kaikilla on ajokortti? tai auto? Olen 23v eikä ole kumpaakaan. Nyt hain paikkaan jossa työ tehdään asiakkaiden tiloissa, tosin tästä ei ollut mainintaa ilmoituksessa, kuten ei myöskään mainintaa vaadittavasta ajokortista. Kaiken lisäksi myöskään työhaastattelussa ei tullut puheeksi asia (tajusin vasta itsekin työhaastattelun jälkeen). Voikohan tuollaisia hommia tehdä ilman ajokorttia.. no täytyy vielä kysästä kun sopparia menen tekemään
Oletetaankohan
nykyään että
91414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totta sinne asiakkaan tiloihin pääsee vaikka bussilla. Omaa autoa tarvitsee ainoastaan mikäli teet keikkahommia eli juokset päivän mittaan eri asiakkaiden luona. Mikäli teet pitkäaikaisesti yhden asiakkaan tiloissa (esim. useamman kuukauden putkeen), niin ei oman auton puute ole mikään este. Yleensä kyseiset tilat on valmiiksi jo hyvien yhteyksien varrella eli julkisilla pääsee ellet itse sitten asu kaukana.
Eli ravaat usean asiakkaan luona jatkuvasti, niin kyllä se ajokortti on välttämätön. Haluaisin nähdä sen kaverin, ainakin ylläpitopuolella, joka raahaa julkisissa kaikkea rekvisiittaa mukanaan. Tietysti, jos teet pelkkiä softahommia, niin saattaisi onnistua, mutta on pikkasen hankalaa. Varsinkin, jos joudut päivän aikaan vaihtamaan paikkaa eri asiakkaille luokse.
Oma auto ei niinkään ole välttämätön, mutta kyllä näissä hommissa, jos paljon eri asiakkaita, se kortti on hyvä olla.
Mikä softahomma on niin lyhytjänteistä, että siinä ehtii vaihtamaan fyysisesti asiakastilojen kesken päivällä?
Hmm. Meittin huoltomies liikkuu polkupyörällä ja posteljooni jalan. Lehdenjakaja näköjään autolla. Kurvaa tuosta jalkakäytävän ja nurmikon yli naapuritalon puolelle.
IT-alalla menee tosiaan huonosti, kun työt on kuin tuntisiivoojalla.
tää on. Pahimmassa tapauksessa joudut sahailemaan pitkin Suomea
Tällä alalla on muutakin kuin softahommia.
Täällä on ainakin jyrkästi kielletty omalla autolla ajaminen. Firman autoa käytetään ja sillä selvä. Joten mitä sillä omalla autolla tekee, pelkkä iso kuluerä.
Kyseessä on varmaan joku "ulkoistettu työ", tyyliin Fujitsu Services. Teet töitä asiakkaan tiloissa ja esim Fujitsu on työnantajasi.
Voisin kuvitella että mikrotukihomma olisi kyseessä.
... Accenture. Onhan näitä. Autoa tarvii vain, mikäli päivän mittaan on sinkoiltava eri suunnille tai tehdään asiakaskäyntejä pitemmälle kuin naapuritaloon.
alkaa tuntumaan siltä, että olettivat että kortti löytyy.. Sinäänsä jännä ettei sitten ilmoituksessa moisesta ollut mitään, vaikka muuten oli vaikka mitä vaatimusta ja haastattelussakin kyseli ummet ja lammet, mut joo saas nährä..