En minä halunnut olla se bisse, joka ei tiedä, ollako vai eikö olla. Tehän tiedätte tyypin, onhan heistä tälläkin palstalla kirjoitettu ja heitä "kirottu". Minä heräsin bisseyteeni suhteellisen myöhään enkä tiennyt, mitä se tuo tullessaan. Tunnetasolla se toikin paljon, mutta kun ensi "säikähdyksestä" selvisin, se ei johtanut oikein mihinkään.Ei suhteisiin tai edes yhteen suhteeseen, johon olisi kuulunut seksi. Tällainenko minä olen: bisse, joka voi tuntea toisi naisia kohtaan tunteita, syvempiä kuin ystävää kohtaan tunnetaan, mutta joka ei pysty fyysiseen kanssakäymiseen? Onko minulla mielestänne isokin ongelma? Määritelkääpä se...
Minäkö?
bissekö?
393272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Nyt kun olet säikähdyksestä selvinnyt niin olet varmasti valmiimpi suhteeseen. Rakastut, saat vasta rakkautta ja seksikin tulee kuvioihin. Miksi ihastuksesi ei johtanut mihinkään, juoksitko karkuun?
miten syvästi ystävää saa rakastaa ja välittää. Ystävästä saa olla mustasukkainen ja ystävää saa halia ja sen kainalossa kertoa hyviä ja huonoja asioita. Ystävää saa ikävöidä ja jne. Se että tunnet että sinä olet bi yms johtuu vain siitä että nykyään ei ole mitään suhteita mihin ei koiteta ympätä sitä seksiä. Että on jotenkin epänormaalia jos ei halua jotain seksuaalisesti.
Mä sanon että tunne ihan rauhassa ystävääsi kohtaan mitä vaan, äläkkä edes ajattelle että olet bi tai sinun pitäisi olla.
Ja vaikka menisit ja harrastaisit seksiä sen ystäväsi kanssa niin silti ei sinun tarvitse luokitella itseäsi mikiksään mikä ei sinusta sopivalle tunnu.
Ongelmia tämän suhteen sun ei kannata otttaa. Tärkeämpää on elää ja tuntea, ei se mihin lokeroisi itsensä.
Ei sitä kukaan ehkä ikinä pystykään määrittelemään miten syvästi ystävää saa rakastaa. Mutta onko kyse kuitenkin jonkinlaisesta lokeroinnista, lokeroinnin tarpeesta?
Jos kyse on samaa sukupuolta olevista ystävistä, onko kuitenkin ystävyyden rajat helpompi pitää jos kumpikin on hetero? Puhumattakaan siitä jos toinen tai kumpikin on bissejä?
Kun puhtaasti ystävää kohtaan ei kait voi tuntea mitään seksuaalista vaikka ystävää syvästi rakastaisikin? Vai olenko väärässä?
Voisitko kertoa mitä sinun ensi "säikähdys" sai aikaa sinussa tunne, reagointi, kielsitkö kaiken, halusitko olla enää ihastukseesi yhteydessä?????(oliko se identiteetti kriisi)
Kauanko kesti? Olen vain halukas tietämään, että ymmärtäisin ensi ihastustani, joka "säikähti" ja jätti minut ypöyksin tunteitteni kanssa...Nyt jo vähän alkaa helpottamaan. Tiedosta kiitollinen.:)
Identiteettikriisi oli juuri se, mikä seurasi rakastumistani naiseen. Lisäksi häpeän tunteet, pelko siitä, että tunteeni näkyvät päällepäin saivat minut juoksemaan karkuun. Lukkiuduin siinä suhteessa niin, että se ei päässyt kehittymään. Ystävyyteen en ollut valmis - tunnetasolla en valmis, vaikka järki sanoikin, että upea ystävyyshän tästä muodostuisi.Mutta kuten sanottu, juoksin karkuun, aikaa kului, suhde ei päässyt kehittymään mihinkään suuntaan. Nykyään en edes näe häntä enkä oikeastaan haluakaan.
Tunteeni olivat aivan hirvittävän ristiriitaiset: hänhän veti toisaalta minua puoleensa kuin magneetti, mutta toisaalta en halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Kärsin oikein helvetillisiä sieluntuskia - ja helpointa oli olla, etten ollut hänen kanssaan tekemisissä. Nimittäin yksi hymy tai katse hänen taholtaan riitti sytyttämään tunteeni uudelleen - ja halusin päästä niistä eroon mahdollisimman pian. Tähän taas vaikutti monet asiat: sitoumukset muualle ja. em tuntemukset.
Kiitos sinulle vastauksestasi. Kirjoituksesi auttoi minua ymmärtämään mitä hän on tuntenut ja ehkä tuntee tällähetkellä...Kun näen hänet hän saa aina minusta esiin voimakkaat tunteet..alkaa ahdistaan ja tulee levoton olo.Toivon vain, että jonain päivänä voisimme keskustella asioista koska jätetyn osa ei myöskään ole helppo...
Itselläni oli eka rakastuminen naiseen, mutta olin miettinyt asioita jo useamman vuoden.Itse en tavallaan rakastunut naiseen, vaan ihmiseen.
Ajattelen, että on vain yksi elämä ja se pitäisi elää, niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ei ajatella mitä muut sanovat...Lämmöllä
Kiitos sinulle vastauksestasi. Kirjoituksesi auttoi minua ymmärtämään mitä hän on tuntenut ja ehkä tuntee tällähetkellä...Kun näen hänet hän saa aina minusta esiin voimakkaat tunteet..alkaa ahdistaan ja tulee levoton olo.Toivon vain, että jonain päivänä voisimme keskustella asioista koska jätetyn osa ei myöskään ole helppo...
Itselläni oli eka rakastuminen naiseen, mutta olin miettinyt asioita jo useamman vuoden.Itse en tavallaan rakastunut naiseen, vaan ihmiseen.
Ajattelen, että on vain yksi elämä ja se pitäisi elää, niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ei ajatella mitä muut sanovat...Lämmöllä
Kirjoittelin sinulle jo vastauksen otsikolla "Ei huolta", mutta uusimmasta viestistäsi tuli mieleen yksi asia lisää, minkä takia et mielestäni edelleenkään tee mitään väärää. Kirjoitat, että "yksi hymy tai katse hänen taholtaan riitti sytyttämään tunteeni uudelleen - ja halusin päästä niistä eroon mahdollisimman pian. Tähän taas vaikutti monet asiat: sitoumukset muualle" jne. Jos siis jo olet sitoutunut muualle ja seurustelet vakituisesti, on mielestäni ihan normaali ja vastuuntuntoinen reaktio juosta karkuun, jos jonkun uuden ihmisen yksi hymy tai katse saa tunteet roihahtamaan. Samoin kai tekisit, jos joku uusi mies sytyttäisi sinussa vastaavia tunteita: varoisit ettei juttu mene pitemmälle, jotta ei tule satuttaneeksi sitä omaa kumppania.
Biseksuaalisuus käsitetään omituisen usein niin, että keskimääräinen bisse pitäisi yllä samanaikaisesti suhdetta mieheen ja naiseen. Esimerkiksi itse olen yksiavioista sorttia, ja siksi jompikumpi puoli bi-suuntautumisestani on aina seurustelusuhteen aikana käyttämättömänä. Nykyinen kumppanini sattuu olemaan mies, enkä halua pahoittaa hänen mieltään pettämällä häntä sen enempää miesten kuin naistenkaan kanssa.
On siis tilanteita, joissa etäisyyden ottaminen houkuttelevaan ihmiseen on ihan viisasta. Jos ymmärsin viestiäsi oikein, olet kavahtanut tätä naista sekä 1) tuntemustesi uutuuden ja outouden takia että 2) ollaksesi ajatutumatta sellaiseen suhteeseen, joka voisi satuttaa kumppaniasi. Jos pystyt pohdiskelemaan näitä kahta asiaa toisistaan erillään, ehkä sekin saattaa hiukan helpottaa oloasi.
Kirjoittelin sinulle jo vastauksen otsikolla "Ei huolta", mutta uusimmasta viestistäsi tuli mieleen yksi asia lisää, minkä takia et mielestäni edelleenkään tee mitään väärää. Kirjoitat, että "yksi hymy tai katse hänen taholtaan riitti sytyttämään tunteeni uudelleen - ja halusin päästä niistä eroon mahdollisimman pian. Tähän taas vaikutti monet asiat: sitoumukset muualle" jne. Jos siis jo olet sitoutunut muualle ja seurustelet vakituisesti, on mielestäni ihan normaali ja vastuuntuntoinen reaktio juosta karkuun, jos jonkun uuden ihmisen yksi hymy tai katse saa tunteet roihahtamaan. Samoin kai tekisit, jos joku uusi mies sytyttäisi sinussa vastaavia tunteita: varoisit ettei juttu mene pitemmälle, jotta ei tule satuttaneeksi sitä omaa kumppania.
Biseksuaalisuus käsitetään omituisen usein niin, että keskimääräinen bisse pitäisi yllä samanaikaisesti suhdetta mieheen ja naiseen. Esimerkiksi itse olen yksiavioista sorttia, ja siksi jompikumpi puoli bi-suuntautumisestani on aina seurustelusuhteen aikana käyttämättömänä. Nykyinen kumppanini sattuu olemaan mies, enkä halua pahoittaa hänen mieltään pettämällä häntä sen enempää miesten kuin naistenkaan kanssa.
On siis tilanteita, joissa etäisyyden ottaminen houkuttelevaan ihmiseen on ihan viisasta. Jos ymmärsin viestiäsi oikein, olet kavahtanut tätä naista sekä 1) tuntemustesi uutuuden ja outouden takia että 2) ollaksesi ajautumatta sellaiseen suhteeseen, joka voisi satuttaa kumppaniasi. Jos pystyt pohdiskelemaan näitä kahta asiaa toisistaan erillään, ehkä sekin saattaa hiukan helpottaa oloasi.
vain sitä miten joku voi herättää sinussa noin voimakkaita tunteita, jos nykyinen suhteesi on kunnossa. Jos itse elän onnellisessa parisuhteessa, en tunne ainakaan noin voimakasta vetoa muihin. Rakastuminen/ihastuminen samaan sukupuoleen, on ihan samanlaista kuin rakkaus eri sukupuoleenkin, ei mitään kammottavaa himoa mitä pitäisi paeta tai selittää pois. Pettämistä on myös elää jonkun ihmisen kanssa ja kaivata toista. Rehellinen täytyy olla toiselle, mutta myös itselleen. Ja elämättömästä elämästähän ei pisteitä saa.
rakastumistasi ja voimakkaita tunteitasi, jos nyt elät onnellisessa parisuhteessa. Itse en tunne ainakaan noin voimasta vetoa muihin, jos elän parisuhteessa. Rakkaus/ihastuminen samaan sukupuoleen on samanlaista rakkautta/ihastumista kuin rakkaus eri sukupuoleenkin, ei mitään kammottavaa himoa, jota pitäisi kavahtaa tai paeta. Pettämistä on myös elää jonkun kanssa ja kaivata toista. Rehellinen pitää olla paitsi toiselle myös itselleen. Ja elämättömästä elämästähän ei saa pisteitä.
En kehoittaisi ottamaan etäisyyttä vaan pikemminkin miettimään mitä haluat elämältä, mitkä ovat tunteesi nykyistä kumppaniasi kohtaan.
Rakkaus on tavoittelemisen ja kokemisen arvoinen asia.
jos tällä foorumilla sellaista on, mikä viestien perille tulossa tökkiiiii. Tulevat viiveellä niin, että kohta on kaikista tuplat tai triplat.
Olen mies ja ehkä väärä henkilö naista neuvomaan. Mutta koska en ole yhtään lesbis vastainen, niin miksi jatkaa nähtävästi hetero suhdetta jos kerran naisesta tykkäät.
Oman bi puoleni hyväksyminen oli aikoinaan vaikeaa ja ymmärrän että olet vähän sekaisin.
Keinotekoista uskollisuutta jos tunteet muualle vetää en ymmärrä. Mutta itse tiedät parhaiten mikä on sinulle oikea ratkaisu.
Kirjoitanpa oman näkökulman, OMAN MIELIPITEEN, jota en yritä esittää absoluuttisena totuutena :)
Itse ihastun ja koen tunteita vaikka olen parisuhteessa. Nykyisessä ja entisissä. Ystäväni ovat myös kertoneet tunteistaan muihin kuin omaan kumppaniinsa. Uskon että ihastuksia tulee aina, vaikka olisi kuinka hyvässä parisuhteessa. Oli kumppani samaa tai eri sukupuolta (vrt. hetero, bi...). Ajatellapa jos elät toisen kanssa vuosia tai kymmeniä vuosia, eikö ole mahdotonta ettei tule ketään muuta johon tuntisi vetoa?
Mielestäni ratkaisevaa ei ole se onko tunteita, vaan se että antautuuko tunteiden vietäväksi.
