muille? Eli siis voinko kieltää ettei työkkäri antais työnantajille minusta tietoja esim. puhelin numeroa?
Mulle soitettiin viikon työstä, otin sen vastaan koska olen samalla työnantajalla ennenkin ollut töissä. Mutta työnantaja sanoi saaneensa mun numeron työkkäristä.
Tajusin että työkkärihän voi antaa ihan kenelle vaan numeroni ja ihan paska paikkoihin voi joutua töihin.
Tuleeko siitä harmia jos kieltäydyn siitä että numeroni saa antaa työnantajille?
Ei tää nyt varsinaisesti tänne kuulunut mutta en tiedä minne oisin laittanut.
Saako työkkäriä kieltää antamasta
19
8598
Vastaukset
- Kielsin...
Kyllä työtön voi kieltää tietojensa antamisen työkkäristä ja se voi joskus olla turvallisuuskysymyskin. Minä tein niin, eikä siitä mitään harmia tullut. Siinä olisi vain käynyt niin, että työtarjouksen olisi soittanut työkkäri eikä työnantaja.
Itse kielsin tietojen luovuttamisen siksi, että alalla työskennelleenä tiesin, että on kaikenlaisia työnantajia, joilla ei välttämättä ole puhelinkäyttäytymistaitoja. Niinpä sitten kun epämääräinen tyyppi itseään esittelemättä on soittanut epämääräisesti työpaikasta puhuen ja työtön ei ole ottanut puhelua asiallisena, niin työtön on saanut karenssin.
Itselläni on myös salaiset tiedot yleisestikin (myös väestörekisterissä), koska olen joutunut työttömyyteni vuoksi joskus häirinnän kohteeksi (entisestä työpaikasta - valtio - soitettiin häirikköpuheluja), joten siksikään en anna minnekään lupaa henkilötietojeni levittämiseen.- Anonyymi
2022.06.27 mol.fi heti sisäänkirjautumisen jälkeen kysyi saako antaa tiedot. Vastasin EI ja näin kannattaa aina tehdä.
Tiedotus päättyy, lue loput sähköpostit.
https://fi.iherb.com/iherb-brands/?rcode=mop737
t. Ruska Myrsky
- kieltää
laki julkisesta työvoimapalvelusta ja laki työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmästä edellyttää, että asiakkaalta pyydetään suostumus tietojen luovuttamiseen - eli voit joko suostua tai olla suostumatta tietojesi luovuttamiseen työnantajalle
- ....
Eikös sen voi säätää sieltä työkkärin sivuilta itsekin kun kirjautuu pankkitunnuksilla sisään? Näin muistelisin.
- alkuperäinen,
.... kirjoitti:
Eikös sen voi säätää sieltä työkkärin sivuilta itsekin kun kirjautuu pankkitunnuksilla sisään? Näin muistelisin.
voiko. En ole kuullutkaan että voi tuota kautta kieltää.
- piti tarkistaa
alkuperäinen, kirjoitti:
voiko. En ole kuullutkaan että voi tuota kautta kieltää.
Lupa tietojen luovuttamiseen työnantajalle*
Saako työvoimatoimisto antaa nimi-, yhteys- ja työnhakutietosi työpaikkaa tarjoavalle työnantajalle esitellessään työpaikkaan sopivia työnhakijoita? - Tein sen äskettäin
alkuperäinen, kirjoitti:
voiko. En ole kuullutkaan että voi tuota kautta kieltää.
Kyllä netissä voit lisätä kiellon tietoihisi, tein itse niin, koska huomasin, että tietojani voidaan myös väärinkäyttää.
Pankkitunnuksilla sisään ja ruksi kieltoruutuun.
- hdgv
Ei siitä paljon hyötyä ole, vaikka kieltäisitkin. Työkkäri vaan ilmoittaa sulle sen paskanki työnantajan numeron ja joudut sinne sitten itse soittamaan tai käymään josset soita.
- niin hanakasti
jaksa sitä tehdä.
