Mitäs tässä pitäisi niinkuin tehdä?
Kävin peruskoulun jälkeen ammattikoulun muitten ehdotuksien/pakottamisen alla.
Nyt työkkäri on aina kiinni minussa ja ihmettelemässä minne minut laitettaisiin.
Pisti minut haastatteluun nuorten työpajaan ja sanoin siellä että tulin koska työkkäri käski.
No se oli siinä eivätkä ottanut minua, enhän halunnutkaan.
Ja työkkäri varmaan käy uudestaan ihmettelemään minne minut laitetaan.
En ehdota mitään enkä etsi mitään kun ei ole mitään.
En välitä mistään, en tee mitään, ei ole tavoitteita eikä unelmia. En mene naimisiin enkä hanki lapsia.
Ei yhtään mitään.
Oikeastaan mitä teen niin istun elämäni ohi ja kuolen kun kuolen enkä yritä saavuttaa mitään.
Ei ole taidettu varautua siihen jos on ihminen mitä ei kiinnosta mikään eikä yritä mitään.
Kävin peruskoulun jälkeen ammattikoulun muitten ehdotuksien/pakottamisen alla.
Nyt työkkäri on aina kiinni minussa ja ihmettelemässä minne minut laitettaisiin.
Pisti minut haastatteluun nuorten työpajaan ja sanoin siellä että tulin koska työkkäri käski.
No se oli siinä eivätkä ottanut minua, enhän halunnutkaan.
Ja työkkäri varmaan käy uudestaan ihmettelemään minne minut laitetaan.
En ehdota mitään enkä etsi mitään kun ei ole mitään.
En välitä mistään, en tee mitään, ei ole tavoitteita eikä unelmia. En mene naimisiin enkä hanki lapsia.
Ei yhtään mitään.
Oikeastaan mitä teen niin istun elämäni ohi ja kuolen kun kuolen enkä yritä saavuttaa mitään.
Ei ole taidettu varautua siihen jos on ihminen mitä ei kiinnosta mikään eikä yritä mitään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Työkkäri ja kaikki muut ovat niin kauan kimpussasi kunnes sinut on saatu töihin. Kunhan vain teet töitä, työ on tärkeintä ja se on elämäsi tarkoitus ja sisältö.
Yhteiskuntaa ei kiinnosta että sinua ei kiinnosta. Heitä ei myöskään kiinnosta kiinnostuksen kohteesi, ei unelmasi, ei tavoitteesi ei mielipiteesi eikä se että sinä et välitä mistään. Kukaan ei välitä että sinä olet edes olemassa. Olet turha ihminen jonka elämän tarkoitus on tehdä töitä ja maksaa veroja valtiolle.
Onneksi sitä voi aina tehdä itsarin. Ei kukaan jää sinua/minua kaipaamaan koska jos et töitä tee voit yhtähyvin olla kuollut kaikille. Sinulla ei ole mitään arvoa.
Tervetuloa elämään, tervetuloa helvettiin.
Kai nyt sinulla on joitakin tavoitteita? Yrität nyt ensiksi vaikka edes saada itselles mieleistä työtä josta pidät. Itse ainakin kävin lukion ja pari muuta koulua ja olen nyt töissä. Eihän se työ aina maistu mutta ainakin rahaa tulee! Eikä työn ole tarkoituskaan olla kivaa, rahan takiahan siellä useimmiten kaikki käy.
Niin ja miksi ihmeessä et halua mennä naimisiin tai hankkia lapsia?
Tiedän että ihmisten on mahdotonta käsittää sitä etenkin psykiatrien ja työkkärin, mutta kun ei yksinkertaisesti ole mitään tavoitetta.
Mie vaan istun elämän ohi ja kuolen joskus.
Se on vain niin yksinkertaista.
Tässä maailmassa välitän vain pelien pelaamisesta ja animesta, en ole löytänyt yhtään mitään muuta mukavaa asiaa 20:ssa vuodessa.
Ja kun vielä Suomessa asutaan niin nuo ei ole mitään yleisiä työjuttuja.
Naimisiin en mene kun en usko siihen, se on vain ihmisten keksimä juttu. Sama juttu kuin vaikka juhlapäivät, miksi mie juhlisin jotain mitä muut ihmiset on keksinyt?
Ja lapsia en hanki kun en halua niitä tämmöiseen maailmaan elämään.
Mitäs sinä sitten täällä valitat? Sinua kun ei selvästi kiinnosta mikään niin senkus jäät makaamaan aloillesi ja kieltäydyt kaikesta mitä työkkäri tarjoaa, ei ne sinua loppupeleissä voi minnekään pakottaa.
Käyt siis psykiatrilla? Miksi käyt kun kerta mikään ei kiinnosta? Ei sinua sinne ainakaan ole voitu pakottaa kerta olet täysi-ikäinen.
Ehkä olis asenne muutoksen paikka? Pessimistinen valittaja joka kierii itsesäälissä on ärsyttävä näky... senkus jäät kotiin murjottamaan ja pelaamaan videopelejä.
Ei minuu tosissaan kiinnosta mikään muu, pelaaminen oli ensimmäinen kunnon tekeminen minkä löysin, ennen sitä oli todella tylsä lapsuus. Vuosia sen jälkeen löyty anime, ja 20v eikä mitään muuta ole löytynyt maailmasta.
Ja kyllä se vähän vaikuttaa siltä että ihmisiä voi pakottaa vaikka mihin.
En oikeastaan enää tiedä miksi käyn vielä siellä, ehkä sen takia että on jolle kelle voi valittaa, ja voi siitä jossain kohtaa olla hyötyäkin.
Ei tässä tarvi mitään muutoksia, mie elän loppuelämäni tälleen, istuen kotona saavuttamatta mitään.
Enkä mie itseasiassa valita, vaan ihmettelen mitä tehdään ihmisille jotka ei välitä mistään.
Laitetaanko meidät sitten vain jonnekin minne sovitaan edes jotenkin.
Eikö tuollainen elämä että on vaan kotona ja kattoo animee ja pelaa ole hirveen yksinäistä?
Kelle purat huolesi? Onko sinulla kavereita tai muita tuttuja vai oletko ihan yksin? Vai siksikö käyt psykologilla kun ei kellekään muulle voi jutella? Itse olen huomannut sen että läheiset on parhaita joiden kanssa voi jutella. Itse ainakin puhun kavereille/tyttöystävälle jos on paha mieli tai vastaavaa.
Itse en ainakaan pysyisi järjissä jos olisin vaan yksin enkä koskaan puhuisi kenenkään kanssa ja ei voisi purkaa huoliaan muille... yksinäisyys olisi aivan hirveätä! Ei olisi ketään kelle jutella tai pitää hauskaa muiden kanssa. Ei ketään kelle kertoa salaisuuksia. Ei ketään kenen kanssa vaan hullutella ja muuten vaan hengata. Ei ketään kenen kanssa harrastella juttuja.
Ainoat ihmiset jolle puhun on vain suku, ei yhtäkään ulkopuolista, paitsi psykiatri. Ja kuten sanoin en oikein tiedä miksi enää käyn siellä.
Kait se on normaaleille ihmisille päivänselvä asia että tarvitaan muita ihmisiä paljon, muttei näyttävästi pidä paikkaansa aina.
Mie tyydyn vain elämään näin, istuen aina kotona menemättä minneen ja olematta kenenkään kanssa, paitsi suvun.
Sanoit että et aio hankkia lapsia? Luulis et ainakin sun vanhemmat pettyy kun eivät saa lapsen lapsia. Eli petät vanhempien luottamuksen. Vaikka ei niitä lapsia tietenkään pidä tehdä jos ei ite haluu, mut luulis et vanhemmat pettyy kun niistä ei tule isovanhempia. Aika surullista...
On vain äiti, ja tiedän että se pettyy, mutta eipä se velikään saa mitään aikaiseksi, enkä tiedä haluaisiko se kakaroita.
Mutta enpä ole ainoa tässä suvussa joka ei halua.
Kaikenlaisia mielipiteitä sitä tulee tehtyä kun saa täysin vapaan kasvatuksen, kun suurin osa kasvatetaan normaalin ihmisen ohjeiden mukaan.
Minulla pyörii päässäni samat ajatukset.
Itse kävin lukion ja en päässyt tänä vuonna jatko-opiskelemaan. No se ei kyllä paljoa haittaa, sillä tammikuussa armeija kutsuu.
Perhe kuitenkin yrittää saada minut hakemaan töitä. Sinänsä ihan hyvä ja kaunis ajatus. Mutta ajatuksen tasolle se kuitenkin jää. En ole edes ilmoittautunut työkkäriin.
Ja miksi? En oikein tiedä. Työ ei yksinkertaisesti kiinnosta. En ole kuitenkaan mikään laiska henkilö, tykkään tehdä paljon erilaisia asioita. Teen myös kotona "pikkuaskareita".
Ajatus oikeista töistä, tai oikeastaan virallisesta työsuhteesta, jotenkin puistuttaa. Mieluummin tekisin esimerkiksi niin sanottuja keikkatöitä. Menen tekemään työn ja saan siitä palkan. Sitten ei ole mitään töitä ennen seuraavaa keikkaa. -> Joustava työaika, muuttuva työpaikka ja urakkapalkka siis.
voisit vaikka ajatella vähän meitä veronmaksajiakin ja hankkia jonkun työn.
...olisinhan mie mennyt sinne nuorten työpajaan vaikka ei kiinnosta pätkääkään, mutta mitäs ei ottanut kun sanoin että tulin vain kun työkkäri käski.
Onhan se helppo sanoa että joku työ vain, suurin osahan käy töissä vain rahan takia. Mutta en mie liikaa viittis kärsiä rahan takia.
Mullakin oli lukion jälkeen jotenkin tyhjä olo enkä tiennyt mitä tehdä, kun en päässy niihin kouluihin, joihin hain. Jouduin asioimaan sen perhanan työkkärin kans ja käymään ties missä infoissa ja ilmoittautumisissa. Pääsin sitten työharjotteluun, mutta sekin kesti vain puoli vuotta. Harmitti tosi paljon lähteä sieltä työstä, kun viihdyin siellä niin hyvin. Siiten olin muutaman kuukauden työttömänä ja hain yliopistoon enkä taaskaan päässy. Nyt syksyllä alotin sitten ammattikoulun.
Pahin juttu olis se,että olisin päivät kotona tekemättä mitään, joten suosittelen sulleki vaikka työkkärin kautta työharjotteluun menemistä. Siellä voi selvitä mitä haluaa tehdä "isona" ja harjottelu kestää vain sen puoli vuotta.
Kyllä muakin ärsyttää, että ihmistä pakotetaan tekemään asioita sen takia,että olisi niin kuin kaikki muutkin. Tässä yhteiskunnassa ei ihmisellä oikeasti ole paljoakaa valinnan vapautta. Aina pitäis olla töissä, opiskelemassa tai "tuottamassa" ollakseen arvokas. Paskat siitä mitä oikeasti haluaa tehdä.
Säkin oot kuitenki vielä niin nuori, että sulla on monta vuotta aikaa löytää suunta elämälles. Sulla on taatusti unelmia ja tavoitteita ja välität monestakin asiasta. Mieti ihan rauhassa mitä haluat tehdä.
Se on ihan tosissaan ihmisten vaikea usko ettei ole mitään unelmia tai tavoitteita.
Kun ei vaan ole.
Näitten kahdenki tekemisen löytämiseen meni monia vuosia, eikä minuu tosissaan kiinnosta mikään muu.
Ja mie oon jo miettinyt aikani mitä tehdä elämässä, mitään ei ole tullut vastaan.
Joten tyydyn todella vain tähän kotona istumiseen.
Ja aina kun on psykiatrilla, työtestejä tai muuta niin on ihmisillä ihmettelemistä kun ei kiinnosta yhtään mikään eikä osata sanoa mitään.
No kyllä sunlaisia ihmisiä löytyy vaikeasti masentuneista, tai siis se ettei kiinnosta elämä ja tulevaisuus. Päivät vain menevät rutiinilla ja aina tuntuu tyhjältä ja turhalta elää. Eikä osaa haaveilla mistään.
Mutta mulle vaan tuli mieleen, että ihankuin saat jotain mielihyvää ilmoittaessa muille, että hei katsokaa, mua ei kiinnosta elämä. Vaikka en epäile, etteikö se olisi todellista, mutta silti.
Ainakin yksi syy elämän turhalta tuntumiseen voi olla se, että on vaikeuksia olla itsensä muiden seurassa. Niin, että pitää vain koko ajan vetää roolia ja hymyillä kun tilanteeseen sopii ja olla taas niin pahoillaan välillä. Sillä tavalla, etteivät ne tunteet toisten seurassa ole yhtään aitoja ja omia. Vaikka niitä käyttäisi tilanteen edellyttämällä tavalla. Eikä varmaan ihme, jos sellainen näytelmä saa saa itsensä tuntemaan, että mikään ei ole oikein tärkeää. Ja että on ihan yhtä tyhjä olo silloin, kun on ollut muiden kanssa, kuin että olisi yksin istunut huoneessaan. Kaikki voi tuntua niin turhalta olemiselta, eikä mikään asia tunnu niin koskettavan itseä tai olevan tärkeä. Ja kun mikään ei kosketa itseä siinä näytellessä, niin se vain tuntuu tyhjältä.
Mutta ehkä sillä saa samalla estettyä, ettei kukaan vain vahingossa enää pääse loukkaamaan jotain itsessä. Vaikka sitä ei niin tulisi itse ajateltua. Että kun puhuu muiden kanssa sellaisista itselleen aika merkitsettömistä asioista, niin ei ole vaaraa kokea taas jotain epäonnistumisen tai häpeän tunteita. Kun puhuu vain turvallisista ja yleispätevistä asioista ja yleispätevällä huumorilla, niin ei ole mitään vaaraa. Tuntuu vain tyhjältä. Eikä koskaan tule sitten niitä myönteisiä pieniä tunteita, joita muiden kanssa puhuessa voi tulla, kun voi puhua toisten kanssa asioista, jotka itseä koskettavat jotenkin. Eikä niiden edes tarvitse olla isoja.
Niin siitä vielä, jos ei tulevaisuutta kiinnosta yhtään ajatella, eikä siihen pysty keksiä mitään innostavaa. Eikö se ole vähän niin, että ensin pitäsi sen hetkinen elämä sujua ihan ok tavalla ja sitten joskus niitä haaveitakin voisi alkaa syntymään. Mutta jos sen hetkisessä elämässäkään ei keksi oikein iloa mistään ja tuntuu turhalta suurin osa asioista, niin varmaan vielä vaikeampaa on yrittää kuvitella niitä tulevaisuuten, ehkä ihan mahdotonta. Ehkä ei edes aina ole tarpeen. Eivät ne haaveet kuitenkaan olisi niin pysyviä, eivätkä välttämättä myöhemmin tavoiteltavia. Ehkä silloin on vain todella yritettävä elää sen hetkistä elämää ja haaveiltava, että joskus minullakin voi olla haaveita jostain. Ja vain unohtaa tulevaisuuden suunnittelu. Sen hetkiseen elämään varmaan kyllä tarvitaan energiaa tavalla tai toisella.
Ensinnäkin pitää sanoa että olen jollain tavalla ihmettynyt ja huojentunut: en olekaan ainoa, jolla ei kerta kaikkiaan ole mitään unelmia tai haaveita.
Ymmärrän siis täysin no man's landia.
Olen myös huomannut kuinka vaikeaa ihmisten on todella käsittää asia. Aina jankataan vastaan "kyllä nyt JOKAISELLA on JOKIN suunnitelma/haave/asia, jota haluaa tehdä", mikä on erittäin ärsyttävää ja ahdistavaa.
Kukaan ei usko vaikka kuinka yrittää selittää. Tavallaan siis hienoa että löysin nyt ainakin yhden ihmisen, jolla on täsmälleen sama tilanne kuin itsellänikin: työ eikä sosiaalielämä kiinnosta, haluaa vain jäädä sisälle esim. pelaamaan, nettiin tai lukemaan, eikä oikeastaan näe siinä edes mitään huonoa.
Toiseksi niraen mielipide "No kyllä sunlaisia ihmisiä löytyy vaikeasti masentuneista, tai siis se ettei kiinnosta elämä ja tulevaisuus" pisti silmääni. Kysehän ei ilmeisesti ole masennuksesta, vaikka sitä olisikin joskus sairastanut.
Itsekin olen käynyt terapiassa vuosia, mutten katso itseäni enää masentuneeksi.
Paremminkin voisi sanoa masennuksen muuttaneen jollain tavalla tapaani suhtautua yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin. En valehtele yhtään sanoessani ettei minulla ole ollut aiemminkaan mitään tulevaisuutta koskevia unelmia eikä niitä ole myöhemmällä iälläkään tullut. Olen myös miettinyt _kaikki_ vaihtoehdot lävitse mutten löydä niistä mitään sellaista mitä haluaisin, kuten juuri työ, avioliitto, lapset.
En ymmärrä mitä sellaiset haaveet edes ovat, sillä en ole niitä koskaan kiinnostavina pitänytkään.