Se taas onko bi tai hetero, varmaan se taas riippuu niistä tunteista. Itse pidän itseäni tällä hetkellä bi:nä, ihan vain tunteideni vuoksi.
Kaikkea hyvää sinulle ja muillekkin keskustelijoille. En pyri tyrmäämään tällä kenenkään mielipiteitä, tunteita tai kokemuksia :)
Tässä viestissä tunnistan itseni. Juurikin näin. Tunteiden outous ja niiden hyväksyminen itsessään - ensinnäkin niiden tunnistaminen rakastumiseksi oli vaikeaa... Sitten tuli tietoisuus rakastumisesta ja vetovoimasta toista naista kohtaan ja sitten häpeä ja pakokauhu yms. tuntemukset. Toinen asia oli juuri se, miksi parisuhteissa ylipäätään ei petetä: sitoutuminen toiseen ihmiseen, oli se sitten bi-,lesbo- tai heterosuhde, ei kannata, sillä se syö pohjaa siltä sittenkin tärkeimmältä suhteelta.
Rakastumista sinällään en pidä outona asiana. On ihan varmaa, että TUNTEITAAN, esim.juuri rakastumista on paha hallita, mutta käyttäytymistään taas voi ja pitääkin osata pitää aisoissa. Jos minä olisin voinut päättää, en todellakaan olisi halunnut olla rakastunut siihen naiseen ja joutua siihen kurimukseen, mihin jouduin tunteitteni selvittelyn suhteen. Päätöksenteon varassa oli sitten jatko ja minähän juoksin karkuun. En minä hänelle mitään luvannut enkä edes tiedä hänen tunteistaan minua kohtaan - pidin huolta, että emme päässeet niin lähelle, että keskustelu olisi ollut mahdollista.
Niin se on, yksiavioisuus on "mun juttu" ja väitänpä, että suhteeni puoliskooni on kunnossa, vaikka päätä pahkaa rakastuinkin siihen naiseen. Olemme olleet niin pitään yhdessä, että puoliskooni en ole enää rakastunut, kuten olin suhteen alussa, mutta rakastan häntä, olen häneen sitoutunut ja hänen kanssaan elän tätä elämääni. En riskeeraa liittoani hullun rakastumisen takia - rakastumiset nääs menevät ennemmin tai myöhemmin ohi ja arkinen aherrus alkaa - liitossa kuin liitossa ja vaaditaan pitkäsitkeetä tähtäintä olla yhdessä vuosikausia, perustaa perhe, kasvattaa lapsia... Minä en halua menettää typerän ja lyhytjännitteisen käytöksen (kumppanin pettäminen)vakaalla pohjalla olevaa suhdettani, unelmiani perheestä yms. Kyse ei olekaan siitä, kumpaa sukupuolta vastapuoli on, vaan siitä, mitä minä haluan ja mihin olen sitoutunut. Vastuutakin tunnen toisesta osapuolesta, en halua häntä haavoittaa...
Elämästä ei tietenkään aina tiedä, miten se menee ja kestääkö tämä nykyinen suhde, mutta ei se saletisti kestä, jos lähden haihattelemaan ympäriinsä...
"Olemme olleet niin pitään yhdessä, että puoliskooni en ole enää rakastunut, kuten olin suhteen alussa, mutta rakastan häntä, olen häneen sitoutunut ja hänen kanssaan elän tätä elämääni."
Hyvä että olet löytänyt tasapainon. Kiitos keskustelusta, olen entistä varmempi, että tein omalla kohdallani oikein kun en valinnut helpointa tietä vaan rakkauden kesti tai ei.
paljon näiden "terapia"opiskelijoiden parissa, perinteisen kaavan mukaisia kysymysasetteluja, jotta saisitte vähän pohdittavaa, ja jospa se siitä sitten helpottaisi.., varmaankin juu.
"Minäkö bissekö" kirjoitit tosi osuvasti. Näinhän se on :)
Onnelista jatkoa kaikille, samoin valinneille ja eri tavoin valinneille :)
on minunkin juttuni, rakkauden ehdoilla.
Ehkä olit vain ihastunut, tosi rakkaushan ei niin vain laimene.
Voihan turvallisuus ja perheen perustaminenkin olla se suhteen pointti,
monella varmaan niin onkin.
Toivon myös hyvää jatkoa ja oikeita valintoja tässä ainokaisessa elämässämme.
...lukea tekstiä jonka olisi oikeastaan voinut vaikka itse kirjoittaa. Suurin osa oli ihan täysin miun omasta elämästä.
Kiitos kirjoittajalle! Helpotti lukea ajatuksiasi käyttäytymisen hallitsemisesta, sitoutumisesta, riskeeraamisesta jne.
Vaikka sisällä voikin velloa ja lujaa, niin silti tietyt perusasiat vaan on miten on, ja niitä en halua lähteä muuttamaan.
Kiitos sanoo eräs toinen rakastava ja rakastunut.
Ei bi seksuaalisuus mikään ongelma ole, vaan mahdollisuus. Voit rakastua vapaasti ihmiseen sukupuolesta riippumatta. Ei seksin tarvitse heti kuulua kaikkiin suhteisiin. Kyllä kait bisse olet, jos seksuaalisia vetovoimaa samaan sukupuoleen tunnet. Kun asia on uusi niin kynnys ajatuksista tekoihin voi olla korkea. Älä ota paineita ja katso mitä elämä tuo tullessaan. Toivon sinulle taitoa kuunnella omia tunteitasi ja rohkeutta olla oma itsesi ja kun hyvältä tuntuu carpe diem.
Mielestäni sinulla ei ole syytä huoleen. Ilmeisesti joko olet bisse tai sitten sinulla on kyky tavallista syvempiin ihmissuhteisiin, siis ystävän rakastamiseen muuten kuin seksuaalisesti. Oli kyse kummasta vain, asiat ovat oikein hyvin. Elämä on ylipäänsäkin sen verran rikas ja monimuotoinen juttu, että asioiden tarkka määritteleminen ja lokeroiminen ei läheskään aika onnistu. Monet bisset (minäkin) ovat lisäksi huomanneet, että elämän varrella tapahtuu myös muutoksia suuntautumisessa: jossain elämänvaiheessa voi olla kiinnostuneempi toisesta sukupuolesta, jossain toisessa taas omastaan.
Jos sinusta tuntuu, että et millään "saa suhdetta aikaan" tai tunne "tarpeeksi" fyysistä intohimoa omaan sukupuoleesi, sinua saattaa lohduttaa oma kokemukseni: Olen päälle nelikymppinen bi-nainen, ja suuri ensirakkauteni joskus 15-vuotiaana oli tyttö, jonka kanssa kyllä olisin halunnut viettää kaiken ajan ja halata häntä ikuisesti (onneksi tunne oli molemminpuolinen), mutta silti tunsin haluavani juosta karkuun heti kun hän teki mitään vähänkään hellempää, kuten silitti hiuksiani. Sen jälkeen meni yli kymmenen vuotta, ennen kuin olin ensimmäistä kertaa naisen kanssa sängyssä. Vaikka olin kokenut aina silloin tällöin jonkun naisen eroottisesti puoleensavetävänä, minulla ei ollut aavistustakaan, pystyisinkö tai edes haluaisinko olla naisen kanssa sängyssä (enkä sitä paljoa miettinytkään). Sitten vain tuli kohdalle sopiva ihminen ja sopiva tilanne, ja yllätyksekseni "löysin itsestäni" kaiken, mitä upeisiin sänkyhetkiin tarvittiin, niin halut kuin taidotkin.
Eli vaikka ihminen ei olisi vuosiin varma siitä, onko bisse vai ei ja pystyykö fyysiseen kanssakäymiseen vai ei, se epätietoisuus itsessään ei ole mielestäni mikään ongelma. Kannattaa elää sen mukaan mikä hyvältä tuntuu, ja aikanaan elämä saattaa sitten jossain vaiheessa tipauttaa eteen vastauksen tähänkin kysymykseen.
Miksi moinen asia olisi sinulle ongelma, jos et ole suhteissa naisten kanssa, miksi sinun pitäisi määritellä itsellesi mitä olet tai tehdä siitä ongelma. Vai liittyykö tähän joku, joka ehkä haluaisi enemmän mitä kykenet antamaan? Silloinhan asia onkin monimutkaisempi, vai?
Kummaa rakastaa muttei halua olla tekemisissä (kuulostaa pahalta), ei tavata eikä olla edes ystävä.
Mahtoiko rakkaus olla aitoa vain seksi kiinnosti vai onko kysymys olla oman bi-seksuaalisen puolen kieltämisestä....
Sääliksi käy "rakastumisesi" kohdetta jos oli sinuun aidosti rakastunut. Et taida olla sinut oman seksuaalisuutesi kanssa.
Jätetyn osa...Oli kova paikka, kun antoi ymmärtää, että on kiinnostunut muutenkin, kun vain ystävänä..mutta kun kerroin tunteistani. Hän ei enää halunutkaan olla tekemisissä. Olen sitä mieltä, että ei pitäisi leikkiä toisten ihmisten tunteilla..eikä edes leikkiin ryhtyä, ennenkuin itse on valmis ja tietää mikä on ja mitä haluaa...Mutta tavallaan ymmärrän, että hän ei ollut valmis ja alkoi pelätä omia tunteitaan toista naista kohtaan ja ei ollutkaan valmis muuttamaan elämäänsä...Itse en hae suhteelta pelkää seksiä, vaan muut asiat tulee ekaksi ja sen jälkeen seksi
Tutustuttiin ja ihastuttiin, tunne oli molemmin puolista. Välillämme oli maagista vetovoimaa, viihdyimme toistemme seurassa. Sitten tunteesi laantuivat, ilmoitit, että et tiedä mikä olet, mitä haluat. Yhtenä päivänä halusit minut ja toisena päivänä perheesi ja velvollisuutesi parisuhdetta kohtaan olivat kaikki kaikessa. Kaikkein julminta oli kuminauhaefekti: tänään rakastan ja haluan sinua, halusit minut luoksesi, huomenna et tiennyt mitä tahdoit, perheesi oli kaikki kaikessa. Minä kärsin ja ikävöin, tunsin itseni typeräksi ja petetyksi. Sinä vain ilmoitit, että nyt on näin, en tiedä mitä tahdon. Kuitenkin olit mustasukkainen, jos minulla oli muita, miksi? Vahingosta viisastuneena kierrän kaukaa sinunlaisesi!
On se sit niin väärin, kun antaa ymmärtää vaan ei ymmärrä antaa. HUH! Ihan suututtaa ne lukuisat itseään bisseinä pitävät, joista ei ole kuunnon suhteisiin sit tosipaikan tullen:(
vaakakupissa. Oli se sitten miehen tai naisen kanssa. Ihastuminen parisuhteessa elettäessä on väistämätöntä; ennemmin tai myöhemmin huomaa himoitsevansa vierasta tavaraa...Oli merkki sitten mikä hyvänsä... Kauniita ihmisiä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin heitetään kiusaukseksi tielle, mutta "itseään bissenä pitävät", varsinkin perhelliset taistelevat viimeiseen asti vastaan, paljon on puntarissa menetettävää muillakin kuin itsellä eikä tunnu olevan paljon tarjottavaa ihmiselle josta oikeastikin välittää ja jolle haluaa parasta. Mikäs siinä olisi hetkessä iloitessa jos ei välittäisi...
Eli ole kiltti; ymmärrä että toinen taistelee itseään vastaan eikä se ole helppo paini.
Olen tuossa ylempänä osallistunut keskusteluun omakohtaisiin kokemuksiin perustuen. Omalla kohdallani tein aikoinaan virheen ja jatkoin liittoani pitkäaikaisen kumppanin kanssa vaikka rakastuin toiseen. Tein sen etten loukkaisi häntä, olin uskollinen ja ajattelin "hänen parastaan". Näin tuhlasin kummankin elämää. Halusin jatkaa ja tein töitä sen eteen. Mutta ainakin minun kohdallani rakkaus kuitenkin lopulta voitti järjen (mitä se nyt tässä tapauksessa olikin). Ja erohan siitä tuli. Myöhemmin kun olen keskustellut asiasta kaikessa rauhassa ex-kumppanini kanssa, hän kertoi että on vihainen ainoastaan siitä, että jatkoin suhdettamme vaikka olin rakastunut toiseen. Helppoja asioita nämä ei todellakaan ole koska tietyllä tavalla tulen aina rakastamaan myös häntä ja välittämään hänestä, muutenhan lähteminen olisikin ollut helpompaa. Mutta joskus on pystyttävä tekemään myös vaikeita päätöksiä ja se voi olla loppujen lopuksi hyvä ratkaisu kaikkien kannalta, myös jätetyn.
Mutta nämä ovat niin yksilöllisiä asioita, että jokainen joutuu miettimään ne omalla kohdallaan.
Paljon voi olla menetettävää lähti tai jäi ja väärin voi tehdä monella lailla.
Ei ole oikein sitoa toista suhteeseen jossa ei pysty halusta huolimatta olemaan täysillä mukana, se kannattaa myös muistaa.
Ihastuksia jokaisella saattaa tulla ja mennä, mutta jos tunne on syvempi on tilanne vähän erilainen.
Ei pelkkä suhteen säilyttäminen ole itseisarvo, joku päivä se voi olla tämä kumppani kun päättää lähteä, eli siinä mielessä pelkän turvallisuuden ja pysyvyyden takia ei mielestäni kannata suhdetta jatkaa.
Mutta niinkuin sanottu oma pohtimisen paikka jokaisella jos kohdalle sattuu.
parisuhde painaa, mutta kun on tunteet ja tiettäväksi välillämme tehty, että perhe on etusijalla:lapset, puoliso ja se perhe-elämä johon kerran on sitouduttu. Vain ne ohikiitävät hetket on meitä varten, ne kantavat arkeen, työhön ja vaikeuksien läpi. Tiedät ja tiedän, että olet olemassa, tahdon sinulle parasta ja tahdot minulle parasta, illalla väsyneenä lähetän sinulle hyvänyön halauksen ja toivotan hyvää yötä.
Ystävyytemme on side, sen kultaisia kahleita ei kukaan tiedä eikä tajua, mutta meille se on elämän (k)antava voima.
about puolet avioliitoista päättyyy syystä tai toisesta eroon. Masentavaa vai mitä. Sitten on vielä ne lapset ja koira jotka vaan odottaa sitä että pääsis riitoja kuuntelemasta
On se niinkin, että nykyään ihmiset lähtevät liian helposti pois liitostaan - se kun on nykyään aivan hyväksyttävää (ja hyvä on että on!). Liittoja solmitaan myös aivan liian löyhältä pohjalta (vaikka avoliitot ovatkin tosi hyvä asia, niin vastapainoksi niiden myötä on tullut se, että liittoja solmitaan "kahden viikon tuttavuuden perusteella", lapsia tehdään mututuntumalla ja liitoista lähdetään uuden rakkauden perään, kun arkea ei jaksetakaan elää sen puolison kanssa, jota ei tunnettu hyvin liittoon mennessä...).
Liittoon menemistä ei toisaalta pitäisi vältttää sen takia, että ero siitä kuitenkin tulee... Sen sijaan pitää koettaa tehdä voitavansa sen suhteen, että menee liittoon sellaisen ihmisen kanssa, jonka todella tuntee niin hyvin, että tietää arjenkin sujuvan tämän kanssa(onko viisasta mennä liittoon "rakastumisen ollessa huipussaan", kun ei pysty näkemään lainkaan realistisesti, millainen toinen todella on?).
Jos "katsoisi eteensä" (ei valkkaisi kumppania täysin mututuntumalta)liittoon mennessään, jos tekisi itse kaiken voitavansa liiton säilyttääkseen, niin ainakin itse on sitten tehnyt voitavasna liiton kestämisen eteen. Toinen osapuoli tietenkin sanelee omat rajansa ja tekee omat ratkaisunsa, mutta jos sen toisen osapuolen valkkaisi vähän tarkemmin, saattaisi olla enemmänkin onnistuneita liittoja... Sanoo asioita hyvin ja läheltä seurannut... :)
Joo asioita on läheltä seurattu. Totta pitää yrittää jos on yhteen menty. Joskus vain tuntuu että joidenkin kannattais lakata yrittämästä kun ulkopuolelta näkee ettei hommasta tule yhtään mitään. Jatketaan vain toistensa kiusaksi. Ennesvanhaanhan pysyttiin kimpassa vaikka olis vihattu toisiaan ja lapset sai siitä tunne-elämän mallin. Onhan niitäkin jotka pakkaa ekan riidan jälkeen silloin on tuskin kovin kauan tunnettu ja kandee ehkä pakatakkin.
Niinpä niin suuri rakkaus osuu kohdalle vain kerran ja se ei unohdu eikä kuole
Bisseyskin kehittyy.Ei välttämättä ihan lesboudeksi asti, vaan "tiiviimmäksi" ja kenties "selkeemmäksi" biseksuaalisuudeksi.Itellä ainakin asia menee näin.
