maitoa

Kuulemma pennulle (8vk) ei saisi antaa maitoa? Vettä meidän kitty ei juo vaikka mitä tekisi. Kahden viikon aikana kun hän on meillä ollut olen antanut laktoositonta maitoa. Onko vaaraa kuivumisesta yms. jos pentu ei juo vettä tai jos siis maitoa ei saa antaa?
81331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuten vastasin jo edelliseen viestiisi, maitoa ei kissalle saa antaa.
Joten vaihda maidon sijaan vettä kuppiin ja jää odottamaan miten käy. Jos kissa ei juo vettä lainkaan ensimmäisenä päivänä, pitää sinun sitten ruiskulla juottaa ettei kissa tosissaankaan ennätä kuivumaan.

Äänestä

kissan juomaa. Suurin osa kissoista on laktoosi-intolerantikkoja. Hapanmaitotuotteita hylana voi antaa jos syystä tai toisesta haluaa, mutta välttämättömiä ne ei ole. Kalkki lisänä ne ei kissalla oikein toimi ja aiheuttaa helposti hammaskiveä.

Jos on pelkoa kuivumisesta, niin nestettä pitää antaa ruiskulla. Noin pieni kissa kuivuu todella nopeasti.

Jatka ruokaa vedellä ja hätätapauksessa laita kermaa mausteeksi veden joukkoon.

Kissa on tottunut saamaan lähes kaiken nesteen ruuassa, joten se on usein huono juomaan, mm. siksi kuivaruuat ei ole kovin hyvää ruokaa kissalle.

Äänestä

Kaupasta saa kissanmaitoa pienissä pulloissa ja meidän pentu on ainakin tykästynyt siihen. Myöskin tuo kerman lisääminen veteen on hyvä idea.

Äänestä
  • antaisi kovinkaan usein.Sisältävät sokeria ja kaikkia turhia lisä-aineita..

    Äänestä

Luulenpa, että tilanne muuttuu, kun ostat apteekista tuttipullon kissanpennulle. Siitä pikkuruisesta tutista sen on helppo imeä ja kun tuttia tarjoaa suuhun, käynnistyy imemisrefleksi. Juottaisin niin paljon kuin mahdollista kissanmaidon vastiketta. Sen pitää olla haaleaa eli suunnilleen sellaista, millaisena se nisistä tuleva maito on. Kun kissa on täynnä, se ei enää pistä suutaan tuttiin. Syöttövälin on oltava lyhyt.

Kannattaa ostaa myös pieni pulloharja, jolla pesee pullon. Hapantunut maito ei houkuta ketään...

Meillä isot kissat juovat ihan punaistakin maitoa ja ovat terveitä. Eivät siis ripuloi tms. Vettä ja vesi-kermaviili-seostakin menee.

Äänestä

noin pieni kisu on jo emosta vieroitettu, kyllähän se tuttipullo idea olisi hyvä, koska pennulla on kuitenkin luontainen imemisen tarve, itselläni on 5vk emon hylkäämä kissa joka vielä aikuisenakin "lutkuttaa" kainalossani...

Äänestä

meille tuli kans 2 kisua eilen. ovat muuten jo kotiutuneet loistavasti.

Olen tuota kissanmaitoa nyt antanut, kun eivät vielä ole koskaan vettä juoneet. luulisin. Märkäruoka kyllä menee. pennut ovat myös vasta 8vk... emo alkoi hylkiä pentuja. pelottaa vain että selviävätköhän. terveitä ovat, mutta minulla on niin traagiset muistot pennun ottamisesta että hirvittää kokoajan että jotain tapahtuu :( matokuuri aloitetaan tänään tai huomenna ja ensiviikolla rokotettavaksi. sitten ei enää pöpöt iske.

vaikka tämä ei nyt aiheeseen hirveästi liitykkään, kysyisin, että viitsiikö pentuja käyttää ulkona ennen rokotusta? siis vai onko siinä vaarana että joku "pöpö" tulee?

Äänestä
  • Kissanmaitoa en antaisi kuin korkeintaan satunnaisesti herkuksi. Parempi vaihtoehto olisi jatkaa hyla kermaa vedellä, niin kuin tuossa yllä kerrottiinkin.

    En myöskään ulkoiluttaisi ennen kuin rokotukset on kunnossa. Esim. kissarutto on vakava, helposti tarttuva tauti, jonka voi periaatteessä tuoda omissa kengänpohjissaankin kotiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kissanpennulle? kirjoitti:

Kuulemma pennulle (8vk) ei saisi antaa maitoa? Vettä meidän kitty ei juo vaikka mitä tekisi. Kahden viikon aikana kun hän on meillä ollut olen antanut laktoositonta maitoa. Onko vaaraa kuivumisesta yms. jos pentu ei juo vettä tai jos siis maitoa ei saa antaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu