-Tuu jo nukkumaan, Janne pyysi.
-No oota nyt kun mä saan vaatteet pois päältäni, mä vastasin kärsimättömään käskyyn. Jannen asunto oli melkoisen lämmin, joten paljoa ei tarvinnut öisin päällä olla. Päätin jättää ylleni vain alushousut ja t-paidan, kun yöpaitaakaan ei mukaan tullut.
Mä ujuttauduin Jannen viereen. Tilaa ei ollut paljoa, sänky oli pieni. Janne vaihteli telkkarin kanavia, ja yhdeltä kanavalta alkoi tulla melkoisen rajua pornoa. Mä katselin touhua ja ajattelin, että tiedän kyllä mitä tästä seuraa. Kun Janne näkee tuollaisia, on homma selvä. Pian tunsinkin käden haarojeni välissä.
-Kulta, mua haluttaa... haluisitko sä...?
Mä huokaisin syvään, tulihan siinä jo sellainen olo että voisihan sitä jotain tehdä.
Janne vei kätensä housujeni sisään ja alkoi hieroa minua kunnolla. Sormet leikkivät klitoriksellani taitavasti. Tunsin kostuvani, ja vein oman käteni hyväilemään Jannen jo kovettunutta kalua.
-Kulta... Janne huokaisi. Tiesin kyllä sanomattakin mitä se halusi. Niimpä otin kalun ulos housuista ja aloin runkata sitä hitaasti. Janne näytti nauttivan. Kiihdytin hieman vauhtia ja aloin samalla nuolla kyrpää. Näykin, imin ja runkkasin kunnes Janne alkoi huohottaa ja täristä.
-Kulta lopeta, multa tulee ihan kohta...
Mä lopetin ja Janne nousi mun päälleni. Alushousuni lensivät lattialle, ja mä levitin haarani parempaan asentoon. Jannen kova ja lämmin
kalu upposi sisääni helposti, koska runkkaaminen oli kiihottanut minuakin ja olin jo aivan märkä.
Janne aloitti työnnöt, ja mä hyväilin miehen selkää ja huokailin nautinnosta. Jokainen työntö tuntui taivaalliselta, ja Janne suuteli samalla kaulaani ja hyväili välillä rintojani. Jannella oli hyvä vartalo, sitä kelpasi puristella joka paikasta: pakaroista, kyljistä... jonkun ajan päästä tunsin että Janne oli lähellä laukeamista. Työnnöt tulivat rajummiksi, vauhti kiihtyi. Janne alkoi huohottaa ja voihkia yhä enemmän, ja minusta tuntui, että olin itsekin jo lähellä orgasmia.
-Ihan kohta... tulee... Janne työnsi vielä muutaman kerran rajusti kyrpänsä aivan pohjaani, värähti pari kertaa ja tunsin miten nesteet lensivät sisääni. Silloin en voinut enää estellä vaan orgasmi tuli rajuina aaltoina ja tuntui kestävän monta minuuttia. Makasimme vielä pitkään sisäkkäin silitellen toistemme hiuksia ja suukotellen.
-Otetaanko uusiksi, Janne kysyi hymyillen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.