S-Marketti mysteriön, miksi kassalla meneteltiin niinkuin meneteltiin.
Sokoksen pääjohtaja Hiltunen piti asiaa ennen kuulumattomana ja antoi minulle yhteys tiedot Kajaaniin ja Hakalaan, joka on S-Markettien ja Maakunnan Kainuun piirinjohtaja. Hakala soitti heti, soitto pyynnön saatuaan minulle ja sovimme tästä päivästä.
Tänä aamuna minuun otettiin yhteyttä taas Kajaanista ja pantiin Ämmänsaaren myymälän myymäläpäälikkö ruotuu.
Ensin pitää kuitenkin jatkossa, asiakkaan sopia, tilin avaamisesta kaupassa, jossa hänellä on aikomus asijoida.
Kaikki eivät toimineet, sovitulla tavalla ja millaiset ohjeet, itse myymäläpäälikkö oli antanut alaisilleen, sitä tietoa ei ole käytössäni.
Jos vielä S-Marketissa Ämmänsaaressa toimitaan niin yhteys minun niin selvitetään, minä lupaan tulla avuksenne jos ei muuten tokene "Rantaneuvos" Suomussalmelta.
Suoran toiminnan mies selvitti
4
666
Vastaukset 4
- suorantoiminnanmies
Nyt olisi oikeus ja kohtuus Maakunnalla hyvittää ko. henkilölle vähintään se minkä arvosta hän oli tavaraa ostamassa.
Mieluummin reilummin.
Osaan ajatella, miltä tuntuu tulla nolatuksi kassajonossa.nöyrä ja katuvainen anteeksi pyyntö julkisesti, kohteeksi joutuneelta ja viikon eväät kotiin kannettuna, myymälä päälikön toimesta "Rantaneuvos"
- 1940-luvulla syntynyt
Rantaneuvokselle aktiivisesta toiminnasta kiitettävä 10 .
- Kerrankin O.K.
Tuota meininkiä sinun sopii jatkaa!
Sopii sinulle paljon paremmin kuin itsesi kehuminen täällä nettipalstoilla – ja kirjoittaminen ylipäätään.
Neuvokset ovat neuvoksia ja kirjailijat kirjailijoita, ei yhdestä miehestä moneksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666