- tottakai
mutta mieti kuka työnantaja on kiinnostunut hakijasta joka on niin salainen ettei anna itsestään mitään tietoja. ei kai kukaan nykyään sikaa säkissä osta?
työnantajana antaisin salaisten olla ihan omassa rauhassaan työttömänä vaikka loppuikänsä. - mosku--
Lupa tietojen luovuttamiseen työnantajalle
Työ- ja elinkeinotoimisto voi esitellä työnantajalle avoimeen työpaikkaan sopivia työnhakijoita, jos työnhakija on antanut tähän luvan. Työnantajalle voidaan kertoa työnhakijasta vain työnhakuun liittyviä tietoja kuten koulutus, osaaminen, työkokemus ja työtoiveet.
Jos työnhakija ei anna suostumusta tällaiseen tietojen luovuttamiseen, avoimesta työpaikasta tiedotetaan vain hänelle itselleen. VAIN TYÖTTYMÄLLE ITSELLEEN, silloin saa työtön tietää vapaista paikoista.
Jos antaa luvan tietojen antamiselle, silloin työtön ei saa välttämättä tietää vapaista paikoista!!!!!!!! Jos työvoimatoimisto luovuttaa työnhakija-asiakkaansa puhelinnumeron työnantajalle, joka ei soitoin tavoita tätä hakijaa lainkaan, niin ... voivatko työvoimaviranomaiset rangaista työtöntä pelkästään tällaisin perustein? Itse en esimerkiksi reagoi tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin, sillä en halua joutua mihnkäänlaisiin tekemisiin puhelinmyyjien tms. tyyppien kanssa.
(Nykyaikana soittaja voi todistaa koettaneensa ottaa yhteyttä tiettyyn numeroon, ja jos hän tallentaa puhelunsa, niin myös sen, onko tavoiteltuun numeroon saatu yhteyttä...)- zrt
Te keskus pyrkii kusettamaan asiakasta minkä ehtii. Johtaja saa provisiot.
Me veronmaksajat maksamme kalliisti kurssitukset ja niistä aiheutuneet työkyvyttömyydet. - "ei puhelinta"
Miksi annatte numeron.Paras kun ei olisi kuin Prepaid ja sanoisi ettei ole kännykkää eikä puhelinta.Se ei ole pakollinen eikä työkkäri sitä voi vaatia hankkimaan.
- minulla lukee ei
Eiköhän tuon tietojen luovuttamisen voi kieltää ihan netin kautta mollin sivulla, jos tähän saakka on erehtynyt sitä luvan kanssa jakamaan.
- YksityisyysKunniaan
>> Tuleeko siitä harmia jos kieltäydyn siitä että numeroni saa
>> antaa työnantajille?
Siitä ei tule sinulle harmia ja jos tulee, TE-toimisto syyllistyy laittomuuksiin, joista TE-toimistoa voidaan rangaista.
Sinulla on täysi oikeus kieltäytyä antamasta tietojasi kenellekään, eikä sinua voida rangaista yksityisyytesi suojelemisesta.
Nykyään on hyvä laittaa kiellot tietojen levittämiselle, koska tietoturva on monissa paikoissa heppoisella pohjalla. - eläntoivossa
On se hävytöntä, kun työtöntä töihin soitetaan. Pitäisi laissa kieltää sellainen, ja varmasti tulevaisuudessa kielletäänkin.
- Anonyymi
Niin ja jos on TYÖNHAKIJANA työvoimatstossa ja saa työttömyyspäivätahaa. Siis aivan järkyttävää ja ennenkuulumatonta ja laitonta jos työkkäri ilmoittaa TYÖNHAKIJAN nimen ja yhteystiedot työntekijää etsivälle työnantajalle!!!!
- Anonyymi
Hei, onko kokemusta kuntakokeilun omavalmentajan toimista/toiminnasta.
Itsellä ei ole sujunut yhteistyö omavalmentajani kanssa. Hylkäys työnhakusuunnitelmaan Selvitys toistamiseen Hylkäys , koomisinta kolmannessa, omavalmentaja laittoi, käsitelty vaikka luukut lukittuna selvityksen antamiselle, kysyin tältä omavalmentajalta, kuinka olet käsitellyn asian, kun selvitys ruudulla ja odottaa luukun aukeamista/lähettämistä. Omavalmentaja piti luukun lukittuna ja siirsi asian työmarkkinatorilla. Todella ahdistavaa toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501