Mahtaiskohan

täys imettäminen vielä? Ja oliskohan siitä enää mitään hyötyä?

Tilanne meinaan on tämä: Lapsi syntyi kaksi kuukautta keskosena, ja joutui tietty nenämahaletkuun kun ei ollut voimia eikä taitoa imeä. No, kolmen viikon päästä jo kotiuduimme, kun pullosta veteli äidin maidot sujuvasti. Aloin ehtyä. Imetys ei edelleenkään sujunut, voimia ei ollut riittävästi. Aloitin Tuttelin käytön, edelleen sai puolet äidinmaitoa.

Nyt eilen sitten ryysti pullosta sellaisella voimalla, että pulautti kaiken yhtäkyytiä ylös. Ja toisen kerran sitten heti perään. - keiteltiin siinä jo vähän vettäkin pulloon, ja mietittin että mikä avuksi?...

Koskapa lapsi hamusi silti tyhjää vatsaansa, -ihan kuin pilkallaan tarjosin tissiä huvitutiksi.
Suorastaan järkytyin, kun veteli molemmat tissit siitä vaan - ihan tyhjää vaan, eipä enää ole voimattomaksi väittämistä!

Senkoommin en ole pumpannut, vaan lapsi on imenyt, -lisämaitoa on myös saanut siinä ohella.

Nyt kuitenkin tuntuu, että maito tekee "uuden tulemisen" rintoihin, ja rinnat turpoavat, niinkuin silloin ihan alussa?

Kannattaiskohan vielä koko imetys?
6674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että lapsi on nyt kahden kuukauden vanha. Eli siis olisi juuri tänään pitänyt alunperin syntyä. Ollaan siis nolla iässä.

Äänestä

HYVÄLTÄ ALULTA!

ANNA MENNÄ VAAN, JOS NOIN KIVUTTOMASTI KÄY! VÄHENNÄT VAAN VÄHITELLEN PULLON ANTAMISEN MINIMIIN JOS HALUAT.

Aina se imettäminen on minun mielestäni paikallaan jos itsekkin sitä haluat. Ei se peli ole menetetty vaikka vauva oisi saanut kuinka paljon maitoa tahansa, jos kerran vielä se tisi kiinnostaa.

Kuulostaa sinulla olevan jo todella hyvällä mallilla ONNEA!

Äänestä

En usko että sillä on mitään merkitystä että lapsi olisi nyt nollaikäinen tai siis että olisi oikeesti pitänyt vasta nyt syntyä. Sillä on merkitystä että lapsi saa rintamaitoa! Imetä vaan täysillä ja kuulostele/fiilistele lapsen tuntemuksia lisämaidon suhteen. Anna aina ensin imeä tissit tyhjiksi ja vasta sitten lisämaitoa pullosta jos selvästi on nälkäinen. Uskon että täysimettäminenkin on mahdollista mutta seuraa lapsesi painonkehitystä ja pissan/kakan määrää tarkasti. Suosittelen myös että keskustelet asiasta lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa (sellaisen joka oikeasti tietää imetyksestä, ja mielellään ns. imetysmyönteisen kanssa).

Luonto on tarkoittanut äidinmaidon ihmislapselle ravinnoksi, ja silloin se on parasta mahdollista ravintoa lapsellesi. Piste.

Äänestä
  • Ja kyllä sun oma maito vielä varmasti riittää täysin, kunhan vaavi ehtii olla tarpeeksi rinnalla ja tilata sitä=) On se vaan niin ihanaa, yölläkin vaan kaapata lapsi kainaloon! Tsemppiä kovasti teille!

    Äänestä

Hienoa ja ihanaa!
Anna mennä vaan, imetä vaikka tunnin välein, jos
vaan millään jaksat ja vauva huolii rintaa.
Saat silloin maidon kunnolla nousemaan rintoihin.

Melle neuvottiin aikoinaan neuvolassa, että
lisämaitoa voi vähitellen alkaa vähentelemään,
jos pissiä ja kakkaa tulee hyvin ja lapsi on
tyytyväinen tunninkin syötyään molemmat rinnat.
Ja sitten taas alusta :-)

Katso lisää tukea www.imetystukilista.net

http://www.imetystukilista.net/faq/lisamaid.php

http://www.imetystukilista.net/faq/faq.php#alku

http://www.imetystukilista.net/faq/faq.php#riittavyys

http://www.hernekeppi.fi/kantsu/tietoa.html

Äänestä

täysimetys voi ihan hyvin onnistua. anna korviketta niin vähän että vauva syö rintaa usein ja pitkään. imetys välit enintään 2-3 tuntia päivällä. yö syötöt kiihdyttää hyvin maidontuloa. yölläkin siis olisi hyvä imettää.

koita saada kodinhoitoon apua ja unohda kaikki ei-pakolliset asiat. keskity imetykseen ja vauvan kanssa oleiluun. pidä vauvaa paljon lähelläsi, rentoudu ja keksi tekemistä itsellesi pitkien imetyssessioiden ajaksi. esim. tv, lukeminen tai netti.

voit aina vaihtaa rintaa kun se tuntuu "tyhjältä". eli jatkaa imetystä niin kauan kuin vauva haluaa vaihtamalla rinnan toiseen ja taas toiseen jne.
se kiihdyttää maidontuloa. rintoihin kertyy jatkuvasti maitoa. ne eivät kokonaan tyhjene. lypsämällä ei maitoa saa herumaan yhtä hyvin kuin vauva imemällä. vauva on paras maidon määrän lisääjä.

seuraa korvikkeen määrää. paljonko se on päivässä keskimäärin? pyri siihen ettei määrä ainakaan lisäänny vaan vähenisi pikkuhiljaa. luulen että 20-50ml voi päivässä korvikkeen määrää vähentää.

korvike kannattaisi antaa hörpytämällä lusikalla tai pienestä kupista, niin vauva ei ala hylkiä rintaa kun pullosta maidon saa helpommalla. imetyksestä kannattaa tehdä houkuttelevampi vaihtoehto. tuttia ei myöskään kannata käyttää ennenkuin vauva syö hyvin rintaa. pullo ja tutti sekoittaa myös imemis-otetta. niitä imetään eri tavalla.



neuvolassa voi pyytä päästä käymään punnitsemassa vauvaa jos mietityttää vauvan maidon saanti.
myös pissaamisesta voi päätellä saako vauva tarpeeksi maitoa. kertakäyttövaippoja pitäisi kulua vähintään viisi päivässä. pissan pitäisi olla kirkasta ja suht hajutonta.

luota itseesi ja etsi tietoa imetyksestä. neuvola voi auttaa, sitten on imetystukipuhelin, imetystukiryhmät ja kirjastosta löytyy kirjoja joissa on tietoa imetyksestä. toivon onnea ja jaksamista teille!

linkkejä:

http://www.imetys.fi/itu/tietoa.php

http://www.imetystukilista.net/

http://www.babyidea.fi/imetys/ipalsta/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnistua kirjoitti:

täys imettäminen vielä? Ja oliskohan siitä enää mitään hyötyä?

Tilanne meinaan on tämä: Lapsi syntyi kaksi kuukautta keskosena, ja joutui tietty nenämahaletkuun kun ei ollut voimia eikä taitoa imeä. No, kolmen viikon päästä jo kotiuduimme, kun pullosta veteli äidin maidot sujuvasti. Aloin ehtyä. Imetys ei edelleenkään sujunut, voimia ei ollut riittävästi. Aloitin Tuttelin käytön, edelleen sai puolet äidinmaitoa.

Nyt eilen sitten ryysti pullosta sellaisella voimalla, että pulautti kaiken yhtäkyytiä ylös. Ja toisen kerran sitten heti perään. - keiteltiin siinä jo vähän vettäkin pulloon, ja mietittin että mikä avuksi?...

Koskapa lapsi hamusi silti tyhjää vatsaansa, -ihan kuin pilkallaan tarjosin tissiä huvitutiksi.
Suorastaan järkytyin, kun veteli molemmat tissit siitä vaan - ihan tyhjää vaan, eipä enää ole voimattomaksi väittämistä!

Senkoommin en ole pumpannut, vaan lapsi on imenyt, -lisämaitoa on myös saanut siinä ohella.

Nyt kuitenkin tuntuu, että maito tekee "uuden tulemisen" rintoihin, ja rinnat turpoavat, niinkuin silloin ihan alussa?

Kannattaiskohan vielä koko imetys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu