Turvatiimi

Turvatiimi tähtää hoiva-alalle

23.8. 06:30 Turvayhtiö Turvatiimi aikoo laajentaa nopeasti kasvavalle hoiva-alalle.

Suunnitelmat ovat valmisteilla ja pilotointi meneillään. Meillä on hyviä kokemuksia lähipalveluiden tuottamisesta kunnissa, kertoo Turvatiimin toimitusjohtaja Ismo Heikkonen.

Yhtiön suunnitelmissa on käynnistää Care-liiketoiminta omana tulosyksikkönä vuoden loppuun mennessä.

Laajentumisen rahoittamiseksi yhtiö järjesti suunnatun osakeannin, jolla kerättiin pääomaa 0,3 miljoonaa euroa.

– Lähipalvelut kiinnostavat, koska meillä on jo siihen valmista kapasiteettia, Heikkonen perustelee.

Hälytyspalvelukeskus ja siihen liittyvät toimintatavat sekä hälytysajovalmius tarjoaisivat hänen mukaansa selviä synergiaetuja kotitalouksille tuotettaville turvapalveluille. Vaikka palvelut eivät ole samoja kuin turvallisuuspuolella, asiat olisivat helposti yhdistettävissä.

Heikkonen korostaa, että kyseessä on hyvin tuore asia, jonka suunnitelmat ovat vielä kesken. Esimerkiksi liikevaihtotavoitteita ei ole vielä asetettu.
51295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tarkoittaako se sitä, että vartijat tekevät nyt myös kotiapulaisen työt?

Äänestä
  • Ainahan ne on tehnyt, mutta nyt myös lähihoitajan.

    Äänestä

  • asfgasfg kirjoitti:

    Ainahan ne on tehnyt, mutta nyt myös lähihoitajan.

    riittää pätevyys ne jotka niitä hommia tekee on lähihoitajia tai vastaavia

    Äänestä

Mistä lähtien vartijoilla on ollut oikeus ajaa hälytysajoa? Ja onhan se pirun hyvä laajentaa kun ei ole äijiä edes tekemään vanhoja hommia. Taas kustaan asiakkaita silmään.

Äänestä
  • Jos ei hoommat kiinnosta vartijoita, niin hoitsuille tässä saumaa ylitöihin! Blondit messiin vaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laajentaa kirjoitti:

Turvatiimi tähtää hoiva-alalle

23.8. 06:30 Turvayhtiö Turvatiimi aikoo laajentaa nopeasti kasvavalle hoiva-alalle.

Suunnitelmat ovat valmisteilla ja pilotointi meneillään. Meillä on hyviä kokemuksia lähipalveluiden tuottamisesta kunnissa, kertoo Turvatiimin toimitusjohtaja Ismo Heikkonen.

Yhtiön suunnitelmissa on käynnistää Care-liiketoiminta omana tulosyksikkönä vuoden loppuun mennessä.

Laajentumisen rahoittamiseksi yhtiö järjesti suunnatun osakeannin, jolla kerättiin pääomaa 0,3 miljoonaa euroa.

– Lähipalvelut kiinnostavat, koska meillä on jo siihen valmista kapasiteettia, Heikkonen perustelee.

Hälytyspalvelukeskus ja siihen liittyvät toimintatavat sekä hälytysajovalmius tarjoaisivat hänen mukaansa selviä synergiaetuja kotitalouksille tuotettaville turvapalveluille. Vaikka palvelut eivät ole samoja kuin turvallisuuspuolella, asiat olisivat helposti yhdistettävissä.

Heikkonen korostaa, että kyseessä on hyvin tuore asia, jonka suunnitelmat ovat vielä kesken. Esimerkiksi liikevaihtotavoitteita ei ole vielä asetettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu