tässä siis tämmöinen juttu joka sattuu osumaan uutismailmaan vaan sen takia että aikaisemmmin päivällä jollain sivulla sokkona osuin linkkiin "uutiset" ja nyt sit jää teitin sanottavaksi kuin kesäteräs mun penna on.
Heräsin aamulla niin kuin on ihmisillä tapana. Ja niin kuin viime vuosina on ollut tapana, että enempi tai vähempi suussa tuntuu maku että naapurin leikkaamaton kollikissa olisi siellä pissaleikkejä käynyt harrastelee. Vilkaisin kalenteria hampaiden pesun ja kahvin välillä. (Tiedän kyllä että hampaat olisi parempi pestä vasta kahvin jälkeen, mutta haluan paskanmaun suusta pois.)
Tiesin ilman katsomistakin että olisi minun vuoroni olla ruudussa. Hieman vähempi taustatoimittamista, koneella näyttöä tuijottaen, ja puhelimessa ihmisiä tentaten. Mutta sen sijaan joutuisi taas pitämään pokkaa kun työtoverit ilveilee kameran takana. Viime kuussa eräs nuori kaveri ryömi pöydän alle ja solmi kenkäni nauhat umpisolmuun. Vitun hauskaa.
Telkkari oli päällä siinä samalla kun kahvia join, uutisia ei tähän hätään tullut, enkä jaksanut kuunnelle englantilaisia kanavia, kumminkin iso osa meidän kanavan jutuista on made in Finland, teksti teeveetä siis selailin. Eipä mitään ihmeempiä ollut tapahtunut otsikoiden mukaan. Käänsin kanavan toisen kahvikupin ajaksi musiikkikanavalle jolta tuli kuin tulikin R&B biisi, joka ei tässä tapauksessa meinannut että valkoinen kundi skulais bluesia. Vaan jotain ihan muuta. Pääasia olisi että siinä videolla joka siis tuli kuin toiveena esiintyi juurikin se napakka mulatti tyttö, ei liika läski, ei anorektinen vaan just sopiva. Kelasin että pitää ottaa kylmä suihku, muuten voi kestää...
Soitin ekana puolitutun pirssikuskin kännyyn joka oli kuin olikin vapaana ja tolpalla joka oli suht lähellä, mutta lupasi tulla ovelle vaununsa kanssa. Matkalla Pasilaan tuli pikaiseen kerrattua viime kohtaamiset ravitsemusliikkeissä joissa ei tarvitse ostaa ateriaa saadakseen alkoholia eteensä. Oltiin jossain nähty ja jompikumpi oli ollut aivan naamat, ei voi muistaa kumpi.
Vahtimestari moikkasi tuttuun tyyliinsä hymyillen, tällä kertaa tosin matkassa oli tiettyä virnuilua kun edellisenä iltana olimme olleet samassa juottolassa iltaa istumassa, osan illasta samassa pöydässäkin. Varmaan kova keikka kaverilla istua kun jo aamusta tuohon tullut, ajattelin.
Toimituksen kerrokseen hissi, nopeat moikkaukset tutuille ja tuntemattomille jotka kesäänsä opiskelujen välissä täällä lusivat. Vilkaisu tiettyyn osaan toimitusta ja silmät rekisteröivät että se hieman venäläisittäin suomea murtava, ehkä parikymppinen tyttölapsi on duunissa. Harjoittelija vai kesätyöläinen sekin. Mutta pakko jossain välissä koettaa mihin se katse joka ensi kohtaamisella kun tapasi minut ruudussa monotoonisella äänellä maailman tapahtumia kertaavan kaverin riittää.
Päätteellä hieman aikaa pähkäilin, katsoin STT:n tiedotteet pintapuolisesti läpi kunnes päätin että kahvia on haettava. Ja kuinka ollakaan, tämä blondi jota äsken zoomasin oli samaan aikaan kahviautomaatilla. Sanoin päivää ja hän hätkähtäen kääntyi vastaten hyvät päivät minullekin. Tiedustelin että onko hän aamusta asti ollut puurtamassa täällä? Sain vastauksen että juuri hänkin oli tullut, ja poistuisi samoihin aikoihin kuin minäkin. Tästä rohkaistuin ja kysyin että sopisiko hänelle vaikka lasi viiniä, siideriä, tai ihan vain olutta jossain terassilla kun ilmakin sitä suosisi. Siinä sekunnin aikana kun näin hänen miettivän päätin ehtiä vielä ekana ääneen ja todeta että jos kavereita näkyisi niin aina voisit todeta mun olevan vain työkaveri samalla nyökäten, silmät loistaen. En tiedä miltä se mahtoi näyttää mutta tämä Nadja myöntyi tarjoukseeni naurahtaen.
Puntissa alkoi vipattamaan. Mutta samalla taoin että ei nämä vastaavat ennenkään ole välttämättä mihinkään johtaneet.
Päivä kului nopeasti. Pokka piti hienosti vaikka samat irvileuat olivat paikalla kuin ennenkin kun suora lähetys oli käynnissä.
Katsoin sähköpostini, ja alta viiden minuutin lähetyksen päättymisestä sinne oli ilmestynyt vakikommentoijan viesti jossa sanottiin että mailmanpankki on maailmanpankki. Kohautin olkapäitäni ja toivoin mielessä tälle pilkun viilaajalle parempaa iltaa.
Näin Nadjan joka oli päätteellään ja melkein yllätyin kun hän hymyili minulle. Astelin hänen luo ja kysyin että vieläkö mun tarjous on voimassa. Nainen vain hymyili ja sanoi että viisi minuuttia sitten hän pääsee lähtemään.
Meitä poistui kaksikin taksilastillista keskustaa kohden. Terassi jonka joku oli päättänyt olevan ensi kohde ei ollut aivan meren rannassa. Aurinko osui johonkin seinään mutta olo oli hiostava joten puvun takki lensi selkänojalle. Herättelin Nadjan kanssa keskustelua tasaisin väliajoin sain tietää että hän oli kotoisin Pietarista ja siellä yliopistossa pitkälti suomen kielen opiskelun aloittanut. Toki maan läheisyys ja joku taksissa soinut englanniksi laulettu rokki kasetti oli päähän jäänyt soimaan jo lapsuus vuosilta. Nyttemmin hän tiesi että se oli Hurriganesin Roadrunner joka taksissa oli jonkun vodkaturistin jäljiltä soinut. Kohteliaana yritin opetella näitä kohteliaisuuksia venäjäksi mutta eipä päähän jäänyt kuin ne jotka jo suunnilleen osasin. Jokunen virkistävä juoma siinä kumottiin kunnes näin naisen ilmeessä tiettyä kyllästyneisyyttä. Silloin tajusin että mullahan on kotona se Hurriganesin levy jota hän muisteli. Se tekosyynä kerroin että en asu kaukana ja olisiko pieni happihyppely mitään ja sen jälkeen nostalgiaa mun kämpiltä hakemaan. Nadja siirsi jonkun talousuutisten kaverin käden reideltään pois ennen kuin nyökkäsi että menkäämme. Ja mehän menimme.
Tarjosin hänelle sisään kämpille tultua Slovenialaista yhden rypäleen valkkaria, kallista se ei siellä ollut mutta eipä sitä suomesta saa. Viidenteen biisiin ja sen introon päästyä Nadja liki kyynelehti kun kertoi tämän herkän biisin olevan juuri se jonka hän muisti. Siinä Cisse Häkkinen kysyi että onko hän ainoa jota nainen rakastaa.
Levy loppui ja henk. Koht. Ei oo havaintoa mitä tapahtui mutta jossain vaiheessa huulemme olivat yhdessä ja sydän pamppaili. Irrotin otteen hetkeksi, katsoi naista silmällä että tuon vierestä herääminen ei olisi kauheen ikävää ihan selvänäkään. Toki niin olin ajatellut monesti töissä vesiselvänä kun hänen puurtamista olin seurannut.
Siirryimme jossain vaiheessa makuuhuoneeseeni, otin häneltä vaatteet pois, rintsikoiden ”lukko” aukeni kait vahingossa. Hameen kiskoin veke ja olin valmis siirtymään sukkahousujen pariin, tai itseasiassa Nadja oli valmis jo hametta auttamaan pois kun jostain syystä olin lievästä humalastakin johtuen innoissani olevan oloinen, niin siinä tuli kerta kaikkiaan positiivinen ylläri. Hänen pitkiä sääriään koristivat stay upit, nämä yläreiteen ulottuvat todella ohkaiset kankaan palaiset jotka saivat osan miehistä sekoamaan. Olin yksi heistä miksi sitä kiistämään, ja kun hänen pituus oli jotain 180cm ja painoindeksi tuskin oli yli 19 niin mikäs siinä. Päätin ottaa käyttööni isomman kumin joka sekin meinasi kiristää, sen verta himoissani olin, enhän ollut kunnolla ehtinyt humaltuakaan vaikka juuri äsken muuta väitin. Siinä aikamme touhusimme, no OK joku pari kolme minuuttia niin mun laaki lähti. Koetin velttoutuvaa kulliani ja tunsin missä kumi oli jota vedin hiukka ylös jonka jälkeen kysyin Nadjalta pystyisikö hän tekemään vehkeellään tälle onnettomalle ihmiselle mitään jumppaa johon hän vastasi myöntävästi, ja kertoi että en ollut onneton koska kerroin totuuden ihmisille joka ilta.
Nadjan jumppa alkoi jo vaikuttamaan. Ja tällä kertaa tuntui akti kestävän paljon edellistä pitempään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä on pätkä
mistä?
Luokittelen tämän tarinaksi miestenlehteen. Menikö pieleen?
¤
Noh.
Jos tämä pätkä onkin tarkoitettu romaaniin, niin minun mielestäni, siis tämä on ihan vain oma henkilökohtainen mielipiteeni ja olen harrastajakirjoittaja, joka haaveilen omasta kovakantisesta aina sillointällöin... siis:
Selailin Jörn Donnerin kirjaa, joka osui ensihätään kirjahyllystä käteeni, Petollinen sydän. Se on romaanitekstiä.
Joten miksi et lähtisi Sinäkin LENTOON!?
Sen sijaan, että kirjoitat ”päiväkirjaa” voit alkaa kirjoittamaan romaania, ja romaanihan kirjoitetaan niin, että SINÄ olet vain rivien välissä, kaikki Sinun elämänkokemuksesi, arvosi ja se mitä haluat sanoa huokuu romaanisi rivien välistä.
Kokeile sellaista kirjoittamistapaa. Ota joku oikea romaani ja jäljittele pari sivua sellaista tekstiä, siitä se lähtee.
Tsemppiä!
Kirjoittamisiin!
näyttää olevan kuin miehille miesten vessassa kerrottavaksi tarkoitettu, mutta kirjoitan silti mielipiteeni:
En näe mitään, mikä jäisi hoitumatta pumpattavaa Barbaraa käyttäen. Sitä käyttäen ei kuluisi aikaa eikä valkoviiniäkään.
Naisen kannalta taas on niin, että he hakevat jotain muuta kuin mitä kertomuksen päähenkilöllä on tarjota.