Aluksi, tosi nuorena, saatoin ihastua kavereihini, oisin halunnut halata vähän pitempään tms, mutten kuitenkaan esim.pussata.Sitten taas sitä vanhempana pystyin jo kuvittelemaan suutelemaan toista tyttöä, jota kohtaan tunsin muutakin kuin kaveruutta, mutta ei mun tunteet ollut kauheen selviä siinä vaiheessa.Tiesin vaan, että oisin halunnut olla tän tyypin ainoa kaveri ja olla sen kaa enemmän ja enemmän, pitää kädestä yms.Siinä vaiheessa taas en olis viel osannut kuvitella sen seksuaalisempaa kanssakäymistä ko.ihmisen kans.
Nyt taas yhä vanhempana, kakskymppisenä, ekan "kunnon" rakastumisen jälkeen, osaan hyvin kuvitella harrastavani seksiä toisen naisen kanssa, ajatus ei enää "pelota" tai tunnu mitenkään oudolta, vaan pikemminkin ihan normaalina asiana, joka tulee suhteeseen jossain välissä, ainakin toivon mukaan:)
Niinkuin muutenkin ihminen kehittyy ja kasvaa, niin samoin käy tänkin asian kanssa.Itse koen olevani vhvasti bisse, en lesbo, en hetero.Nyt tuntuu, että olen tullut ikäänkuin tän asian "loppupäähän", että tämä ei tästä enää etene.Varmastihan en mitään mene sanomaan, jos elämä jotain opettaa, niin ainakin sen, että mikään ei ole varmaa.Mutta olen päässyt itseni kanssa ns.rauhaan seksuaalisuuden kans.En koe sitä enää mitenkään ristiriitaisena ja ongelmallisena.
Noora000:lle
Jotain samanlaista oli minullakin :)
Tuli mieleeni kun luin sinun kirjoitusta ja mietin omia kokemuksiani... Ihan nuorena pojistakin tykkäsi, eka ajatteli että voisi halata muutei pussata, sitten jo pussatakkin ja myöhemmin muut jutut. Ihan samalla tavalla meni(kehittyi) niin miesten kuin naisten suhteen, mutta tunteet naisia kohtaan tulivat vain paljon myöhemmin.
Aikuisena olen miettinyt sitäkin, että silloin kun olin lapsi ja nuorempi, en tiennyt edes että voi olla olemassa lebo, bi yms.... Eli ehkä silloin ei osannut määritellä omia tunteitakaan samalla tavalla kuin nyt aikuisena.
Voisin sanoa, että omalla kohdalla lähes täysin sama juttu, paitsi että itselleni oma bisseys ei ollut shokki tai yllätys. Sen vain tajusi pikku hiljaa, kaikille niille ihme fiiliksille ja intresseille olikin nimike joka selittää paljon; bi.
Täysin samoja pelkoja tosin olen kantanut mukanani, kiinnostusta ja tunteina on ollut, mutta seksi naisen kanssa jo ajatuksena pelottanut kovasti (monesta syystä). Mietin korjaantuuko asia ajan kanssa, voisinko päästä peloista ja epävarmuudesta yli. Mielestäni minulta jää puuttumaan paljon, jos en ikinä uskaltaisi naista lähestyä, vaikka kiinnostusta olisi...
Nyt tuolla asialla tosin ei väliä, kun en tällä hetkellä sinkkuna.
Voin kertoa, että olen pystynyt antautumaan ainoastaan yhdelle naiselle elämäni aikana seksuaalisesti. Olen kyllä suudellut ja kähminyt asiattomasti useita, mutta muuta en ole pystynyt tekemään. Tai no olen tehnyt jotain yhdelle naiselle kerran, mutten antanut hänen koskea itseäni.
En uskalla tehdä mitään, koska pelkään sitä, mitä nainen ajattelisi minusta tai vartalostani. Olen tullutkin siihen tulokseen, että haen kai naisilta vain hyväksyntää tuolla mennessäni. Katselen heitä ja ns. haluan heitä ajatuksissani. Ajatusta ei voi toteuttaa, ja onneksi minulla ei ole mahdollisuuksiakaan, kun en käy tuolla iltaelämässä.
En tiedä onko tämä ongelma. Ainahan voin sanoa, etten kaipaa mitään, minun on ihan hyvä näinkin. Tulevaisuutta en voi suunnitella ja pitkitän sitä päivää, kun joskus "joudun" tapaamaan jonkun, kenestä ehkä haluaisin enemmän.
Ainakin tuo kähmintä on ongelma: on kauheaa, jos joku tulee kähmimään - oli se joku sitten nainen tai mies. Niin ei käyttäydy fiksu ihminen.