miten löydän

ongelma on siis se, että en ole löytänyt koiralleni sopivaa palkkiota motivoimaan sitä esim. ihan arki koulutuksessa..
namipalat eivät toimi (paitsi sisällä)
ulkona ollessa kaikki hajut kiinnostavat sitä PALJON enemmän.
leluista ei niinkään välitä..
ainoa mitä olen huomannut saavan koiran huomion on kävyt,oksat ym. mutta en osaa käyttää näitä palkkiona. kyllä se niiden perässä siis tykkää juosta mutta miten saan samalla opetettua sille asioita.

esim: olimme koirakoulussa, jossa siis kaikki olivat aivan aloittelijoita ja tietenkin ne koirat halusivat haistella toisia ym. teimme pujottelu harjoitusta, jossa siis mennään toisten koirien ohi yrittäen saada oma koira naminperässä tulemaan.
toisten koirat menivät välillä namin perässä ja välillä jäi haistelemaan ohitettavaa koiraa, mutta minun koirani kulki nenä maassa ja ei puhettakaan että nami olisi kiinnostanut pätkääkään.
onko vain hyväksyttävä että tätä koiraa ei vain helposti saa koulutettua, koska riista vietti on niin suuri?
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika harvan koiran kanssa namit on paras palkka, vaan parhaiten palkitsee juuri lelut. Liikkeet on kuitenkin helpoin opettaa namin avulla, eli sinun tapauksessa opetat sisällä vaikka nyt esim. maahan käskyn, kun koiralla on jokin haju, mitä käsky maahan tarkoittaa, palkkaat lelulla, eli käsky maahan, kun tottelee, niin makupalan sijasta heitätkin/taistelet lelusta.
Leluillakin voi palkata (ainakin) kahdella tavalla, joko lelua heittämällä, eli jos koiralla viettiä tähän, niin tarvitset kaksi patukkaa, joita vuorotellen heität (pysäyttämättä koiraa heittojen välissä), viimeisen kerran koira saa patukan kädestäsi, josta voi hieman taistella, itselläni on ollut koira, joka ei taisteluleikkiä kestänyt, vaan "keitti yli". Minä annan koiran voittaa patukan aina itselleen, kun koira on tehnyt kunniakierroksen silitän rauhallisesti kyljistä, kunnes koira tiputtaa patukan, nappaan patukan ja jatkan harjoituksia.
Tai taistelemalla patukasta, siloinkin koira joutuu/saa saalistaa patukan, eli sitä ei työnnetä koiran suuhun vaan viedään pois päin koirasta.
Tärkeää on muistaa, että palkkaus on lopetettava ajoissa, juuri kun se on parhaimmillaan. Sekä se, että saalisvietti on kyllääntyvä vietti, innokkainkin koira väsyy saalistamiseen, joten harjoitukset on paras pitää ennemmin liian lyhyinä, kuin että koira itse lopettaa leikin.

Äänestä
  • koirasi ollut sinulla kauan, meillä koirani kanssa sama vika oli kun oli minulla ollut n.vuoden (tuli vanhempana) just tokossa minä en kiinnostanu sitten ollenkaan vaan kaikki muut olivat kiinostavampia, mutta iän myötä jo pystyy keskittymään paremmin. Harjotelkaa kiitos ja hyvä sana kotioloissa niin varmaksi että koirasi tietää saavansa kehut tuosta sanasta, sillä koiralle pitää opettaa erikseen sana hyvä jotta ymmärtäisi sen merkityksen tästä voisi olla apua.

    Äänestä

Miten ihmeessä se riistavietti vaikuttaa siihen että et saisi koiraasi motivoitua? Päin vastoin, jos koiralla on riistaviettiä, yritä käyttää sitä hyväksesi. Onko sillä riistavietin lisäksi saalisviettiä, lähteekö esim pallon perään? Jos niin siinähän sinulle palkkaustapa. Koiralle hieman pidempi hihna ja joku narun päässä oleva pallo joka lentää kun koira ottaa kontaktin.

Leikkimisenkin voi opettaa koiralle. Yritä etsiä netistä PK-puolen juttuja,sieltä takuulla löytyy vinkkejä.

Äänestä

Sinun pitää olla mielenkiintoinen koiran mielestä.Vaihtele palkaa.Ole yllättävä palkan suhteen-->voi tulla milloin vain siksi sinua kannattaa seurata tarkoin.

Jos namipalat toimii sisällä niin kyllä ne toimii ulkonakin,mutta sinulla ei ole ollt tarpeeksi hyvää palkkaa.Osta vaikka sisäfilepihvi jos se sen vaatii.
Kun se sen hoksaa että sinulta tulee se kaikki hauska niin ei se enää siellä kentällä muita kyttäile.Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


motivoinnin???! kirjoitti:

ongelma on siis se, että en ole löytänyt koiralleni sopivaa palkkiota motivoimaan sitä esim. ihan arki koulutuksessa..
namipalat eivät toimi (paitsi sisällä)
ulkona ollessa kaikki hajut kiinnostavat sitä PALJON enemmän.
leluista ei niinkään välitä..
ainoa mitä olen huomannut saavan koiran huomion on kävyt,oksat ym. mutta en osaa käyttää näitä palkkiona. kyllä se niiden perässä siis tykkää juosta mutta miten saan samalla opetettua sille asioita.

esim: olimme koirakoulussa, jossa siis kaikki olivat aivan aloittelijoita ja tietenkin ne koirat halusivat haistella toisia ym. teimme pujottelu harjoitusta, jossa siis mennään toisten koirien ohi yrittäen saada oma koira naminperässä tulemaan.
toisten koirat menivät välillä namin perässä ja välillä jäi haistelemaan ohitettavaa koiraa, mutta minun koirani kulki nenä maassa ja ei puhettakaan että nami olisi kiinnostanut pätkääkään.
onko vain hyväksyttävä että tätä koiraa ei vain helposti saa koulutettua, koska riista vietti on niin suuri?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu