Miten eteenpäin?

Suosittelen kuitenkin, ettet ota akkaa etkä koiraa ihan tähän hätään, vaan suret ensin surun pois ja opettelet elämään issekseen. Ei siihen ole naisenkaan mukava tulla jos kodissa on kaikki niinkuin sen vaimon aikaan. Muutenkin suosittelen mieluummin seurustelua kuin yhteenmuuttoa, ei ole helppoa sovittaa yhteen kahta maailmaa.

Sitäpaitsi, jos on lapsia, niin heillekin on helpompaa suhtautua asiaan kun et kiirehdi etkä ota ketään siihen kotiin kulkemaan heidän äitinsä tohveleissa.

Mutta leskimiehelle on kyllä ottajia sitten jos alkaa siltä tuntua. Onnea elämääsi:D

Sure surusi "pois", päivä kerrallaan..,josko löytyisi joku hyvä harrastus, joka veisi ajatukset aina vähäksi aikaa pois...

Kannattakohan etsiä ainakaan uutta liian aikaisin...

Varmaankaan sinun vaimosi ei olisi halunnut näitä jälkimmäisiä vaihtoehtoja. Elä, jatka elämääsi. Varmasti löytyy ihminen joka osaa kunnioittaa sinun tunteita ja muistoja vaimoas kohtaan. Älä kauneintas hukkaa. Mun lapset sanoi mulle kun valitin yksinäisyyttäni että "kukaan ei tuu soittaa sun ovikelloo ja kysy aletaanks seukkaa. Rakkaus voi syttyä vaikka kaupan kassalla jos vain olet siihen valmis.

- syvä osanottoni suruusi.

- älä kuitenkaan ota mainitsemisiasi asioita eläämääsi.
- hakeudu ikäistesi seuraan, harrastukset, matkustelut, kuin muutenki juttuseura on hyvin palkitsevaa tälläisessa tilanteessa.
- elämä jatkuu omalla painollaan, suru kulkee rinnallasi, ja sen kanssa on vaan elettävä.
- yksin ei saa jäädä neljänseinän sisälle.
- voimia sinulle.

Puoleksi tyhjä hiljainen koti voi olla painostava. Ystäväsi joita kutsut luoksesi tuovat iloa elämääsi ja jättävät jälkeensä sen tuomaa hyvää tunnetta myös kotiisi.

Uskon myös fyysisen läheisyyden parantavaan voimaan...

Olin samassa tilanteessa n. vuosi sitten. Käperryin nurkkaan suruineni ja itkuineni. Pikkuhiljaa tajusin että sen rajan takaa ei palaa kukaan. Puolen vuoden kuluttua hankin koiran seurakseni joka pakotti minut ulos talostani ja sulkemaan oven ulkoapäin ainakin kolme kertaa päivässä. Silti tunsin että "elämäni" on ohi kunnes äskettäin tapasin "ihanan tytön" joka herätti minut ja antoi "virtaa" elämääni. Nyt katselen maailmaa uusin silmin. Valitettavasti tuon "ihanan tytön" ja minun väliseni yhtälö on täysin mahdoton.

surutyön ohelle ei kannata mielestäni "ottaa" liikaa "haasteita" itselleen.
Itse olen toiminut näin ja hyväksi todennut.

Jos ei minua tulla kotoa hakemaan, niin ei sitten.
Että minulla ei ole vastausta aloittajan kysymykseen.

kuitenkin kauan läsnä, noinkin pitkän yhteiselon jälkeen tuntuu tyhjyys ja kaipaus, vaikkei myöhemmin enää niin tuskallisena, vaan kauniina, kalliina muistoina.

Pitää saada surutyötä tehtyä, sillä surustahan pitäisi saada puhua, aina kun se mieltä kalvaa. Me ihmiset vaan usein pelkäämme mennä surevan luo tai emme osaa kuunnella.

Kun alkaa jatkamaan yksin elämän taivalta, niin tottakai tulee mieleen ajatus uudesta kumppanista, jota ei tulisi pelkästään yksinäisyyden poistajaksi ottaa, eikä ainakaan hätiköiden.

Päivittäin lärvejäkään ei järkevää vetää (mitä nyt konjakkitömpsy iltaisin). Niistä kun voi seurata kapakoita ja epämääräistä ryyppyseuraa, jos ei ole harrastanut sellaista tähänkään asti kovin.
Viehän ne surun hetkeksi ja sitten kaiken muunkin.

Jos on suhteeellisen hyvässä kunnossa, voisi tulla pitkä aika nurkassakin.
Ulos lenkille neljän seinän sisältä ja nurkasta!

Mutta vaihtoehto koiran hankkimisesta ei ole huono idea, jos on eläinrakas ja varsinkin joskus harkinnut koiran ottamista ja mahdollisuus olla päivittäin kotona ja on varma, että pitää ja jaksaa huolehtia siitä.
Koirasta saa luotettavan ystävän ja kaverin.

Myös kissasta saisi kiitollisen ystävän.

Olisi puuhaa: ruokkimista, harjaamista, opettamista,leikkimistä ja tietysti ulkoilua.

Tulisi lähdettyä ihmisten ilmoille, ja juttuseuraa varmaan löytyisi, sillä useasti herkemmin alkaa juttu , kun ohikulkijat kyselevät koirasta kaikenlaista.

Ehkäpä se vakavasti otettava ihminenkin tulisi aikanaan lenkkipolulla vastaan.

Jaksamista ja elämän halua Sinulle!


nainen hauvan ja kolmen kisun kanssa