pihalla

Miten saisin koirani pysymään pihalla irti?! Se on osannut homman jo melko hyvin, mutta nyt on alkanut luistamaan rajoista kerta toisensa jälkeen. Se saattaa hyökätä ohi ajavan auton kimppuun jos auto ajaa hiljaa (luulee sen kääntyvän omaan pihaan). Portinpieleen pissiminen ei enää riitä, pitää merkata myös tolppa oman alueen ulkopuolelta! Homma alkaa menemään liian vaaralliseksi, mutten haluaisi kahlita koiraani kiinni koko ajaksi! Koirani tulee kuitenkin heti takaisin kun sitä huutaa, mutta nuo autot pelottaa ihan tosissaan!!! Voisikohan leikkaus rauhoittaa tuota merkkausviettiä/reviirin vahtimisviettiä, onko kokemuksia?! (koirani on siis 2v uros cockeri, jonka ajattelinkin viedä leikkaukseen parin viikon sisällä)
1258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja se vietti ja halu on sillä kohtaa nyhdettävä koirasta irti. Siinä voi lähteä henki, jos ei tosissaan tee työtä. Mene jonnekin, missä autot mataa ja pakota koira olemaan paikoillaan. Samoin vahdi pihassa kunnes tottelee. Jos ei opi, älä jätä koskaan yksin.
Meillä oli vuosi sitten yksi kolaus, mutta selvisimme säikähdyksellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pysyminen kirjoitti:

Miten saisin koirani pysymään pihalla irti?! Se on osannut homman jo melko hyvin, mutta nyt on alkanut luistamaan rajoista kerta toisensa jälkeen. Se saattaa hyökätä ohi ajavan auton kimppuun jos auto ajaa hiljaa (luulee sen kääntyvän omaan pihaan). Portinpieleen pissiminen ei enää riitä, pitää merkata myös tolppa oman alueen ulkopuolelta! Homma alkaa menemään liian vaaralliseksi, mutten haluaisi kahlita koiraani kiinni koko ajaksi! Koirani tulee kuitenkin heti takaisin kun sitä huutaa, mutta nuo autot pelottaa ihan tosissaan!!! Voisikohan leikkaus rauhoittaa tuota merkkausviettiä/reviirin vahtimisviettiä, onko kokemuksia?! (koirani on siis 2v uros cockeri, jonka ajattelinkin viedä leikkaukseen parin viikon sisällä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu