tarkoituskaan.
Ja entäpä sitten marjat? Muussasin sekaisin mustikkaa ja vadelmaa, mutta jotenkin sekoitus maistui väkevälle? Itsekin ois tehnyt mieli laittaa sokeria sekaan.
Hoh... niin helppoa ois ostaa valmiita purkkeja.
7749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kokeilepa sellaista, että laitat siihen kotitekoiseen soseeseen tipan rypsiöljyä sekaan "liukasteeksi". Sitähän valmissoseissakin on.

Äänestä
  • pakastin pikkuannoksia omatekoisia ja muutaman viikon sekottelin puolet kaupan ja puolet omatekoista ja vielä korvikemaitoo joukkoon (saa olla tosi löysää...). Pikkuhiljaa kasvatin tuon omatekoisen määrää ja nyt sujuu jo mukisematta omatekoiset. Omena (makeet lajikkeet!) on sellanen jota olen muusannut ja laittanu pakkaseenkin. Noihin omatekoisiin kirpeisiinkin voi sekottaa kaupan luumua hiukkasen niin makeutuu mukavasti ja luumu säilyy pitempään jääkaapissa.Banaani makeuttaa myös...

    Äänestä

Tilsaa ensin haarukalla peruna. Soseuta porkkana
sauvasekoittimella ja lisää perunan murut joukkoon.
"Surauta" muutama kerta, ettei menen ihan liisteriksi.
Kannattaa tehdä isompi satsi kerralla ja laittaa jääpalarasiaan ja pakkaseen.

Vadelman kanssa olen soseuttanut banaania, vie kirpeyden pois.

Äänestä
  • voiko muka perunaa pakastaa jos sen on soseeksi vetänyt..?? olen kuulllut että ei..

    Äänestä

  • werty82 kirjoitti:

    voiko muka perunaa pakastaa jos sen on soseeksi vetänyt..?? olen kuulllut että ei..

    Olen pakastanut jääpalarasioissa perunaporkkanaa
    ja ihan pelkkää perunaakin, jonka olen sitten sekoittanut vihannessoseeseen.

    Hyvin on onnistunut, mutta riippuu varmaan lajikkeesta, kuinka onnistuu.
    Kun laittaa tarpeeksi porkkanaa sekaan, niin silloin ainakin kestää pakastuksen.

    Äänestä

  • werty82 kirjoitti:

    voiko muka perunaa pakastaa jos sen on soseeksi vetänyt..?? olen kuulllut että ei..

    hyvin pakastaa,mutta rakenne saattaa vähän kärsiä. Eli muusi saattaa mennä rakeiseksi.

    Äänestä

ja on ostettu kaupasta vellit ja puurot valmiina. Hermot lepää ja aikaa säästyy muille tehtäville. Eivätköhän osaa ammatti-ihmiset suunnitella oikein nuo lastenruuat, vitamiinit, palakoot y.m. asiat. Ainakin paremmin kuin minä itse. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauvanruuat kirjoitti:

Noniin, kiinteiden syömistä on harjoiteltu kuukauden päivät. Tyhmänä menin aloittamaan kaupan peruna-porkkanalla (joka on hienonhienoa ja sileetä), ja sitten kun itse tein samaista mössöä niin ei mee millään alas... Eihän sitä saa millään niin hienoksi ettei yhtään murua jäis! Eikä se ehkä ole tarkoituskaan.
Ja entäpä sitten marjat? Muussasin sekaisin mustikkaa ja vadelmaa, mutta jotenkin sekoitus maistui väkevälle? Itsekin ois tehnyt mieli laittaa sokeria sekaan.
Hoh... niin helppoa ois ostaa valmiita purkkeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu