Lempäälässä olisi eläin rakas 16 vuotias tyttö joka olisi valmis ottamaan jyrsijöitä hoitoon. Isompia eläimiä esim. koiria en voi ottaa, koska on oma koira, enkä uskalla ottaa kun jos ei sitten aika riitäkään. Meillä on jo vähän vanhempi kissa (nyt kai kymmenen vuotias, en ole ihan varma) ja itsellä ollut muutama vuosi sitten hamsteri, eli niiden hoidosta tiedän ainakin jotain. Koira on varmaan utelias ja pelkää esim. marsuja. Eli en usko sen vahingoittavan niitä.
Vanhemmat suostuvat tähän hoitoeläin juttuun ja suostuvat rakentaan esim. ulos häkin marsuille joissa saavat lämpimällä säällä jaloitella. Eläimet olisivat oikeastaan koko ajan huoneessani ja saisivat jaloitella joka päivä, tietenkin asiasta sovitaan omistajan kanssa. Meillä kasvaa kasvihuoneessa kurkkua, salaattia ja tomaatteja ainakin, sitten on yksi omenapuu mistä voi ottaa omenoita.Kaiken näköisiä virikkeitä tulisi häkkiin.
Olen lukenut marsujen, kanien ja rottien ruokinnasta että hoidosta. Noita eläimiä haluaisin hoitoon, mutta voi se olla vaikka gerbiilikin mikä tulee hoitoon. Eläin voi olla päivästä puoleen vuoteen asti hoidossa ja hinnasta sitten sovitaan omistajan kanssa. Otan näin aluksi 2-3 eläintä hoitoon. Ilmoitukset sähköpostiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ilmoittanut s-posti osoitettasi. :-)
Oho :D. No tässähän tämä [email protected]
Ihan rohkeesti saa kirjotella :)