Tasoitetaan riitoja

Yritän tässä tasoittaa tätä riitaa kahden konsolin välillä.
Itse olin vielä hankkimassa konsolia pari kk sitten ja lopulta päädyin PS3:een. Kaverilla on xbox360 ja harkitsin myös sen ostoa. Kuitenkin mun päätökseen vaikutti monet seikat.
1. Vanhana ps omistajana olin tietysti tyytyväinen aikaisempiin konsoleihin ja tämäkin vaikutti päätökseen.
2. Uusi ps3 tuntui myös pitkäikäiseltä ja uudenlaista teknologiaa käyttävältä konsolilta.
3. Monipuolisuus kuten netti ja bluray mahdollisuuden painoivat myös päätöksessä.
4. Xbox jäi ostamatta ensinäkin sen huonon julkisuuden ja hajoamistilastojen vuoksi. Jutut levyjen naarmuuntumisesta eivät vakuuttaneet myöskään. Laatu on mulle tärkeällä sijalla ja laite tuntui ulkoisestikin jotenkin muoviselta kevyeltä mötikältä.
5. Xbox piti myös yllättävän kovaa ääntä, kovempaa kuin oma pc:n tuuletin joka ulisee todella lujaa.
6. Tekniikka konsolissa on myös lähes pari vuotta vanhaa niin kuin boxi itsekin. Tämä laski myös tunnetta laitteen eliniästä ja aikaisemmaknin boxin elinikä jäi aika lyhyeksi verrattuna playstation sukupolveen.

Molemmat konsolit ovat varmasti loistavia konsoleita ja molemmilla on hyviä pelejä josta saadaan irti kymmeniä mielipiteitä, mutta näillä perusteilla ja kriteereillä PS3 oli selvästi oma valintani. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen.
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ollut mitään riitoja ainakaan meikäläisen osalta. Kerron vain totuuksia ps3:sen ja xbox 360 väliltä,joita teidän pitäisi kuunnella,vättääksenne karvas pettymys Sonyyn.

Äänestä

ratkaisi mahdollisuus linuxiin, ei tarvitse enää läppäriä kantaa töistä kotiin kun pleikassa on myös täysiverinen tietokone, täysiverinen siinä mielessä että toimisto-ohjelmat ja netti ja muut perustoiminteet pelaavat.

Äänestä
  • Itse omistan kummatkin konsolit ja myös wii.n.On kyllä totta, että boxille on hyviä pelejä rutkasti, mutta kyllä laite pitää olla muutenkin kaikin puolin kunnossa. Melu on todellakin välillä aivan sietämätöntä ja itsellä myös tuo boxi on ollut huollossa. Boxilla tulee tällä hetkellä vielä paljon enemmän pelattua, mutta johtuu vielä toistaiseksi ps3 vähäisestä peli tarjonnasta. Wii on ihan kiva lelu ja sopiikin paremmin hetkellisiin peli sessioihin ja bileissä tuo on melko mainio vehje, jota ei pidä ottaa aivan kauhean vakavasti. Blu-ray leffojakin on tullut hankittua jo 22kpl ihan vaan sen takia, että kyllä elokuvan katselu pitää olla myös nautinto. Boxin HD-asema oli hetken harkinnassa, mutta en enään viitsiny virittää lisää vehkeitä tuohon telkun kylkiäiseksi ja oli myös tuo härveli varsin äänekäs.

    Äänestä

Xbox 360:n omistajan ei tarvitse keksiä perusteluja valinnalleen. Riittä kun saa pelata maailman parhaita konsolipelejä.

Äänestä
  • hahaha, palsta on täynnä sun xbox itsetunnon pönkittelyjä. Haha vittu mikä idiootti. Säälin sinua. Tai ei vittu saatana, en edes sääli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MRtotuus kirjoitti:

Yritän tässä tasoittaa tätä riitaa kahden konsolin välillä.
Itse olin vielä hankkimassa konsolia pari kk sitten ja lopulta päädyin PS3:een. Kaverilla on xbox360 ja harkitsin myös sen ostoa. Kuitenkin mun päätökseen vaikutti monet seikat.
1. Vanhana ps omistajana olin tietysti tyytyväinen aikaisempiin konsoleihin ja tämäkin vaikutti päätökseen.
2. Uusi ps3 tuntui myös pitkäikäiseltä ja uudenlaista teknologiaa käyttävältä konsolilta.
3. Monipuolisuus kuten netti ja bluray mahdollisuuden painoivat myös päätöksessä.
4. Xbox jäi ostamatta ensinäkin sen huonon julkisuuden ja hajoamistilastojen vuoksi. Jutut levyjen naarmuuntumisesta eivät vakuuttaneet myöskään. Laatu on mulle tärkeällä sijalla ja laite tuntui ulkoisestikin jotenkin muoviselta kevyeltä mötikältä.
5. Xbox piti myös yllättävän kovaa ääntä, kovempaa kuin oma pc:n tuuletin joka ulisee todella lujaa.
6. Tekniikka konsolissa on myös lähes pari vuotta vanhaa niin kuin boxi itsekin. Tämä laski myös tunnetta laitteen eliniästä ja aikaisemmaknin boxin elinikä jäi aika lyhyeksi verrattuna playstation sukupolveen.

Molemmat konsolit ovat varmasti loistavia konsoleita ja molemmilla on hyviä pelejä josta saadaan irti kymmeniä mielipiteitä, mutta näillä perusteilla ja kriteereillä PS3 oli selvästi oma valintani. Ja olen ollut erittäin tyytyväinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu