Tällainen tarina, kertokaa mielipiteitänne...
Arpi sydämmessä. -Ikuisesti.
Miulla oli vapaa päivä, aika meni todella hitaasti, asun yksin kolmen kissani kanssa, ei ollut päivisin mitän tekemistä. Odottelin vain iltaa, jolloin pääsisin viettämään aikaa poikakaverini Jannen kanssa. Me ollaan seurusteltu neljä kuukautta, ja meillä on todella hauskaa yhdessä. tapasin Jannen silloisen "parhaan kaverini" kautta. Janne on töissä kaupungin viiratehtaalla koneistajana, sinä päivänä heillä oli työporukan saunailta tehtaan majalla, joten minulle oli tiedossa todella tylsä ilta; yksin kotona mitään tekemättä... ei sovi minun luonteelleni.
Jannesta ei kuulunut mitään koko iltana, kävin välillä etsimässä tehtaan majaa, jos vaikka näkisi edes vilauksen Jannesta, helpottaisi vähän. ...Mutta enhän minä maalaispöhelö löytänyt sitä majaa, kun ei ollut suunnastakaan harmainta hajua. Menin kotiin ja olin käymässä nukkumaan yhdeksän maissa, kun Janne soitti, kyseli kuulumisia ja puhuttiin kaikenlaista. Kuulin äänestä että Janne oli räkäkännissä, mieleni vähän nousi; jospa voisinkin nukkua yön Rakkaani vieressä... sitten puhelu katkesi. Soitin takaisin, vähän aikaa juteltiin kun alkoi kuulua rapinaa ja kolinaa... taisi kännykkä pudota.. sitten kuului: "...Jos ei minun seura kiinnosta..." Sitten oli vähän aikaa hiljaista ja puhelu katkesi. Yritin soittaa uudestaan takaisin mutta turhaan, kukaan ei vastannut. Minulle riitti, lähdin etsimään Majaa huolestuneena jos jotain on sattunut, etsin ympäri kaupunkia, mutta kun ei ollut hajuakaan majan sijainnista, niin löytäminen oli todella toivotonta.. yritin tiirailla jos näkisin Jannen auton, se paljastaisi majan, -ei löytynyt. Jannen kännykkäkin oli nyt kiinni... "Matkapuhelimeen johon yrititte soittaa, ei juuri nyt saada yhteyttä, yrittäkää myöhemmin uudelleen.." Yritin soittaa monesti uudelleen ja lopulta onnistuin; se tuuttasi!! Janne vastasi ja pyysi hakemaan kotiin, halusi nukkumaan. Hyvä näin... en millään olisi halunnut olla utelias ja kysyä majan sijaintia.. Ajoin majalle, risteyksessä huomasin erään parhaista kavereistani ajavan samaan suuntaan, liekkö sama asiakin... Majan sijainti ole todella upea, järvinäköalalla.. Janne oli pihalla odottamassa, sammutin auton ja menin ulos. Siihen tuli muitakin Jannen työkavereita, osa oli tuttuja mulle jo ennestään, Pertin kanssa tanssittiin kerran humppaa... tyhjällä tanssilattialla, ilman musiikkia.. jotenkin se jäi tiukkaan mieleen, Pertti muisti tapauksen minut nähtyäni ja alkoi pyörittämään uudestaan, tällä kertaa paikkana oli parkkipaikka, ja ilman musiikkia.
Janne oli kaatokännissä ja kantoi kaljapäkkiä edestakaisin majan ja auton välillä, ei kait keksinyt sille paikkaa.. lopulta Janne jätti päkin oman autonsa takakonttiin ja meni minun autoon istumaan etupenkille. Poltin tupakan siinä ulkona ja juttelin Jannen veljen kanssa, joka kertoi illan tapahtumia. Menin sitten autoon ja lähdettiin Jannen luo.. matkalla huomasin että Jannen mieltä painoi jokin... Koitin kysellä mutta Janne vain sanoi haluavansa kotiin nukkumaan. Sitten huomasin Jannen itkevän... nyt oli oikeesti jotain vinossa, Janne ei normaalisti itke. Jatkoin kyselyä ja Janne mutisi jotain "Miksi siekiin rakastat tämmöstä jolla on kokoajan heikkoo" Olin aivan ihmeissäni ja kyselin mistä "heikosta" puhut, Janne ei vastannut. Sitten Jannen kotiin päästyämme kyselin uudelleen, enkä antanut periksi.
-Mikä nyt on?
-Mie oon tätä pelännykki..
-Niin mitä oot pelänny?
-...Että heti kun alottaa uuden suhteen, niin alkaa ahistamaan...
Mulla nousi karvat pystyyn ja selässä meni kylmät väreet...
-Ahistamaan? Mikset aiemmin oo mitään puhunu?
-En oo uskaltanu..
Janne vannoi rakkauttaan minua kohtaan, mutta nyt se tuntui vaan puheelta.. ennen olisin hyppinyt riemusta, mutta nyt ei tuntunut enää miltään.. minua alkoi pelottamaan, en oikein tiennyt mitä ajatella, en osannut edes kuvitella tällaista..
-Mitä meidän suhteelta puuttuu?
- ..En tiiä..
-Mitä sie haluat?
- ...En mie tiiä...
-Ootko sie onnellinen?
- ...kun en mie tiiä..
Voi että aloin vihaamaan noita sanoja.. "en tiiä, en mie tiiä..." Jäin miettimään mitä kuulin...
-Mynnähitkö? Mie arvasin että sie reagoit tuolleen...
-Miten olisi pitänyt reagoida?
Janne oli hiljaa... kehtaakin vielä sanoa että "arvasin että reagoit tuolleen.." Miten tässä muulla tavalla voisi reagoida, kun ihminen jota rakastaa sydämensä pohjasta ja voisi tehdä mitä vaan sen takia, sanoo noin!?
Mulle tuli aivan kamala tunne.. tuntui todella pahalta.. oli aivan hiljaa, lopulta sain suuni auki..
-Mitä myö nyt tehään, haluutko sie olla rauhassa jonkun aikaa?
-Onko tää meidän juttu nyt sitten ohi?
-En mie ainakaan halua sitä..
-En miekää.
Jäin taas istumaan hiljaa kunnes Janne sanoi ettei halua nyt mitään muuta kun minut tuohon viereen.. Mietin vähän aikaa ja menin viereen, en saanut unta, mielessä pyöri vaan ne Jannen sanomat sanat... "en tiiä oonko onnellinen, en tiiä mitä haluan, onko tää nyt sitten ohi..."
Janne jo kuorsasi, ei paljoa Jannen tunteita kalahtanut.. mietin lähtisikö kotiin nukkumaan eikä ilmottaisi Jannelle mitään, ennenkuin Janne ottaisi ensin minuun yhteyttä.. tosin tuskin edes vastaisin. Jäin kummiskin Jannen viereen, päässäni vilisi kaikenlaisia ajatuksia Jannen sanojen lisäksi.. "Miula ei oo mitään ilman Jannee.. en kestä olla yksin.. erottiinkohan myö.. tekeekö se aamulla mitään jos mie jään tähän.. muistaako se edes aamulla tätä? ..Toivottavasti ei.. Olikohan tuo edes totta mitä se sano, se oli kyllä aika kännissä.. mut jotkut ihmisethän avautuu just kännissä.. mitä mie teen jos tää on meidän viimeinen yhteinen päivä... Voi Janne miks sie et rakasta minnuu? ..Voikun tietäisit edes vähäsen miun tunteista sinuu kohtaan ja uskoisit.. sie oot koko minun elämäni.."
En edes huomannut kun itkin, katsoin Jannea kun se nukkui, kyynel valui poskeani pitkin.. oikeastaan toivoin että Janne heräisi ja näkisi että itken, niin se tietäisi miten paljon minuu sattui..
Nyt alkoi kaduttamaan se että lähdin etsimään Jannea, ehkä tätä ei olisi tapahtunut.
Aamulla Janne oli taas niinkuin ennenkin, herätessä suukotteli minua pitäen kättään rintani päällä. Minä vain tuijotin seinää ja mietin eilistä.. syvimmissäni olin katkera Jannelle. Jossakin vaiheessa kuitenkin Janne huomasi mietteliäisyyteni ja kysyi mitä mietin, vastasin tylysti että kaikenlaista. Ajattelin että Janne ei sittenkään muista eilisestä mitään, ei se vois noin vaan olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Lähdin kotiin, en voinut olla Jannen luona.. Kotona itkin ja mietin kokoajan että näytteleekö Janne rakastavansa minua. Janne tuli sitten käymään..
-Miks sie lähit kottiin?
-Halusin vaan olla vähän aikaa yksin...
-Sinnuu vaivaa nyt joku... kerro...
-Muistatko sie mitää eilisestä?
-Mistä eilisestä? En muista... teinkö mie jottain...?
Kerroin Jannelle koko tapahtuman, Janne kauhistui.. pyyteli anteeksi ja kertoi rakastavansa minua todella paljon.
...Nyt tuntui paremmalta... se ei ollutkaan mitään, mutta arpi jäi. -en pysty unohtamaan.
Minä en todellakaan kestäisi sitä jos menettäisin Jannen.. tuona iltana pelkäsin aivan kamalasti ettei meillä olekkaan yhteistä tulevaisuutta, sitä mistä ollaan juteltu ja haaveiltu; ostettaisiin jostain läheltä talo.. sitten lapsia ja naimisiin. Onnellinen loppuelämä.
..Voi luoja että minuun sattui.. minun sydämmessä on jo lapsuudestanikin tarpeeksi arpia ja tuossa olisi ollut se viimeinen arpi. Kaikella on rajansa, en vain voi elää ilman Jannea.
Arpi sydämmessä. -Ikuisesti.
Miulla oli vapaa päivä, aika meni todella hitaasti, asun yksin kolmen kissani kanssa, ei ollut päivisin mitän tekemistä. Odottelin vain iltaa, jolloin pääsisin viettämään aikaa poikakaverini Jannen kanssa. Me ollaan seurusteltu neljä kuukautta, ja meillä on todella hauskaa yhdessä. tapasin Jannen silloisen "parhaan kaverini" kautta. Janne on töissä kaupungin viiratehtaalla koneistajana, sinä päivänä heillä oli työporukan saunailta tehtaan majalla, joten minulle oli tiedossa todella tylsä ilta; yksin kotona mitään tekemättä... ei sovi minun luonteelleni.
Jannesta ei kuulunut mitään koko iltana, kävin välillä etsimässä tehtaan majaa, jos vaikka näkisi edes vilauksen Jannesta, helpottaisi vähän. ...Mutta enhän minä maalaispöhelö löytänyt sitä majaa, kun ei ollut suunnastakaan harmainta hajua. Menin kotiin ja olin käymässä nukkumaan yhdeksän maissa, kun Janne soitti, kyseli kuulumisia ja puhuttiin kaikenlaista. Kuulin äänestä että Janne oli räkäkännissä, mieleni vähän nousi; jospa voisinkin nukkua yön Rakkaani vieressä... sitten puhelu katkesi. Soitin takaisin, vähän aikaa juteltiin kun alkoi kuulua rapinaa ja kolinaa... taisi kännykkä pudota.. sitten kuului: "...Jos ei minun seura kiinnosta..." Sitten oli vähän aikaa hiljaista ja puhelu katkesi. Yritin soittaa uudestaan takaisin mutta turhaan, kukaan ei vastannut. Minulle riitti, lähdin etsimään Majaa huolestuneena jos jotain on sattunut, etsin ympäri kaupunkia, mutta kun ei ollut hajuakaan majan sijainnista, niin löytäminen oli todella toivotonta.. yritin tiirailla jos näkisin Jannen auton, se paljastaisi majan, -ei löytynyt. Jannen kännykkäkin oli nyt kiinni... "Matkapuhelimeen johon yrititte soittaa, ei juuri nyt saada yhteyttä, yrittäkää myöhemmin uudelleen.." Yritin soittaa monesti uudelleen ja lopulta onnistuin; se tuuttasi!! Janne vastasi ja pyysi hakemaan kotiin, halusi nukkumaan. Hyvä näin... en millään olisi halunnut olla utelias ja kysyä majan sijaintia.. Ajoin majalle, risteyksessä huomasin erään parhaista kavereistani ajavan samaan suuntaan, liekkö sama asiakin... Majan sijainti ole todella upea, järvinäköalalla.. Janne oli pihalla odottamassa, sammutin auton ja menin ulos. Siihen tuli muitakin Jannen työkavereita, osa oli tuttuja mulle jo ennestään, Pertin kanssa tanssittiin kerran humppaa... tyhjällä tanssilattialla, ilman musiikkia.. jotenkin se jäi tiukkaan mieleen, Pertti muisti tapauksen minut nähtyäni ja alkoi pyörittämään uudestaan, tällä kertaa paikkana oli parkkipaikka, ja ilman musiikkia.
Janne oli kaatokännissä ja kantoi kaljapäkkiä edestakaisin majan ja auton välillä, ei kait keksinyt sille paikkaa.. lopulta Janne jätti päkin oman autonsa takakonttiin ja meni minun autoon istumaan etupenkille. Poltin tupakan siinä ulkona ja juttelin Jannen veljen kanssa, joka kertoi illan tapahtumia. Menin sitten autoon ja lähdettiin Jannen luo.. matkalla huomasin että Jannen mieltä painoi jokin... Koitin kysellä mutta Janne vain sanoi haluavansa kotiin nukkumaan. Sitten huomasin Jannen itkevän... nyt oli oikeesti jotain vinossa, Janne ei normaalisti itke. Jatkoin kyselyä ja Janne mutisi jotain "Miksi siekiin rakastat tämmöstä jolla on kokoajan heikkoo" Olin aivan ihmeissäni ja kyselin mistä "heikosta" puhut, Janne ei vastannut. Sitten Jannen kotiin päästyämme kyselin uudelleen, enkä antanut periksi.
-Mikä nyt on?
-Mie oon tätä pelännykki..
-Niin mitä oot pelänny?
-...Että heti kun alottaa uuden suhteen, niin alkaa ahistamaan...
Mulla nousi karvat pystyyn ja selässä meni kylmät väreet...
-Ahistamaan? Mikset aiemmin oo mitään puhunu?
-En oo uskaltanu..
Janne vannoi rakkauttaan minua kohtaan, mutta nyt se tuntui vaan puheelta.. ennen olisin hyppinyt riemusta, mutta nyt ei tuntunut enää miltään.. minua alkoi pelottamaan, en oikein tiennyt mitä ajatella, en osannut edes kuvitella tällaista..
-Mitä meidän suhteelta puuttuu?
- ..En tiiä..
-Mitä sie haluat?
- ...En mie tiiä...
-Ootko sie onnellinen?
- ...kun en mie tiiä..
Voi että aloin vihaamaan noita sanoja.. "en tiiä, en mie tiiä..." Jäin miettimään mitä kuulin...
-Mynnähitkö? Mie arvasin että sie reagoit tuolleen...
-Miten olisi pitänyt reagoida?
Janne oli hiljaa... kehtaakin vielä sanoa että "arvasin että reagoit tuolleen.." Miten tässä muulla tavalla voisi reagoida, kun ihminen jota rakastaa sydämensä pohjasta ja voisi tehdä mitä vaan sen takia, sanoo noin!?
Mulle tuli aivan kamala tunne.. tuntui todella pahalta.. oli aivan hiljaa, lopulta sain suuni auki..
-Mitä myö nyt tehään, haluutko sie olla rauhassa jonkun aikaa?
-Onko tää meidän juttu nyt sitten ohi?
-En mie ainakaan halua sitä..
-En miekää.
Jäin taas istumaan hiljaa kunnes Janne sanoi ettei halua nyt mitään muuta kun minut tuohon viereen.. Mietin vähän aikaa ja menin viereen, en saanut unta, mielessä pyöri vaan ne Jannen sanomat sanat... "en tiiä oonko onnellinen, en tiiä mitä haluan, onko tää nyt sitten ohi..."
Janne jo kuorsasi, ei paljoa Jannen tunteita kalahtanut.. mietin lähtisikö kotiin nukkumaan eikä ilmottaisi Jannelle mitään, ennenkuin Janne ottaisi ensin minuun yhteyttä.. tosin tuskin edes vastaisin. Jäin kummiskin Jannen viereen, päässäni vilisi kaikenlaisia ajatuksia Jannen sanojen lisäksi.. "Miula ei oo mitään ilman Jannee.. en kestä olla yksin.. erottiinkohan myö.. tekeekö se aamulla mitään jos mie jään tähän.. muistaako se edes aamulla tätä? ..Toivottavasti ei.. Olikohan tuo edes totta mitä se sano, se oli kyllä aika kännissä.. mut jotkut ihmisethän avautuu just kännissä.. mitä mie teen jos tää on meidän viimeinen yhteinen päivä... Voi Janne miks sie et rakasta minnuu? ..Voikun tietäisit edes vähäsen miun tunteista sinuu kohtaan ja uskoisit.. sie oot koko minun elämäni.."
En edes huomannut kun itkin, katsoin Jannea kun se nukkui, kyynel valui poskeani pitkin.. oikeastaan toivoin että Janne heräisi ja näkisi että itken, niin se tietäisi miten paljon minuu sattui..
Nyt alkoi kaduttamaan se että lähdin etsimään Jannea, ehkä tätä ei olisi tapahtunut.
Aamulla Janne oli taas niinkuin ennenkin, herätessä suukotteli minua pitäen kättään rintani päällä. Minä vain tuijotin seinää ja mietin eilistä.. syvimmissäni olin katkera Jannelle. Jossakin vaiheessa kuitenkin Janne huomasi mietteliäisyyteni ja kysyi mitä mietin, vastasin tylysti että kaikenlaista. Ajattelin että Janne ei sittenkään muista eilisestä mitään, ei se vois noin vaan olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Lähdin kotiin, en voinut olla Jannen luona.. Kotona itkin ja mietin kokoajan että näytteleekö Janne rakastavansa minua. Janne tuli sitten käymään..
-Miks sie lähit kottiin?
-Halusin vaan olla vähän aikaa yksin...
-Sinnuu vaivaa nyt joku... kerro...
-Muistatko sie mitää eilisestä?
-Mistä eilisestä? En muista... teinkö mie jottain...?
Kerroin Jannelle koko tapahtuman, Janne kauhistui.. pyyteli anteeksi ja kertoi rakastavansa minua todella paljon.
...Nyt tuntui paremmalta... se ei ollutkaan mitään, mutta arpi jäi. -en pysty unohtamaan.
Minä en todellakaan kestäisi sitä jos menettäisin Jannen.. tuona iltana pelkäsin aivan kamalasti ettei meillä olekkaan yhteistä tulevaisuutta, sitä mistä ollaan juteltu ja haaveiltu; ostettaisiin jostain läheltä talo.. sitten lapsia ja naimisiin. Onnellinen loppuelämä.
..Voi luoja että minuun sattui.. minun sydämmessä on jo lapsuudestanikin tarpeeksi arpia ja tuossa olisi ollut se viimeinen arpi. Kaikella on rajansa, en vain voi elää ilman Jannea.
Vastaukset 10
Vanhimmat
en pystynyt jatkamaan ensimmäisen sanan jälkeen lukemista, koska vihaan karjalan murretta.
Ihan totta? Mua oksettaa norja, mutta mä en sano sitä koskaan ääneen.
ensiks, olen savosta kotoisin, en tiedä onko tässä puheessa karjalaa, voi ollakin... mut musta ei pitäisi tuota äidinkieltä sekoittaa koko juttuun... monethan kirjoittaa hesan kielellä, eikös tää ole sama homma?? tää on vaan murre, niinkuin hesan murrekin...
ole huono. Saattaa olla vain erilaisuuden sietokyvyn rajoittuneisuutta.
Vieraalla murteella kirjoitettua luettuaan siinä voi olla sanoja ja tunnetta, joita voi olla vaikeampaa ymmärtää, eikä sitten luota kun ei ymmärrä.
Repliikit ovat silti ilmaisuvoimaisempia jos ne on kirjoitettu murteella.
lääkäriltäsi hyvät ohjeet, kuinka toimit (allergia)kohtauksen aikana.
Ja vihaamiseenkin olisi hyvä saada jotakin lääkettä, se on pahaksi sydämelle.
Mielestäni päähenkilö kykenee elämään ilman Jannea, koska päähenkilö osaa ajatella ja Janne ei.
Mulle tuli tästä niin lapsuus-hulabaloot mieleen, että muutan oitis paikalle opiskelemaan kieltä.
muistuu mieleen oma nuoruus ja nuoruuden varmuus siitä mikä on tärkeintä elämässä.
Nykyisin sanoisin kertomuksen tytölle, että omaa itsetuntoaan voi parannella kehittämällä lahjakkuudenalueitaan, hankkimalla erilaisia taitoja. Sillä tavoin häviää tarve ripustautua ihmisiin, jotka ovat törppöjä.
Tuo kertomuksen tyttö olen minä itse ja tuo tarina on aivan totta joka sanalta, "Jannen" nimen olen muuttanut, ja tämän miehen kanssa ollaan nuo tarinassa olleet unelmat saatu toteutettua, meillä on talo ja synnytin kesäkuussa esikoisemme. naimisiin meno vielä puuttuu...
Tuo on totta ettei "janne" muista tuota tapahtumaa, ja tällä miehellä oli takana vaikeampi suhde ja aikaisemmat "suhteet" menivät pieleen. Joten en ihmettele jos häntä ahisti.. Nyt ollaan kumminkin onnellisia eikä meidän suhteessa ole muuta häikkää ollut kuin tuo. Ollaan nyt seurusteltu 3,5 v.
uusi lehti on jo käännetty ja olet äiti.
Onnea sulle toivotan ja onnellista aikaa, uskollista ystävää - sä ethän muuta kaipaa?
uskollinen ystävä on kaikki mitä kaipaan.