Orkidean kukitus?

Hankin viime keväänä Phalanopsis -orkidean, joka kukki silloin. Kasvikirjassa sanottiin, että sen voi kukittaa uudelleen niin, että ensimmäisen kukinnan jälkeen katkaisee varren 15 sentin korkeudelta.Silloin se kukkisi taas 8 kuukauden päästä.

Tein niin, mutta eipä ole tehonnut. Viherkasvina se viihtyy hyvin tavallisessa huoneilmassa, muttei kuki uudestaan. Missä vika?
41571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

en tosin tiedä, minkä lajin orkidea mulla on, oon saanut sen lahjaksi. Ensin se kukki melkein kolme kuukautta ja sit mä leikkasin sen kukkavarren pois toisen tai kolmannen "solmun" kohdalta. Sit se sai olla keittiön ikkunalla omissa oloissaan. Sitä olis pitänyt kastella viikon välein, mutta se sai olla kyllä joskus kolmatta viikkoa ilman vettä (mä en oo mikään suuri viherpeukalo..). Joskus muistin antaa sille lannoitetta (sellaista sinistä jauhetta). Ja kappas, nyt siinä on kuusi kukkasta. Kun taas muistais joskus kastella...
Onks sulla tasanen lämpötila talossa? Mä en muista, oliko se niin, että se ei tykkää tasasesta vai että se tykkää tasasesta. Meillä on kyllä kaikkee muuta kuin tasanen lämpötila. Meillä on öljylämmitys ja sen avulla pidetään talo siinä 15-16 asteessa. Puulieden kanssa sitten nostetaan lämpötila 19-21 asteeseen aika helposti. Eli kun kukaan ei ole lämmittämässä päivällä, niin asunnossa on 15 ja illalla kun tullaan kotiin, niin lämmitetään ja asteet nousee. Voisko siis lämpötilan vaihtelu auttaa. Alle viidentoista ei orkidea muistaakseni saa mennä.

Äänestä
  • Tasainen lämpö on, n.20 astetta, ja ilmankostutin ja puolivarjoa niin kuin pitää, muttei auta mikään. Täytyy kai vielä odotella, jos se lähtisi kasvuun. Orkideat ovat muuten mielenkiintoisia. Voisin ottaa harrastukseksi.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Tasainen lämpö on, n.20 astetta, ja ilmankostutin ja puolivarjoa niin kuin pitää, muttei auta mikään. Täytyy kai vielä odotella, jos se lähtisi kasvuun. Orkideat ovat muuten mielenkiintoisia. Voisin ottaa harrastukseksi.

    minulla orkideat nyt kukassa ja pian aukeamassa. niissä oli kirvoja kai,kun tahmeaa ala lehdissä, mut en tehnyt mitään kun kukkaa alkoivat kehitellä. Kastelen kun muistan ja kahvivettä annan. Aika viileä kotimme on. n 17 astetta luulen. Sain syksyllä KUNINGATAR ORKIDEAN eräältä vanhalat rouvalta ja se tekee ny kukkavanaa. Helsingissä oli rva ottanut "varastanut" oksan jostain talvi tai kasvitieteellisestä puutarhasta

    Äänestä

  • SARI S kirjoitti:

    Kannattaisko tutkia ko. orkidean kasvumaan mukaan- tai leveysasteen mukaan - mihin aikaan kukkii siellä - onko siis pitkän päivän vai lyhyen päivän kasvi- noin yleensäkin. ...eli valaistus voisi olla se tekijä, mikä pelittää. Mutta en tiedä sitten näissä, mitkä kukkivat muutenkin vuosien kuluttua - mikä on laukaiseva tekijä, ehkei sittenkään valojakso.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baskeri. kirjoitti:

Hankin viime keväänä Phalanopsis -orkidean, joka kukki silloin. Kasvikirjassa sanottiin, että sen voi kukittaa uudelleen niin, että ensimmäisen kukinnan jälkeen katkaisee varren 15 sentin korkeudelta.Silloin se kukkisi taas 8 kuukauden päästä.

Tein niin, mutta eipä ole tehonnut. Viherkasvina se viihtyy hyvin tavallisessa huoneilmassa, muttei kuki uudestaan. Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu